Sadonkorjuuta

Poikkeuksellinen kevät vaihtui rauhalliseksi ja kiireettömäksi kesäksi. Projektin suunnittelupalaverit hiljenivät heinäkuussa ja jatkuivat elokuussa, viljan jo kellastuessa. Sitä mukaan, kun tähkäpäät taittuvat ja leikkuupuimurit heräilevät talleissaan myös hankkeen ensimmäistä satoa päästään keräämään.

Suurella innolla odotettiin eettisen toimikunnan päätöstä, joka määrittää mitä ja missä järjestyksessä syksyllä on mahdollista tehdä. Toimikunnan puoltavan lausunnon myötä, päästään nopealla aikataululla toteuttamaan ensimmäisiä terveydenhuollon asiantuntijoiden haastatteluja Mänttä-Vilppulassa ja Parkanossa. Epävakaa kevät ja kesän mukanaan tuoma pysähtyneisyys tarjosivat oivan mahdollisuuden haastattelurunkojen hiomiselle. Varhain keväällä kylvetty yhteistyön siemen Mediconsult Oy:n kanssa, koskien muutoksia Mediatri -potilastietojärjestelmään, alkaa kantaa näillä näkymin hedelmää syyskuun alussa.

Syksyn pääsato koostuu jo edellä mainituista terveydenhuollon ammattilaisten haastatteluista ja potilastietojärjestelmään tehtävistä muutoksista. Sadonkorjuun jälkeen on vuorossa valmistautuminen hankkeen pilottitoiminnan käynnistämiseen. Valmistelu aloitetaan Parkanon ja Mänttä-Vilppulan terveyskeskuksissa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksilla, joissa käsitellään Mediatrissa tapahtuvia muutoksia ja uutta kirjaamiskäytäntöä. Yksityiskohtaisempaa raportointia koulutustapahtumista, kuten haastatteluiden etenemisestäkin, löydät syksyn mittaan tältä sivustolla. Koulutuksien välittömässä läheisyydessä käynnistyy Lähi-TOIKE -pilotti, jonka toteutusvaihe kestää yhdeksän kuukautta. Lopullisten tulosten saaminen vaatii siis melkoista kärsivällisyyttä. Pilottiin palkattava työkykykoordinaattori on saava lähipäivinä työrukkaset käteensä ja aloittava intoa puhkuen askareensa. Hänen ahkeroinnistaan tullaan kuulemaan yksityiskohtaisemmin tuonnempana.

Syksyn edetessä ja hankkeen joutuessa, tullaan suorittamaan ensimmäisiä haastatteluanalyyseja, saadaan ensikokemuksia lähi-TOIKE -pilotista ja päästään näkemään miten muuttuneet merkintäkäytännöt kahdella terveyskeskuksella mukautuvat osaksi arkea.

Onnistuneita ja innostuneita satokauden hetkiä!

Lauri Vähätalo

Projektitutkija, Tampereen yliopisto

lauri.vahatalo@tuni.fi