Lajin edustajia on havaittu ympäri Suomenniemeä aina kesämökkien terasseilta, pienempien ja isompien purjeveneiden kokissa ja jopa hiihtokeskusten majoituspalveluissa. Lajin tunnistamisessa auttaa on lajille tyypillinen ääntely. Aktiivisten lajin tarkkailijoiden mukaan erityisen yleisiä ääntelykuviota ovat muun muassa seuraavat: ”Olitko sä sanomassa jotain?” johon tyypillisesti toinen lajin edustaja vastaa ”Eikun sano sä!”. Toisinaan tämä toistuu, kun ääntelyn aloittanut jatkaa: ”Eikun ei mulla..”, minkä toinen lajin edustaja keskeyttää ”Niin sitä vaan..”, jonka jälkeen palataan jälleen ensimmäiseen ilmaisuun: ”Olitko sä sanomassa jotain?”. Riippuen Homo screenos palaveroksen edustajien aikaisemmasta kokemuksesta ja heidän keskinäisestä ymmärryksestä, ääntely saattaa edetä varsin suoraviivaisesti tai pahimmassa tapauksessa junnata pitkäänkin tässä samassa tilanteessa. Pitkätkin hiljaisuuden hetket sekä tauot ääntelyssä kuuluvat luonnollisena osana Homo screenos palaveroksen tapaan viestiä lajikumppaneilleen.
Homo screenos palaveros on uuden ajan kokousihminen, joka kahvin ja hajuveden tuoksuisen kokoustilan sijasta istuu kotisohvalla, tuijottaa fläppitaulun tai kankaan sijasta tietokoneen näyttöä ja syö henkilöstöravintolan tai läheisen kuppilan sijasta kotona, useimmiten sinne toimitettua tai haettua lounasta. Lajin nimessä esiintyvä ”screenos” viittaa näyttöpäätteeseen tai sitä vastaavaan informaatioteknologiseen ruutuun ja ”palaveros” puolestaan palaveriin tai kokoukseen. Uuden kokousihmisen synnyn taustalla ei ole fysiologisen etulyöntiaseman ottaminen, vaan globaaliin tilanteeseen mukautuminen. Toisin sanoen, fyysisen etäisyyden ottamisen pakko. Onneksi tämä fyysisen etäisyyden luoma vuorovaikutuskapeikko voidaan nykyisellä teknologialla ainakin välttävästi ylittää. Myös TYKYTUO-hanke iloitsee, informaatioteknologian kehittyneisyydestä. Ilman jaettuja alustoja sekä kuva- ja ääniyhteyttä, olisivat syyskuussa2020 toteutetut haastattelut jääneet tekemättä.
Mutta miten Homo screenos palaveroksen saa puhumaan asiaa ja vastaavasti kuuntelemaan mitä sinulla on sanottavana haastattelutilanteessa? Tähän mennessä tehtyjen haastatteluiden onnistumisen avain on ollut maltti. Kun haastateltavalle antaa mahdollisuuden puhua, hän useimmiten käyttää tuon tilaisuuden hyväkseen. Vaikka läppärin tai puhelimen näytölle puhuminen saattaa sivulliselle näyttäytyä hivenen arveluttavana, on se itsestäänselvyys uudelle kokousihmiselle. Yhtä ryhmähaastattelua lukuun ottamatta fyysinen etäisyys on TYKYTUO-hankkeessa onnistuneesti ylitetty Teamsillä. Joskin työkalusta itsestään kuultiin terveyskeskuksissa työskenteleviltä uuden kokousihmisen edustajilta seuraava kommentti: ”Oon ihan täynnä sitä Tiimssiä.” Liekö tämän turhautuneisuuden takana sama ajatus kuin ammoisesta avotulesta: ”Hyvä renki, mutta huono isäntä.”
Sanomattakin on selvää, että etähaastattelusta puuttuu vuorovaikutuksen kannalta olennaisia läsnäoloon ja habitukseen liittyviä elementtejä. Hankkeen kannalta, vuorovaikutuksen spektrin kaventuminen ei kuitenkaan ole ratkaisevan suurta merkitystä, sillä emme tutki itse vuorovaikutusta ja sen nyansseja. Ensisijaisesti olemme kiinnostuneita terveyskeskusten potilaiden työkyvyn tukeen liittyvistä toimintamalleista. Eli asioista, joiden kuvaaminen videon ja äänen tai fyysisen haastattelutilanteen välillä eroaa vain vähän, jos lainkaan toisistaan. Haastatteluiden tekeminen videon ja äänen välityksellä on valottanut meitä nykyteknologian tutkimuksellisista mahdollisuuksista.
Homo screenos palaveros lienee ainakin osittain tullut jäädäkseen ja laji todennäköisesti syrjäyttää jossakin määrin edeltäjänsä Homo cubiculum palaveroksen (cubiculum=huone). Hankkeen osaltakin toiminta jatkuu pääsääntöisesti kiinteiden kokoushuoneiden sijasta etäyhteydellä toteutettavina terveydenhuollon ammattilaisten haastatteluina ja niitä seuraavina koulutuksina. Tulevista vaiheista ja haastatteluiden annista tarkempaa kuvausta tällä samalla paikalla myöhemmin syksyllä.
Pidetään pallukat vihreinä.
Kirjoittajalla ei ole aikaisempaa kokemusta latinan käyttämisestä tai lajien määrittämisestä.
Lauri Vähätalo
Projektitutkija, Tampereen yliopisto