Henkeäsalpaavista hankehakemuksista
Valtaosa hankkeissa tai niiden välittömässä läheisyydessä työskentelevistä tietää ja varmasti yhtyy seikkaan, että hankehakemuksiin ei päde sama viisaus kuin Hippo-kisoissa. Pääasia ei todellakaan ole se, että osallistuu. Myöskään kisan jälkeinen tiivisteestä lantrattu sekamehu ei hankekansaa hävityn kisan jälkeen lohduta.
Elintärkeää menestyvän hakemuksen kannalta on, ettei kaunista lahjaa kääritä viime vuoden kuosilla koristeltuun lahjapaperiin. Siinä missä hakemusten pitää täyttää joukko erilaisia ennalta määriteltyjä ehtoja, on varsin suotavaa myös kuvata ja luvata asiat uudessa valossa. Eikä minkä tahansa kahdella AA-paristolla toimivan lampun himmeässä kajossa, vaan puolustautumiskäyttöön tehdyn valonheittimen loimussa. Arsenaalia ei ole syytä säästellä.
Varsinaista nuoralla käveleminen alkaa siinä vaiheessa, kun ryhdytä kuvittamaan keinoja, joilla luvattuun lopputulemaan aiotaan päästä. Vaivattomasti voi luvata maat ja taivaat ja muutaman Jupiterin kuun. Ja jos sattuu olemaan tähtitieteilijä niin tämä on varmasti ihan viisasta. Mutta vertauskuvallisesti ajateltuna, oman osaamisen ja resurssien ylittäminen on vähän sama asia kuin vakuuttaisi diesel auton kulkevan bensiinillä. Kyllä se hetken kulkee, mutta lopulta ihmispolo seisoo kärrynsä vieressä ja toivoo kanssakulkijoiden suhtautuvan vakavasti pystyssä olevaan peukaloon.
Tiivistetysti voisi todeta, että sisällöllisen jonglöörauksen lisäksi hakemuksien täyttäminen vaatii hyvää kahvin- tai vedenkeitintä sekä itäsaariston miehen periksiantamattomuutta, johon on sopivassa suhteessa ripoteltu Strömöläistä kuplivaa positivismia.
Ymmärtävästä yhteistyöstä
Hanke on aina tekijöidensä summa, mikä on myös niissä työskentelevien ihmisten kirous ja onni. Hankeporukkaan on tapana mahtua aina joku yli-innokas sählääjä, joka tekee paljon ja samalla työllistää muita jälkien siivouksella. Suuna päänä pohottavalle ideasammolle, tekee hyvää päästä hankeveteraanin hoteisiin, joka rauhallisuudellaan katkoo suurimmat päättömyydet toiminnasta, mutta antaa tilanteen salliessa kollegoilleen myös mahdollisuuden päästellä höyryjä.
Muodostuipa hankkeen ydinjoukko onnellisista idealisteista, syynäävistä nihilisteistä tai kaikkivoivista kyynikoista, on näiden ihmistyyppien tultava keskenään toimeen. Hommat eivät etene, raportit eivät täyty ja jatkorahoituksen saa unohtaa tokkiinsa, jos toimintaa ei saada näkemyseroista johtuen soljumaan. Kehittyessään yhteistyö saa hankkeeseen ja henkilöihin sidottuja sävyjä, joissa tulevat näkyviin ihmisten luontaisten toimintatapojen lisäksi heidän juurensa. Stereotyyppisiä esimerkkejä voisivat olla esimerkiksi Satakuntalainen palautetilaisuus: ”Ihan hyvä.”, Hämäläinen sähköpostiviestin aloitus: ”Pahoittelen, että on päässyt näin paljon aikaa kulumaan.” tai Pohjanmaalainen hankekuvaus: ”Suurin ja korein touhu, mitä on kuunaan nähty.”
No niin, mennäänpä eteenpäin.
Nokkelasta neuvottelutajusta
Harva jos kohta kukaan voi toteuttaa yhteiskunnallista hanketta autuaan idealistisesti ilman kompromisseja. Ja jos pystyy, niin mieluusti kuulisin, miten se tehdään! Yhteystiedot alla.
Valtaosalle hankkeita alkuperäinen hakemus luo toiminnalle raamit, mutta käytännöstä ja hankkeen kehityksestä päättävät hankkeen työntekijät yhdessä sidosryhmien kanssa. Mitä useampi lusikka on samassa sopassa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sattumat ja makupalat tulevat nopeasti ronkituksi lautasille. Annoskateuden sijasta olisi syytä suhtautua tilanteeseen mahdollisuutena. Yhtäältä oman osuuden ja osaamisen tarjoaminen toiselle, voi olla uuden yhteistyön alku, mikä puolestaan voi vähentää työmäärääsi nyt tai seuraavan hakemuksen yhteydessä.
Myös ahmimista pidetään sivistymättömänä tapana, kun suunnitellaan hankkeita. Siitä on usein pöhön lisäksi seurauksena tiskauskaverin puute. Jos siis suinkin mahdollista, hankemaailmassa kannattaa useammin tarjota kuin ottaa. Näin varmistaa, että ruokailuseuraa on tulevaisuudessakin ja joskus saattaa vaikka saada sen paljon skeptisyyttä aiheuttavan ilmaisen lounaan.
Villeistä visoista
Viimeisen ainesosan yksityiskohtaisempi kuvaaminen lienee ainakin osittain tarpeetonta, sillä jokainen innostuneen hanketyön visionäärin tavannut varmasti pystyisi kuvaamaan näiden silmistä loistavan utopistin tuikkeen. Todennäköisesti on tuolloin mielessä liikkunut timanttinen hanke, jolla ilmastonmuutos kehitettäisiin ilmastoratkaisuksi, ontuva huoltosuhde kultivoitaisiin kestäväksi ylläpidoksi ja pahasti myöhässä oleva SOTE-uudistus tuupattaisiin pikainterventiolla maaliin.
Sitten hieman vakavammin. Villit visiot lienevät syy siihen, miksi hankkeissa on onnistuttu kehittämään pysyväksi muodostuneita ratkaisuja. Ilman innostusta ja luottamusta omaa toimintaa ja tulevaisuutta kohtaan ei olisi myöskään innovaatiotoimintaa. Ja juuri innovaatiotoiminta on lopulta uusien hankkeiden edellytys. Näin saatiin tähänkin reseptiin mukaan salainen ainesosa, eli kehäpäättely.
Näistä on hanketyöntekijät tehty.
Kirjoittaja ei ota kantaa innoittajana toimineen runon muiden versioiden paikkansapitävyyteen. Lisäksi hän tunnistaa itsensä yhteistyötä kuvaavasta kappaleesta.
Lauri Vähätalo
Projektitutkija, Tampereen yliopisto
lauri.vähätalo@tuni.fi