Taustoitusta
Hankkeen perusterveydenhuollon osiossa pilotoitiin työkyvyn tuen tunnistamiseen liittyvää merkintäkäytäntöä Parkanossa (ml. Kihniö) sekä Mänttä-Vilppulassa. Aikaisemmassa jutussa (linkki vie toiselle verkkosivulle, avautuu uudessa välilehdessä) kerroimme, miten merkintöjä tehtiin ja miten ne jakautuivat potilaille. Alla muistin virkistämiseksi kuvio asiasta (Kuva 1).
Kuva 1, Potilaille tehdyt merkinnät ja merkinnän saaneet potilaat
Työkykyyn liittyvä ja työkyvyn tuen tarve -merkintöjä tehtiin paikkakunnilla yhteensä 1923 kappaletta ja ne jakautuivat yhteensä 851 potilaalle. Samalle potilaalle tehtiin siis keskimäärin hieman yli kaksi merkintää.
Työkykykoordinaattorit pyrkivät kontaktoimaan jokaisen merkinnän saaneen potilaan. Yhteydenottamista haittasivat kuitenkin potilaiden virheelliset yhteystiedot tai yhteystietojen puuttuminen kokonaan. Myös merkintöjen tarkkuuden osalta jäi jonkin verran parannettavaa, sillä koronatestauksesta sekä koronarokotuksesta, aiheutui jonkin verran virheellisiä merkintöjä. Alla olevassa kuviossa (Kuva 2) on esitetty miten virheelliset merkinnät, kohderyhmään kuulumattomuus ja puutteelliset yhteystiedot verottivat kontaktoitavien potilaiden joukkoa.
Kuva 2, Merkinnän saaneet potilaat ja tavoittelu paikkakunnittain
Kaikista merkinnän saaneista potilaista 240 oli sellaisia, jotka eivät kuuluneet kohderyhmään, heille oli tehty virheellisesti merkintä tai heidän antamansa yhteystiedot olivat virheellisiä tai ne puuttuivat kokonaan. Lopulta työkykykoordinaattoreille jäi kontaktoitavaksi yhteensä 611 potilasta, joista 401 oli Mänttä-Vilppulan ja 210 Parkanon ja Kihniön alueella.
Mitä potilaille tapahtui merkinnän tekemisen jälkeen?
Kontaktointityön yhteydessä havaittiin paikkakuntien välillä ero palvelun tarpeessa. Alla olevassa kuviossa (Kuva 3) on esitetty merkinnän saaneiden potilaiden joukko sekä eri potilasryhmät suhteessa työkykykoordinaattorien palveluun.
Kuva 3, Työkykykoordinaattorin kontaktoimat henkilöt paikkakunnittain
Työkykykoordinaattorien tavoittamattomiin jäi yhteensä 141 potilasta. He eivät vastanneet lainkaan soittoon, kahteen tekstiviestiin eikä kahteen uusintasoittoon. Työterveyshuollon asiakkaita kaikista työkykykoordinaattoreiden kontaktoimista potilaista oli yhteensä 306. Heidät ohjattiin työkyvyn arvioon omaan työterveyshuoltoonsa. Yhteensä 105 kieltäytyi Lähi-TOIKE -palvelusta ja kaikista kontaktuiduista potilaista vain 59 halusi lopulta osallistua tapaamiseen työkykykoordinaattorin kanssa. Huolimatta siitä, että palvelun tarve arvioitiin lääkäreiden ja hoitajien toimesta Mänttä-Vilppulassa suuremmaksi, ei palvelu vetänyt paikkakunnalla, mistä kertoo vain kolme mukaan lähtenyttä potilasta.
Syitä eroavaisuudelle voidaan löytää taulukosta. Mänttä-Vilppulassa merkinnän saaneista verrattain suuri joukko oli työterveyshuollon asiakkaita. Parkanoon ja Kihniöön verrattuna heitä oli yli kaksi kertaa enemmän Mänttä-Vilppulassa. Kaiken kaikkiaan työterveyshuollon potilaiden osuus on suurehko. Perusterveydenhuoltoa käyttävät todennäköisesti enemmän ne työssäkäyvät, joiden työnantajan työterveyssopimukseen kuuluu ainoastaan lakisääteinen työterveyshuolto. Lisäksi työterveyshuollon sijaitseminen toisella paikkakunnalla kannustaa ihmisiä käyttämään perusterveydenhuollon palveluita työterveyshuollon sijasta.
Työterveyshuollon potilasmäärän lisäksi, kieltäytyminen oli Mänttä-Vilppulassa yleisempää kuin Parkanossa ja Kihniössä. Selitys kieltäytymiselle lienee se, että Mänttä-Vilppulassa oli olemassa jo ennen Lähi-TOIKE:n työkykykoordinaattoria SOTE-integraattori, jonka tehtävänkuva oli melko samanlainen kuin kokeilun työkykykoordinaattorilla. Lisäksi paikkakunnalla oli varsin aktiivinen kuntakokeilu. Työkykykoordinaattori kertoikin usean potilaan vastanneen hänelle jo olevansa mielestään tarpeellisten palveluiden piirissä, eikä siksi kokenut saavansa lisää apua Lähi-TOIKE:sta. Sen sijaan Parkanossa tai Kihniössä vastaavia palveluita ei ollut, mistä johtuen palveluille oli kysyntää. Merkintöjen määrä ei siis taannut palvelun suosiota.
Työkykykoordinaattorien tulokset
Etenkin Parkanossa, jossa kunnan palvelut työttömille eivät olleet yhtä kattavat kuin Mänttä-Vilppulassa, kyseinen palvelu koettiin mukaan lähteneiden potilaiden arvioiden perusteella erittäin hyödylliseksi ja sille toivottiin potilashaastatteluissa jatkoa. Potilaiden ja työkykykoordinaattorien kertoman mukaan, ennen kaikkea tiedon saaminen palveluista sekä hakemusten tekeminen yhdessä työkykykoordinaattorin kanssa (mm. kuntoutus) koettiin hyödylliseksi. Potilasryhmistä etenkin yksinyrittäjät, joista vain harva järjestää työterveyshuollon palveluita itselleen. Lisäksi osatyökykyiset kokivat palvelun vastaavan palvelun tarpeeseen, joka on aikaisemmin jäänyt tunnistamatta.
Kaikista 59:stä työkykykoordinaattorien palveluun osallistuneesta potilaasta ei ole jatko-ohjauksen osalta tietoja, sillä työ- ja toimintakyvyn arviointiin käytetyn kartoituslomakkeen täyttäminen ei ollut edellytys palveluun osallistumiselle. Niistä 48:sta, jotka kartoituslomakkeen täyttivät, 26:lle tehtiin työkykykoordinaattorien toimesta jatko-ohjaus ja 22 potilaan osalta sopivaa jatkopalvelua ei löydetty tai potilas ei itse halunnut toteuttaa tai osallistua siihen. Alla olevassa kuviossa (Kuva 4) on esitetty, miten jatko-ohjauksen jakautuivat ja mihin palveluihin potilaita ohjattiin.
Kuva 4, Jatko-ohjaukset yhteensä (n=26)
Kuviota tulkittaessa on syytä muistaa, että esimerkiksi terveellisistä elintavoista, motivoinnista tai potilaan omasta kontaktin ottamisesta palveluntuottajiin, ei kerätty tietoja. Tällaisten tietojen luotettava tilastoiminen on haasteellista. Taulukossa olevat jatko-ohjaukset tai ohjauksen lopputulokset eivät siis kerro koko totuutta palvelusta koetusta hyödystä. Työkykykoordinaattorin antaman työnhaun tuen avulla työllistyi kokoaikatyöhön viisi (5) ja osa-aikaisesti kaksi (2) henkilöä. Lisäksi viisi kokoaikaisesti työskennellyttä henkilöä tapasi työkykykoordinaattorin oman jaksamisen ja työssä jatkamisen tukemiseksi. Koulutuksen aloitti ja siihen kiinnittyi seurantahaastattelun perusteella kaksi (2) henkilöä. KELA:n laitoskuntoutusta haettiin ja se toteutui kuudelle (6) ja Nuotti-valmennus kahdelle (2) henkilölle. Työkyvyttömyyshakemus tehtiin yhteensä neljälle (4) henkilölle, joista jokaiselle tuli kielteinen päätös.
Yhteenveto
Konkreettisten onnistumisten lisäksi kokeilu teki näkyväksi kaksi perusterveydenhuollon toiminnan kannalta olennaista asiaa. Ensinnäkin työkykykoordinaattoreille on tilausta perusterveydenhuollossa, mikäli alueella ei vastaavaa palvelua ole muulla tavalla järjestetty. Etenkin osatyökykyisille terveydenhuollon ammattilaisten arvioon perustuva ohjautuminen työkykykoordinaattorille on luonteva, sillä hoitohenkilökunnalla ei välttämättä ole aikaa tai osaamista löytää tai etsiä sopivaa kuntoutuspalvelua potilaalle. Tässä työkykykoordinaattori, jolla on jonkin verran kuntoutus- tai terveydenhuolto-osaamista, on erittäin arvokas apu ohjaamaan potilasta eteenpäin.
Toinen keskeinen havainto on työterveyshuollon potilaiden määrä. Tämän kokeilun puitteissa ei ollut mahdollista selvittää kuinka suuri osa näistä potilaista asioi perusterveydenhuollossa siitä syystä, että heidän työnantajallaan on työterveyshuollon kanssa pelkkä lakisääteinen sopimus. Tällöin perusterveydenhuolto on paikka, josta ensisijaisesti haetaan hoitoa. Toinen olennainen syy perusterveydenhuollon suosimiselle työterveyshuollon sijasta on se, että työterveyshuollon tuottajan palveluihin on pitkä matka. Vaikuttaa kuitenkin selvältä, että ohjaamista ja ohjautumista perusterveydenhuollosta työterveyshuoltoon on syytä kehittää entisestään. Eritoten, kun tunnustetaan, että perusterveydenhuollon resurssit melko harvassa tilanteessa riittävät seikkaperäisiin selvityksiin työnkuvasta ja työoloista. On myös syytä muistaa, että kyseiset selvitykset kuuluvat työterveyshuollon ydintehtäviin.
Työkykykoordinaattorien ja vastaavalla nimikkeillä toimivien henkilöiden työn vaikuttavuuden mittaaminen on monesta syystä haasteellista. Kokeilumme kuitenkin antoi viitteitä siitä, että perusterveydenhuollossa sijaitsevilla työkyvyn tuen palveluilla voidaan vaikuttaa potilaiden elämänkulkuun, parantamaan elämän laatua sekä ehkäisemään työttömyydestä ja työkyvyttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Pelkästään työllistymisen taloudelliset sekä inhimilliset vaikutukset ovat varsin mittavat. Etenkin kun huomioidaan, että hankkeessa työskennelleiden työkykykoordinaattorien ensisijainen tehtävä ei ollut saattaa henkilöitä työelämään vaan tukea työkykyä.
Hyvällä työ- ja toimintakyvyllä on kauaskantoisia vaikutuksia yhtäältä työllistymiselle, mutta myös terveydestä koituville kustannuksille. Suorista ja laskettavissa olevista työllistymisvaikutuksista eroten, kuntoutuksen vaikutukset, kun eivät välttämättä näy heti. Sama pätee koulutukseen, jossa mitattavissa olevat taloudelliset kustannukset realisoituvat mahdollisesti vasta vuosien päästä.
Kirjoittaja pahoittelee, mikäli tekstistä on tunnistettavissa paikoitellen aloittelijamaista innokkuutta.
Lauri Vähätalo
Projektiasiantuntija
lauri.vahatalo@tuni.fi