Aivotutkimus on osoittanut, että tarvitsemme tarinoita − työhyvinvointia voi tukea myös dramaturgian keinoin

Kuva: DRAMA-hanke

Helmikuussa 2021 päättyneessä DRAMA – dramaturgian keinot työhyvinvoinnin tukena -hankkeessa kehitettiin osallistuvien pirkanmaalaisten pk-yritysten kanssa menetelmä, jonka avulla yritykset voivat kehittää työhyvinvointiaan tarinankerronnan keinoin.

Kun ymmärrät tarinan, ymmärrät ihmistä

Aivotutkimus on osoittanut, että aivomme työskentelevät kaiken aikaa pyrkien tulkitsemaan ympäristöämme ja ympäristössämme olevia ihmisiä. Sopiva määrä pelkoa suojelee meitä vaaroilta, mutta liiallinen määrä voi ajaa meidät ahdistukseen (Kaisa Hartikainen). Tästä syystä voidaan väittää, että jokainen sosiaalinen ympäristö jossa toimimme, on myös eräänlainen tunteiden ja niiden tulkintojen temmellyskenttä. Juuri siksi tarvitsemme tarinoita, jotka tarjoavat aivoillemme johdonmukaisia, emotionaalisia virikkeitä löytää ratkaisuja vastaavanlaisiin sosiaalisiin tilanteisiin.”

Aivojen 1-2-4 -malli ja SCARF-malli

Neurotutkija Evian Gordon (2016; ks. myös Williams & Gordon 2007) on tarkastellut ihmisaivojen toimintaa ja perustanut havainnoilleen ihmisen valintojen vaikutusmekanismeja kuvastavan mallin. Aivot nähdään vahvasti emootionaalisena elimenä, jonka keskeisimpänä tehtävänä on minimoida vaaraa; tämän ollessa turvattuna, tilaa syntyy palkitsevuuden ja motivoitumisen mahdollistamiselle ja sen tavoittelulle.

Valinnat perustuvat kahdelle tasolle, tietoiselle ja tiedostamattomalle. Tietoisia valintoihin vaikuttavia prosesseja ovat tuntemukset, ajattelu sekä itsesäätely. Tiedostamattomalla tasolla vaikuttavat emootiot. Aivojen ydintehtävänä on minimoida vaaraa ja maksimoida palkitsevuutta.

David Rock (2009) on kehittänyt osin Evian Gordonin (2016) näkemysten perustalta SCARF-mallin, jonka mukaan ihmisen toimintaa ohjaa viisi sosiaalista ulottuvuutta. Nämä ulottuvuudet − ennustettavuus, yhteenkuuluvuus, oikeudenmukaisuus, autonomia ja status − ohjaavat ihmisen toimintaa aiheuttamalla aivoissa joko kielteisen (uhatuksi tulemisen tunne) tai myönteisen (kokemus palkitsevuudesta) reaktion.

Tutustu DRAMA-hankkeen verkkosivuihin ja työkirjaan!

DRAMA-hankkeen toteuttajina toimivat Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen, musiikin ja median yksikkö sekä sosiaali- ja terveysalan yksikkö, sekä Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunta. DRAMA-hankkeen rahoitus tuli ESR:n Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. 

Lainaukset: DRAMA-hankkeen verkkosivut ja työkirja
Kuva: DRAMA-hanke, Minttu Rantanen