Kävely vähentää stressiä − jo 2000 askelta päivässä kasvattaa kuntoa ja jaksamista

Metsäpolulla kävelevän henkilön jalat, joissa beiget tennarit.

Tampereen ammattikorkeakoulussa opinnäytetyönä tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin kävelyn vaikutuksia terveysalalla työskentelevien stressiin ja palautumiseen. Kävelyllä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia aivoterveyteen; verenpaine laskee, mielen hyvinvointi kohenee ja stressi lievittyy. Harva tutkimukseen osallistuneista ylsi 10 000 askeleen päivätavoitteeseen, mutta jo pienempikin askelmäärä kohentaa aivoterveyttä.

Kirsi Holopainen ja Emma Miettinen (2021) tutkivat Kestävä aivoterveys -hankkeelle tekemässään opinnäytetyössä kävelyintervention vaikutuksia stressiin ja palautumiseen terveysalan työntekijöillä. Tutkimusjoukon pienestä koosta huolimatta tulokset olivat lupaavia. Harva osallistuja pääsi tavoitteena olleeseen 10 000 askeleeseen päivässä, mutta askelmäärät kasvoivat jakson aikana. Kävelyjaksolla vaikuttaisikin olevan positiivisia vaikutuksia koettuun stressiin ja yleiseen hyvinvointiin. 10 000 askeleen päivittäisellä kävelyllä on useita terveysvaikutuksia, mutta on mahdollista, että stressin lievittämiseksi riittäisi jo pienempi askelmäärä.

Kävelyyn siis kannattaa kannustaa, sillä se sopii lähes kaikille ja sen hyödyllisiä vaikutuksia voidaan saada aikaan jo vähäisellä askeleiden lisäämisellä.

Aiheesta on julkaistu myös Holopaisen, Miettisen, Mirva Kolosen ja Kirsi Toljamon kirjoittama artikkeli Fysioterapia-lehdessä: Fysioterapia-lehti 5-2021 (huom! artikkeli ei ole kaikilta osin saavutettava)

Tutustu opinnäytetyöhön ”Kävelyintervention vaikutukset stressiin ja palautumiseen terveysalan työntekijöillä”, voit ladata sen Theseus-palvelusta.

 

Kuva: Tobi, Pexels