Lastensuojelun jälkihuollon tutkimusta ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteistyönä

Palapeli.
Kuva: Life of Pix

Lastensuojelun jälkihuolto, jälkihuollon sisältö ja palvelujen kehittäminen ovat ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kattavaa tieteellistä tutkimustietoa jälkihuollosta on toistaiseksi vain vähän. Tähän tutkimustiedon tarpeeseen pyritään vastaamaan Hyvää jälkeä -hankkeessa, jossa keskeisessä roolissa on eri toimijoiden välinen yhteistyö.

Hyvää jälkeä -tutkimushanketta hallinnoi Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta (sosiaalityö) ja osatoteuttajana Savonia-ammattikorkeakoulun lisäksi on SOS-Lapsikylä.

Hankkeen Savonia-ammattikorkeakoulun osatoteutuksesta vastaavat tutkijat Auli Pohjolainen (lehtori, sosiaaliala), Tuija Pakarinen (lehtori, sosiaaliala) ja Pirjo Turunen (sosiaalialan yliopettaja) ovat kirjoittamassaan artikkelissa kuvanneet ammattikorkeakoulun ja yliopiston sekä muiden toimijoiden välistä yhteistyötä ja sen merkitystä jälkihuollon kehittämisen kannalta. Savoniassa myös opiskelijat ovat mukana tuottamassa monipuolista tietoa hankkeelle opinnäytetöiden kautta. Opinnäytteissä tuotetaan tietoa mm. jälkihuollon toimijoiden kokemuksista, jälkihuollon tilanteesta ja kehittämistarpeista.

Lue koko artikkeli ⇒ Lastensuojelun hyvää jälkihuoltoa kehittämässä ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteistyönä