Tampereen tieteen päivät 2023

Nainen pitää esitystä luentosalissa.

Uupumus heikentää aivojen toiminnanohjausta, nostaa sykettä ja pienentää sykevälivaihtelua. Lääketieteen lisensiaatti Mia Pihlaja kertoi tuoreista tutkimustuloksista Tampereen Tieteen päivillä tammikuussa – katso puolen tunnin pituinen videotallenne.

Työuupumuksesta on kehittymässä globaali ongelma, joka uhkaa aivoterveyttä ja vaikuttaa elämänlaatuun, työvoiman saatavuuteen ja talouteen.

Perinteisesti työuupumus nähdään sopeutumishäiriönä, johon liittyy uupumusasteinen väsyminen, kyynistyminen ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen. Kuitenkin kliinisessä työssä uupuneet kertovat usein keskittymisen, muistin ja tunnekontrollin haasteista. Ne vaikeuttavat työssä pärjäämistä, mutta miten ne liittyvät työuupumukseen?

Kestävä aivoterveys -hankkeessa syntyy uutta tutkimustietoa

Lääketieteen lisensiaatti Mia Pihlaja kertoi työuupumuksen vaikutuksista mieleen ja kehoon Tampereen Tieteen päivillä 28.1.2023. Pihlajan luento käsitteli aihetta hiljattain julkaistun Pihlaja M., ym. tutkimuksen pohjalta. Tutkimus on toteutettu osana Kestävä aivoterveys -hanketta.

Uupumuksen havaittiin heikentävän aivojen toiminnanohjaustoimintoja, nostavan keskisykettä ja vähentävän fyysistä aktiivisuutta arjessa. Lisäksi uupumuksen vaikeutuminen ja metakognition heikkeneminen pienensivät sykevälivaihtelua.

Tutkimustulosten mukaan uupuneiden askelmäärä oli pienempi kuin ei-uupuneilla. Lisää tutkimusta tarvitaan, jotta selviää, ovatko tutkittavat olleet jo aiemmin liikkumattomampia vai onko uupumus aikaansaanut sen, etteivät he liiku.

Kestävä aivoterveys -hanke osallistui Tampereen Tieteen päiville tammikuussa 2023. Videotallenne on tekstitetty.

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Mia Pihlajan, Pipsa P. A. Tuomisen, Jari Peräkylän ja Kaisa M. Hartikaisen kirjoittama artikkeli ”Occupational Burnout Is Linked with Inefficient Executive Functioning, Elevated Average Heart Rate, and Decreased Physical Activity in Daily Life – Initial Evidence from Teaching Professionals” on julkaistu Brain Sciences Journalissa 16.12.2022.

Englanninkielisen tutkimusartikkelin voit lukea tästä linkistä: Brain Sci. 2022, 12(12), 1723.

 

Mia Pihlaja on lääketieteen lisensiaatti ja väitöskirjatutkija. Hän on tehnyt toiminnanohjaukseen liittyvää tutkimusta vuodesta 2016 lähtien TAYS Käyttäytymisneurologian tutkimusyksikössä. Parhaillaan hän tekee kliinistä työtä päivystysklinikalla erikoistuvana lääkärinä, mutta yleislääkärinä kokemusta on kertynyt myös terveyskeskus- ja työterveystyöstä. Vuodesta 2020 lähtien Pihlaja on toiminut yhtenä aivoterveyden asiantuntijoista Kestävä aivoterveys -hankkeessa.

 

 

Teksti: Mia Pihlaja ja Hanna Ylli
Kuvakaappaus Pihlajan luennon videotaltioinnista