Hyvän tekemisellä eettisenä periaatteena viitataan yleisesti inhimillisen hyvinvoinnin ja kukoistamisen edistämiseen sekä tavoiteltavan arvoisten yhteiskunnallisten päämäärien edesauttamiseen. Eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin edistäminen voidaan laskea yhtä lailla hyviksi tavoitteiksi sikäli, kun niillä on arvoa itsessään ja välineellisesti inhimillisen hyvinvoinnin kannalta.
Tekoälyjärjestelmien suunnittelijat, käyttäjät ja tutkijat puhuvat usein ”yhteisen hyvän” edistämisestä – ”AI for Social Good” on esimerkiksi keskeinen termi, joka mainitaan julkisissa keskusteluissa. Tekoälyjärjestelmillä voidaankin esimerkiksi parantaa palveluiden ja hyödykkeiden saavutettavuutta ja tehokkuutta, parantaa niiden ilmastoystävällisyyttä ja torjua ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia.
Ihmiset eivät ole aina kuitenkaan yksimielisiä siitä, mitä ”yhteinen hyvä” käsittää tai miten sitä tulisi tavoitella. Yhteiskuntafilosofi John Rawls onkin huomauttanut, että erimielisyys hyvän elämän luonteesta on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tämän erimielisyyden kanssa sujuvan elämisen mahdollistaminen on keskeisiä demokraattisen yhteiskunnan päämääriä. Erimielisyys ”yhteisestä hyvästä” on otettava vakavasti myös, kun pohditaan kriittisesti tekoälyn kehittämisen, suunnittelun ja käytön yhteisiä pelisääntöjä. Etiikan tutkijat ovatkin varoittaneet, että “yhteisen hyvän” retoriikalla voidaan paikoin pyrkiä oikeuttamaan teknologioita ja käytäntöjä, jotka ovat itsessään ongelmallisia. Lisäksi sillä voidaan pönkittää ”teknosolutionismia” eli ajattelutapaa, jossa teknologia on ensisijainen ratkaisu kaikkiin ongelmiin (mukaan lukien yhteiskunnallisiin ja poliittisiin ongelmiin).
Kriittisetkin näkökulmat huomioiden on selvää, että tekoälyjärjestelmiä voidaan tietenkin rakentaa ja käyttää hyviin tarkoituksiin monellakin tavalla. Mikään näistä tavoista ei kuitenkaan voi olla eettisesti “objektiivista” tai “neutraalia”, minkä takia demokraattinen keskustelu yhteisön arvoista ja yhteisestä hyvästä on entistä tärkeämpää teknologiankin tiimoilla.