Kuvaaja: Jonne Renvall

Hankkeen loppuraportti

Hankkeen loppuraportin pääsee lataamaan alla olevasta painikkeesta.

Materiaalipakettiin sisällytetyt materiaalit löytyvät ”Materiaalipaketti” välilehdeltä.

RiskiOnni

Kuinka tukea riskienarviointiosaamista ja arvioida riskienarvioinnin onnistumista? Asiaa tutkitaan ja kehitetään tutkimushankkeessa yhteistyössä viiden eri toimialan yrityksen kanssa. RiskiOnni-hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä erilaisista tavoista tukea työpaikoilla riskienarviointia tekevien henkilöiden riskienarviointiosaamista ja arvioida riskienarvioinnin onnistumista. Hankkeen tulosten pohjalta laaditaan materiaalipaketti, joka sisältää tietoa ja työvälineitä riskienarvioinnin kehittämiseen osaamisen tukemisen ja onnistumisen arvioinnin näkökulmista. Hankkeen tulokset valmistuvat 31.12.2022 mennessä.

Rahoittajat ja yhteistyötahot

Hanketta rahoittavat Työsuojelurahasto, Sosiaali- ja terveysministeriö, osallistuvat yritykset ja Tampereen yliopisto. Muina yhteistyötahoina toimivat Innotiimi ja Työturvallisuuskeskus.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa ja työvälineitä, joiden avulla voidaan tukea työpaikoilla riskienarviointia tekevien henkilöiden riskienarviointiosaamista ja arvioida riskienarvioinnin onnistumista. Osatavoitteina on selvittää:

  1. Millainen riskienarviointia tekevien henkilöiden nykyinen riskienarviointiosaaminen on?
  2. Miten kumppaniorganisaatioissa tällä hetkellä tuetaan riskienarviointia tekevien henkilöiden riskienarviointiosaamista?
  3. Millaisin erilaisin kriteerein ja tavoin riskienarvioinnin onnistumista voidaan arvioida?
  4. Kuinka onnistunutta riskienarviointi tällä hetkellä on valikoitujen arviointikriteerien perusteella?
  5. Mitkä tekijät (esim. taustamuuttujat) vaikuttavat riskienarvioinnin onnistumiseen?
  6. Millaisin toimintatavoin riskienarviointia voidaan kehittää tukemalla riskienarviointiosaamista ja arvioimalla riskienarvioinnin onnistumista?
Hankkeen tavoitteena on kehittää riskienarviointia, tukea työpaikoilla riskienarviointia tekevien henkilöiden riskienarviointiosaamista ja arvioida riskienarvioinnin onnistumista erilaisin kriteerein.