Toiminnan lähtökohdat
Kerrataanpa aluksi hieman, että mistä oli kysymys.
TYKYTUO-hankkeessa tehtiin kahdelle paikkakunnalle interventio perusterveydenhuollon toimipisteisiin. Tavoitteena oli lisätä työkyvyn tuen tarpeen tunnistamista sekä työterveyshuollon potilaiden ohjautumista työterveyshuollon palveluihin. Käytännössä tämä tarkoitti, että potilastietojärjestelmään lisättiin pakollisia kysymyksiä, jotka lääkäreiden ja hoitajien tuli täyttää, mikäli potilas oli työikäinen (18-68-vuotias). Myöhemmin kysymysten määrää vähennettiin kolmesta yhteen, sillä niihin vastaaminen koetiin perusterveydenhuollossa työlääksi.
Kysymyksiin vastaamisen perusteella potilas sai ”työkyvyn tuen tarve-” tai ”käynti liittyy työhön” -merkinnän. Kuukausittain työkykykoordinaattoreille koostettiin kaikista edeltävän kuukauden aikana merkinnän saaneista listat, joiden perusteella työkykykoordinaattorit kontaktoivat kaikki ”KYLLÄ” -merkinnän (Onko työkyvyn tuen tarve/Hyötyykö työkyvyn tuen palveluista) saaneet potilaat. Tavoitetuista potilaista ne, jotka olivat työsuhteessa ja työterveyshuollon piirissä, ohjattiin omaan työterveyshuoltoonsa ja työttömille tai muutoin ilman työterveyshuoltoa oleville potilaille tarjottiin mahdollisuutta käydä työkykykoordinaattorin vastaanotolla. Työkykykoordinaattorin kanssa potilaan oli mahdollista esimerkiksi suunnitella jatkotoimenpiteitä, saada tietoa sosiaalipalveluista ja ohjausta kuntoutukseen hakeutumiseen.
Vaikka merkintöjen tekeminen päättyi syyskuussa, työkykykoordinaattorit jatkavat merkintöjen saaneiden henkilöiden kontaktointia sekä jälkikartoitusten tekemistä niille potilaille, jotka kävivät työkykykoordinaattorin vastaanotolla aina helmikuun 2022 loppuun asti. Sen jälkeen työkykykoordinaattoritoiminnan jatkumisesta näillä paikkakunnilla ei ole tietoa. Hankkeen toiveiden ja etenkin potilailta saadun palautteen perusteella, olisi toivottavaa, että toiminta löytäisi paikkansa osana perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden toimijakenttää.
Paikkakuntakohtaiset tulokset
Alustavien lukujen perusteella kaikista käynneistä noin kahdesta neljään prosentissa potilaalle tehtiin merkintä potilastietojärjestelmään, mikä lopulta johti työkykykoordinaattorin kontaktointiin. Parkanossa tämä tarkoittaa noin 450 käyntiä ja Mänttä-Vilppulassa noin 820 käyntiä. Merkinnät jakautuivat potilaiden suhteen siten, että Parkanossa yhteensä noin 250 potilasta ja vastaavasti Mänttä-Vilppulassa himpun alle 500 potilasta saivat merkinnän. Potilasmäärät tarkentuvat, kun paikkakunnilta saadaan viimeisimmät luvut, mutta jo nyt ne antavat suuntaa siitä millaisesta joukosta potilaita puhutaan, joilla tunnistettiin työkyvyn tuen tarve perusterveydenhuollossa.
Kun tarkastellaan merkinnän saaneita suhteessa paikkakuntien asukaslukuihin, saadaan selville, että Parkanossa noin neljä prosenttia (väkiluku vuonna 2018 oli 6469) ja Mänttä-Vilppulassa noin viisi prosenttia (väkiluku vuonna 2018 oli 9983) asukkaista on saanut merkinnän. Tämä ei ole koko totuus, sillä merkintöjä tehtiin ainoastaan työikäiselle väestölle. Katsottaessa viimeisimpiä saatavilla olevien lukuja työikäisistä Parkanossa asui vuonna 2018 yhteensä 2362 työikäistä henkilöä, mikä tarkoittaa, että heistä noin 11 prosenttia (250/2362*100) sai merkinnän. Vastaavasti Mänttä-Vilppulassa asui vuonna 2018 yhteensä 3533 työikäistä, mikä tarkoittaa, että heistä noin 14 prosentille (500/3533*100) on perusterveydenhuollossa tehty merkintä. Vaikuttaisi siis siltä, että työkyvyn tuen tarve perusterveydenhuollossa asioivilla potilailla on ainakin Parkanon ja Mänttä-Vilppulan kaltaisilla paikkakunnilla melko suuri.
Hankkeen aikana perusterveydenhuollossa käytössä olleet kysymykset (Onko työkyvyn tuen tarve/Hyötyykö työkyvyn tuen palveluista) ohjaavat huomiota erityisesti työkyvyn tuen tarpeessa oleviin henkilöihin. Kysymysten perusteella, jokin osuus merkinnän saaneista henkilöistä voi olla osatyökykyisiä, joilla yleisesti käytetyn määritelmän mukaan olla ”käytössä osa työkyvystään”. Olisi kuitenkin kohtuutonta väittää koko joukon olevan osatyökykyisiä, sillä joukossa voi yhtä hyvin olla myös henkilöitä, joiden hoitohenkilökunta on arvioinut lähitulevaisuudessa mahdollisesti hyötyvän työkyvyn tuen palveluista, ilman että he ovat suorittaneet potilaalle työkykyarviota. Huolimatta näistä tekijöistä, hoitohenkilökunnan arvioima työkyvyn tuen tarve näyttäytyy perusterveydenhuollossa melko suurena ja tämä tulisi huomioida myös hyvinvointialueiden ja SOTE-keskusten toimintaa suunniteltaessa.
Kirjoittaja vapauttaa itsensä laskelmavastuusta, vedoten lyhyen matematiikan oppimäärään.
Lauri Vähätalo
Projektitutkija, Tampereen yliopisto
lauri.vähätalo@tuni.fi