Vertailu on paljastavaa. Kun tekee yhteistyötä seitsemän vertaisen kanssa, väistämättä puhe ajautuu jossain vaiheessa siihen, miten asioita tehdään meillä ja teillä. Tämä on käynyt ilmi myös Tampereen ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteisessä PIRSSI – Pirstaleiseen työelämään siirtyminen -hankkeessa, jossa on mukana kahdeksan koulutusalaa. Hankkeen alkuvaiheessa on kartoitettu sitä, miten työelämään ja yrittäjyyteen liittyvät asiat näkyvät opintojaksojen nimissä ja osaamistavoitteissa.
Edustan PIRSSIssä journalistiikan oppiainetta. Opetustamme on tarjolla Tampereen yliopistossa yhdessä kandidaatin tutkinto-ohjelmassa ja kahdessa maisteriohjelmassa. Journalistiikalla on pitkät perinteet, sillä toimittajakoulutus aloitettiin yliopistoa edeltäneessä Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa (alun perin Kansalaiskorkeakoulu) jo vuonna 1925. Toimittajakoulutuksen siteet alan yrityksiin ja ammattiliittoihin muodostuivat jo varhain likeisiksi, ja esimerkiksi toimitusharjoittelujärjestelmää on menestyksekkäästi ylläpidetty yliopiston ja mediayhtiöiden kesken 1970-luvulta lähtien. Journalistiliiton asiantuntijoilla on puolestaan ollut keskeinen rooli työelämän pelisääntöjen opetuksessa. Merkittävä osa tutkintojen kursseista toteutetaan harjoitustoimituksessa toimitustyön eri vaiheita simuloiden, ja opetuksessa on mukana monipuolisesti journalisteja niin luennoimassa kuin harjoituksia ohjaamassa.
Paikka turbulenteilta työmarkkinoilta
Kaikesta työelämäläheisyydestä huolimatta olen hankkeen ensimetrien aikana potenut huonoa omaatuntoa. Emme ole journalistiikan kurssitarjonnassa riittävän hyvin ottaneet huomioon sitä, että työn tekemisen muodot ovat sirpaloituneet ja että opiskelijamme tarvitsevat uraohjausta löytääkseen paikkansa turbulenteilta työmarkkinoilta. Emme voi tuudittautua siihen, että yrittäjyydestä kiinnostuneet opiskelijamme saisivat riittävät eväät Y-kampuksen kursseilta tai uralleen suuntaa hakevat saisivat tarvitsemansa tuen yliopiston yhteisistä ohjauspalveluista.
Viime syksynä oppiaineessamme toteutettiin ensimmäisen kerran Asiantuntijuus toimituksessa -niminen opintojakso. Se on journalistiikan maisteriopiskelijoille tarkoitettu 10 opintopisteen valinnainen kurssi. Kurssille osallistui 14 opiskelijaa. Osallistujajoukko oli sikäli heterogeeninen, että osa oli suorittanut kanditutkintonsa Tampereella journalistiikassa, kun taas osa oli suorittanut aiemman korkeakoulututkintonsa ammattikorkeakoulussa, toisessa yliopistossa tai ulkomailla.
Opintojakson tavoitteena on luoda ”monipuolinen käsitys journalistin asiantuntijuuden rakentumisesta ja erikoistumisen erilaisista ulottuvuuksista journalistisessa työssä”. Kurssilla opiskelijat laativat suunnitelman ammatillisesta erikoistumisesta. Kurssin aikana myös suunnitellaan ja toteutetaan journalistisia juttuja tai journalismin tutkimusta, jotka niveltyvät opiskelijan tavoittelemaan asiantuntijuuteen. Olennaisia osia kurssilla ovat erilaiset vierailijat ja ekskursiot, joiden ansiosta parikymmentä asiantuntijaa jakoi tietonsa ja näkemyksensä opiskelijoille.
Vastuuopettajana olin tyytyväinen siihen, että yksilöllisten uratavoitteiden selkiytymisen ohella pureuduimme kurssin aikana myös yleisempiin kysymyksiin asiantuntijuudesta ja työurista. Itselleni jäi käydyistä keskusteluista mieleen erityisesti kolme teemaa, joita pohdimme niin kahdenkeskisissä ohjaustapaamisissa kuin ryhmäkokoontumisissa: urasuunnittelun rajoitteet media-alan noviisille, erikoistumisen välttämättömyys alalle hakeutuvalle sekä journalististen taitojen ja tietojen käyttökelpoisuus muissa ammateissa. Tiivistetysti pohdintojen tuloksena päädyimme siihen, että suunnittelu, erikoistuminen ja avarakatseisuus kannattavat aina.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kurssilla kannattanut keskustella kattavasti myös työn tekemisen eri muodoista. Vaikka yhdellä ekskursiolla tutustuimme podcasteja tuottaviin yrittäjiin ja luonamme vierailleet journalistit olivat toteuttaneet projektejaan myös apurahoin, jäimme liiaksi kiinni palkkatyönä tehtyyn journalismiin. Kun Asiantuntijuus toimituksessa -kurssi käynnistyy uudelleen syyskuussa 2020, itsensä työllistäminen on esillä vahvemmin kuin viime lukukaudella.
Teksti: Kari Koljonen, Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall