Himpun verran yli kaksikymmentä henkilöä on osallistunut haastatteluihin. Nyt lienee viidestoista hetki tehdä välitilinpäätöstä, ennen kuin Suomi hiljenee juhlimaan joulua ja vaihtamaan vuotta.
Kuten musiikin ystävät tietävät on kappaleen A-osan merkitys valtavan suuri. Vaikutelman luomisen lisäksi A-osassa usein nimetään laulun sankarit, kuten Tommy and Gina Bon Jovin Living on a prayer -kappaleessa. Tämä totuus mielessämme annoimme haastateltavalle aluksi mahdollisuuden tehdä itsensä tutuksi ja kertoa melko vapaasti siitä mitä he ovat aikaisemmin tehneet, kuinka kauan he ovat työskennelleet terveydenhuollossa ja kuinka pitkän kokemuksen he omaavat alaltaan. Ja kas, näin tulivat tämän kimaran sankari(t) esitelleeksi itse itsensä. Monimuotoiseen sankarikaartiin kuului muun muassa vasta valmistuneita lääkäreitä, diabeteshoitaja ja pitkään useissa eri tehtävissä toimineita terveydenhuollon konkareita.
Kappaleen B-osa alkaa usein selkeällä muutoksella musiikissa, jolla kuuntelija herätetään. Hyvä esimerkki tästä on Tina Turnerin Private dancer, jossa pastellien sävyinen teeman rakentaminen keskeytyy lukuisia kertoja räväkällä B-osalla, jossa muistutetaan laulun päähenkilön henkilökohtaisista motiiveista. Haastatteluissamme ei kertosäkeeseen verrattavaa kokonaisuutta ollut. Tavoitteemme kun ei ollut painaa päälle kuuluisan yleisen syyttäjän tapaan eivätkä haastateltavat liiemmin tarvinneet herättelyä haastattelun aikana. Tavoitteemme oli pitkin haastattelua hellävaraisesti tavoittaa potilaiden työkyvyn tunnistamisen ja tukemisen kannalta olennaiset toimintamallit ja toimenpiteet. Samaan tapaan kuin Simon ja Garfunkel kappaleessaan Sound of silence muistuttavat kuuntelijaa teemasta ilman varsinaista kertosäettä.
Toisen säkeistön edetessä saimme kuulla miten potilasryhmät ja ammatit erottuivat toisistaan niin työkyvyn tuen tarvitsijoina, mutta myös palveluiden käyttäjinä. Luonnollisesti raskasta fyysistä työtä tekevillä oli useammin tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Näiden vaivojen taakse saattoi haastateltavien mukaan piiloitua koko joukko muutakin problematiikkaa, kuten päihteiden käyttöä tai mielenterveyteen tai jaksamiseen liittyviä ongelmia. Aina ei kaikki ole miltä näyttää tiesi Dannykin laulaa vuonna 1969. Kun pyysimme haastateltavia arvioimaan yksilöiden työmarkkina-aseman vaikutusta hoitoon hakeutumiseen, työkyvyn ongelmiin ja hoitohistoriaan, saimme saman samankaltaisen vastauksen kuin Anssi Kela kappaleessaan 1972 – elämä ei ole meille kaikille yhdenmukainen.
Potilaiden palveluiden käyttö oli yksi haastattelun kokonaisuus eli haastattelumme kolmas varsinainen säkeistö. Ennalta arvattavasti yrittäjien, etenkin pienyrittäjien, terveyspalveluiden käyttöä kuvattiin Frederikin Jos jotain yrittää kappaleen mukaisesti: “Minä taivu en koskaan, tahdon vain yrittää ”. Joskaan paikallisien terveyspalveluiden käyttö ei liene yrittäjillä välimatkasta kiinni, kuten Vainion isällä. Potilaiden kerrottiin olevan pääsääntöisesti erittäin mielissään, mikäli heille löytyi sopiva työkykyä kohentava palvelu. Esille tuotiin myös se, että ilman potilaan motivaatiota toteuttaa yhdessä sovittu suunnitelma ei myöskään saavuteta hyötyä. Niittää ei voi siis sieltä, minne koskaan ei kylvetty, kuten Martti Servo ja Napander tietävät kertoa.
Viimeisessä säkeistössä teemaksi valikoitui terveydenhuollon toimijoiden välinen yhteistyö. Toisin kuin Billy Joelin Honesty kappaleessa, ei perusterveydenhuolto kompuroi etsiessään itselleen seuraa, jonka kanssa olisi jaettu potilaiden työkyvyn ongelmien ratkominen. Ammattilaiset tunsivat olevansa päätösten ja työkyvyn tutkimuksen kanssa varsin yksin ja usein helpoimmaksi ratkaisuksi valikoitui sairausloman kirjoittaminen, vaikkakaan se ei olisi ollut potilaan työkyvyn kannalta optimaalisin ratkaisu. Samaan törmättiin myös potilaiden jatkotoimenpiteisiin ohjaamisen yhteydessä. Siinä hankaluuksia tuotti kokonaan puuttuva tai puutteellinen yhteys työterveyshuoltoon sekä potilaiden tietämättömyys työterveyssopimuksensa kattavuudesta. Lopputulema oli siis varsin toinen kuin Haloo Helsingin Ei suomalaiset tanssi kappaleessa – polkka ei muuttunut tsa-tsa-tsaaksi eikä jenkka sambadaksi, kun sopivaa tanssipartneria ei löytynyt.
A-osien seuratessa toisiaan ja sulautuessa toisiinsa ilman saumoja, syntyy paremminkin tarina kuin kappale. Haastatteluidemme sankareiden eli terveydenhuollon ammattilaisten kertoman myötä piirtyi kuva asiantuntijoista, jotka kokevat potilaiden työkyvyn tunnistamisen ja palveluihin ohjaamisen merkitykselliseksi. Juicen Kädet kappaleessa toimintaa estävät käsiä syövät käsiraudat, perusterveydenhuollossa kädet ja toiminnan pitävät aisoissa rajalliset resurssit, yhteistyön puute sekä sopivien ja tehokkaiden palveluiden puuttuminen. Haastattelut valottivat Suomen mittakaavassakin pienten terveydenhuollon toimijoiden arkea, jossa mahdollisuudet konsultoida ja verkostoitua vaikuttavat rajallisilta. Irene Caran alkuperäisversiota Remember my name mukaillen; emme ole vielä nähneet mihin perusterveydenhuolto todella pystyy, kun sille annetaan rinnalle yhteistyökumppanit.
Kappaleet eivät anna kokonaiskuvaa kirjoittajan musiikkimausta.
Lauri Vähätalo
Projektitutkija, Tampereen yliopisto
lauri.vähätalo@tuni.fi