Diabetes-lehti: Turvassa toisten kanssa

Piirroskuva avonaisista aivoista, joista ihmiset kurkistavat.

Yhteenkuuluvuuden kokemus rakentaa turvallisuudentunnetta ja lievittää stressiä. Uhka joukon ulkopuolelle jäämisestä saa aikaan voimakkaan reaktion aivoissa. Kanssalaisuus huoltaa aivoja, kirjoittaa Diabetes-lehti. Jutussa haastatellaan hankkeemme asiantuntijaa, neurologi Kaisa Hartikaista.

Ihminen on laumaeläin, ja aivomme ovat evoluutiossa kehittyneet varmistamaan yksilön ja lajin hengissä selviytymistä. Muinoin yhteisön ulkopuolelle joutuminen johti konkreettiseen hengenvaaraan.

– Psykologisessa mielessä koemme yhtä voimakasta uhkaa edelleen, kun tunnemme jäävämme yksin. Ihmisaivoille ja monille eläimillekin on tärkeää, että koemme olevamme turvassa yhteisössä, sanoo neurologi, kansallisen aivoterveysohjelman asiantuntijaryhmän jäsen Kaisa Hartikainen.

Hän johtaa aivotutkimusta perustamassaan käyttäytymisneurologian tutkimusyksikössä Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.

Riittävän, virkistävän unen, terveellisen ruokavalion ja sopivan liikunnan suotuisat vaikutukset aivoihin tunnetaan hyvin. Aivoterveysohjelma nostaa esiin myös yhteisöllisyyden merkityksen ja markkinoi ajatusta uudissanalla kanssalaisuus, jossa yhdistyvät sanat kanssa ja kansalainen.

– Tavoitteena on edistää taitoja, kykyjä ja mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen ja muistuttaa, että olemme kaikki kansalaisia ja kuljemme toistemme kanssa, Hartikainen kuvailee.

Lue koko uutinen Diabetes-lehdestä 6/2022.

 

Teksti: Irma Heiskanen-Haarala, Diabetes-lehti
Kuva: Shutterstock