Kyselyllä koulutussisältöjen kehittäminen alkuun

Hankkeen ensivaiheessa syksyllä 2019 esimiehiltä ja tiiminvetäjiltä kartoitettiin heidän valmiuksiaan ottaa asioita puheeksi erilaisissa työelämän tilanteissa, joita kuvattiin case-esimerkein, lisäksi kartoitettiin heidän oman osaamisensa kehittämistarpeita ja heidän esiin tuomiaan lisäkoulutustarpeita. 

Enemmistöllä oli muutaman vuoden esimieskokemus

 

Tähän sähköisesti toteutettuun e-lomakekyselyyn vastasi 31 henkilöä ja vastausprosentiksi muodostui 70,4 %. Vastaajista toimi lähiesimiehenä 45 % ja tiiminvetäjinä 34 %, loput toimivat muilla nimikkeillä vastuutehtävissä. Suurin osa vastaajista, 42 %, oli toiminut esimiehenä/tiiminvetäjänä 3-6 vuotta. Mutta mukana oli myös 0-2 vuotta toimineita (29 %) sekä toisaalta yli 10 vuotta esimiehenä/tiiminvetäjinä toimineita 26 %. Vastaajista enemmistö kuului ikäryhmään 41-50 vuotta (48 %).  

 

Toisen päivittäiseen työn suorittamiseen ei ole aina helppo puuttua

Tulosten mukaan enemmistö vastaajista koki, että heidän on helppo tai jokseenkin helppo ottaa puheeksi tilanteita, jotka liittyvät asiakkaan saamaan hoivaan tai kohteluun, tai tilanteisiin, jos esimerkiksi joku tulee usein myöhässä töihin. Osa vastaajista kuitenkin koki puheeksi ottamisen vaikeaksi tai jokseenkin vaikeaksi erityisesti silloin, kun asia koski päivittäiseen työn suorittamiseen liittyviä asioita.

 

Oman työn organisointiin kaivataan parannusta ja ristiriitatilanteisiin puuttumiseen rohkeutta

Oman osaamisen kehittämistarpeina nousivat erityisesti esiin erilaisiin työyhteisön ristiriitatilanteisiin puuttuminen ja niiden käsittely, palautteen antaminen sekä oman työn organisointiin liittyvä osaaminen. Lisäksi koettiin myös tarvetta oppia tiimin vetäjyyttä, paineensietokyvyn lisäämistä, erilaisten ihmistyyppien huomioimista, kaikkien tasapuolista kohtelua sekä puheeksi ottamista.  

 

Tiimityön kehittämiseen ja palautteenantoon halutaan lisäkoulutusta

Lisäkoulutustarpeina nostettiin esiin erityisesti tiimin vetäjänä toimiminen, tiimityön kehittäminen, muutosjohtaminen, viestintä, palautteen antaminen, työhyvinvointi, ristiriitatilanteissa toimiminen ja  vuorovaikutus työyhteisössä. 

Kirjoittaja: Päivi Hautaviita