Pakkausarvoketjun kiertotalousosaaja -koulutuksen järjestämässä paneelikeskustelussa Tampereen ammattikorkeakoulun lehtorit Marita Hiipakka ja Johannes Jermakka esittivät asiantuntijoille ajankohtaisia kysymyksiä Suomen ja EU-tason pakkauksia koskevan sääntelyn tulevaisuuden tavoitteista kiertotalouden näkökulmasta.
Tuoteturvallisuus ja tuotteen säilyvyys ohjaavat pakkausmateriaalin valintaa
Sumi Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakan mukaan pakkauksen alkuperäinen tehtävä on hämärtynyt. Liikaa keskitytään siihen, miten varmistetaan, että pakkaukset kiertävät keinolla millä hyvänsä. Unohdetaan, että ruokahävikin kustannukset ja ympäristövaikutukset ovat usein suuremmat kuin pakkauksen, johon tuote on pakattu.
Pakkauskehityspäällikkö Katja Heinonen Saarioisilta sanoi kuluttajien arvostavan elintarvikkeiden pitkiä säilyvyysaikoja, joita tietyillä pakkausmateriaaleilla saavutetaan. Osaa näistä pakkausmateriaaleista on haastava korvata ilman, että menetetään pitkä säilyvyysaika. Ratkaisuja toki etsitään koko ajan, mutta pakkausmateriaalin valinta ei ole niin yksinkertaista. Ensisijaisesti halutaan kuitenkin varmistaa, että kuluttaja haluaa ostaa tuotteen, joka on turvallinen.
Surakka ja Heinonen toteavatkin, että liiketoiminnan tulee olla kannattavaa ja kustannustehokkaita ratkaisuja on etsittävä.
Lainsäädäntö luo dilemman kierrätysmateriaalien ja pakkausten uudelleenkäytölle
Monissa pakkaussovelluksissa kierrätysmateriaalin käyttö aiheuttaa haasteita sisältämiensä epäpuhtauksien vuoksi.
Materiaalien kierrätysvelvollisuus kiristyy koko ajan ja samoin EU:n kiertotaloustavoitteissa kannustetaan kierrätysmateriaalien käyttöön, toisaalta käyttöä kuitenkin myös rajataan. Kierrätysmateriaalien käytön esimerkkinä Surakka mainitsi elintarviketurvallisuuden: laki kieltää tietyiltä osin suoraan elintarvikkeen kanssa kontaktiin joutuvan pakkausmateriaalin osalta kierrätysmateriaalien käytön. Esimerkiksi elintarvikekaupan muovikassit katsotaan elintarvikekontaktimateriaaleiksi ja laki käytännössä siis kieltää kierrätysraaka-aineiden käytön elintarvikekaupan kassalta ostetuissa elintarvikkeiden pakkaamiseen tarkoitetuissa muovikasseissa.
Kokonaisuuden hahmottaminen ja tutkittu tieto vievät kohti kestäviä päätöksiä
EU:n komission Packaging and Packaging Waste Regulation (PPWR) eli ehdotus pakkauksia ja pakkausjätettä koskevan lainsäädännön tarkistamisesta asettaa kunnianhimoiset tavoitteet pakkausten uudelleenkäytölle ja kierrätettävyydelle. Tavoitteet kuulostavat hyviltä, mutta kansantaloudellisesti ja kestävyysmielessä ne eivät sitä välttämättä ole.
Suomen Pakkausyhdistys ry:n toimitusjohtaja Antro Säilä antoi esimerkin viinipullojen uudelleenkäytön kestävyydestä: voidaan pohtia, jos tyhjiä pulloja kuljetettaisiin Suomesta takaisin Eurooppaan tavoitteena käyttää ne uudelleen. Surakka täydensi, että komission ehdotuksen mukaan yritysten sisäisten pakkausten tulisi täyttää 100-prosenttisesti uudelleenkäytettävyysvaade huolimatta siitä, sijaitsevatko tehtaat eri puolilla maapalloa. Tässä tapauksessa tyhjiä pakkauksia kuljeteltaisiin pitkiäkin matkoja. Kaikki me ymmärrämme, millaisia kasvihuonepäästöjä siitä syntyisi.
Panelistit päätyivät siihen lopputulokseen, että tutkittua tietoa tarvittaisiin enemmän, vaikka se lisäisikin tuskaa. Näin voitaisiin myös välttää tahallista ja tahatonta viherpesua. UPM Raflatacin ruoka, koti ja henkilökohtainen hygienia -alueiden liiketoiminnanjohtaja Katja Kivelä nosti mielenkiintoiseksi näkökulmaksi pakkauksen roolin ympäristötietoisuuden lisäämisessä. Hän painotti, että kiertotalouden mukainen suunnittelu pitäisi nähdä yhtenä osana tuotesuunnittelua.
Pakkausten tulevaisuutta kehitetään yhteistyönä
PPWR sisältää myös ehdotuksen lajittelumerkintöjen pakollisuudesta, jolloin sama lajittelumerkintä löytyisi pakkauksen lisäksi lajitteluastiasta.
Kivelä toi esiin myös komission ehdotukseen sisältyviä positiivisia asioita. Kun EU-tasolla asioita yhtenäistetään ja kun yritysten ja kuluttajan toimintaa ohjataan, laatukin paranee ja toimintaympäristön hallinta helpottuu. Kivelä rohkaisi tiedon jakamiseen ja kommunikaation kehittämiseen yritysten välillä, jotta asioita saataisiin yhdessä vietyä eteenpäin.
Heinonen ja Kivelä pohtivat myös sitä, kuinka ison tilan lajittelumerkinnät jatkossa tulevat viemään brändin painatuksesta ja mitä lakisääteisiä merkintöjä pakkauksessa pitää olla painetussa muodossa ja mitä voi olla digitaalisessa muodossa. Voidaankin kysyä, onko pakkaussuunnittelu muuttumassa brändiviestinnästä lajittelunäkökulmaan?
Lopuksi todettiin, että kuluttajapakkaukset pitäisi saada tehokkaammin kerättyä takaisin kiertoon. Heinonen sanoikin, että pakkausten ja muovin käyttö ei tule loppumaan. Hän myös muistutti, että kuluttajat haluavat tukevan ja turvallisen pakkauksen, joka ei kuitenkaan vie lajitellessa paljon tilaa. Surakka toivoisikin, että pakkausten osalta fokus kääntyisi enemmän kokonaisuuteen ja pakkausten perustehtäviin. Säilä tähdensi, että tuotetta ja pakkausta ei ympäristövaikutusten näkökulmista koskaan pitäisi tutkia erillisinä. Pakkaus on turha, jos jokainen pystyy tuottamaan omat elintarvikkeensa itse ilman hävikkiä.
Kiitokset panelisteille mielenkiintoisesta keskustelusta!
Teksti ja kuva: Nina Kukkasniemi