Etkö saa tehtyä asioita loppuun? Näin herätät aivojesi kapellimestarin eli toiminnanohjauksen

Hymyilevä Kaisa Hartikainen kurkistaa rollupin takaa.
Dosentti Kaisa Hartikainen johtaa TAYS:n Käyttäytymisneurologian tutkimusyksikköä.

Kun toiminnanohjaus ei toimi, käyttäytymistämme ohjaavat tavat ja nopeaa mielihyvää tuottavat asiat. Silloin esimerkiksi terveellisten elintapojen noudattaminen voi olla vaikeaa, sanoo neurologian erikoislääkäri Kaisa Hartikainen Aivoliiton Aivoterveys-lehdessä. Hartikainen kertoo myös tuloksia tutkimuksesta, joka toteutettiin Kestävä aivoterveys -hankkeessa.

”Neurologian erikoislääkäri Kaisa Hartikaisen mukaan ihmisten tiedot aivojen toiminnoista ovat lisääntyneet, mutta toiminnanohjaus on asia, josta olisi hyvä puhua enemmän. Se on mukana tunteiden, käyttäytymisen ja ajattelun säätelyssä.

– Toiminnanohjausta tarvitaan erityisesti silloin, kun emme tee rutiininomaisia samanlaisina toistuvia asioita, vaan kun tehdään uusia tai haastavia asioita. Näitä toimintoja tarvitsemme nykyään työelämässä lähes kaikissa tehtävissä ja myös monilla muilla elämän osa-alueilla.

– Silloin kun kuormitamme aivoja liiallisesti, toiminnanohjauksen kapasiteetti ei olekaan käytössä työtehtäviin eikä toisaalta myöskään aivoterveellisiin valintoihin tai elintapoihin, huomauttaa Kaisa Hartikainen.”

Lue koko juttu Aivoterveys-lehdestä. Uutinen on julkaistu 3.3.2023.

 

Teksti: Annina Ranimo, Aivoterveys-lehti
Kaisa Hartikaisen kuva: Studio Reetta Muranen