Mietittäväksi sinulle: Voisiko mindfulnessista olla apua aivoterveyteen ja yleisemminkin hyvinvointiin?

Avoimet kämmenet, jotka pitelevät virtuaalisia aivoja, taustalla auringonlasku.

Tutkimusnäyttöä mindfulnessin eli hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittelun positiivisista vaikutuksista työhyvinvointiin ja terveyteen on runsaasti. Stressaantunut yhteiskuntamme suorastaan vaatii meitä tekemään asioita toisin. Palautuminen etätyössä vaatii erityishuomiota ja tarvitsemme erilaisia taukoja voidaksemme hyvin. Keskittymiskykymme on myös koetuksella. Erään tutkimuksen mukaan olemme puolet ajastamme tekemässä useita asioita samanaikaisesti. Olemme kuitenkin onnellisimmillamme, kun keskitymme yhden asian tekemiseen täysipainoisesti. Teemme silloin myös harkitumpia päätöksiä ja valintoja. Pienet harjoitteet esimerkiksi työpäivän aikana voivat olla alku muutokselle. Muutama rauhallinen hengitys ja pysähtyminen hetkeksi sekä keskittynyt, tietoinen syöminen lounastunnilla voisivat olla kokeilun arvoisia asioita niin aivojen kuin kokonaisvaltaisen hyvinvointimme kannalta.

Tutkimusjohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi Tampereen yliopiston Työhyvinvoinnin tutkimusryhmästä kertoi mindfulness-harjoittelun taustaa ja vaikutuksia Aivohyvinvointi työssä -webinaarissa.

Katso kohdasta 57.21−1.15.35 Hyväksyvä tietoinen läsnäolo (mindfulness) aivohyvinvoinnin edistäjänä

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)