Tuottajien toukokuun aamukahvit Kulttuuritalo Laikussa

Tuottajien aamukahvit

Toukokuun aamukahveilla perjantaina 13.5. tutustutaan Kulttuuritalo Laikkuun (Keskustori 4) ja sen toimijoihin sekä keskustellaan, miten eri kulttuuritoimijoiden välistä yhteistyötä voitaisiin taas pandemian helpottaessa aktivoida.

Kulttuuritalo Laikku on vetovastuussa niin sanotun Kulttuuripuiston eli Kirjastonpuiston alueen eri toimijoiden yhteistyön kehittämisessä. Tule kuulemaan, millaista yhteistyötä on jo tehty ja mitä sen vahvistamiseksi on suunnitteilla.

Kahveilla Laikun toimintaa on esittelemässä tapahtumatuotannosta vastaava koordinaattori Aliisa Piirla. Lisäksi omaa toimintaansa esittelevät erityisasiantuntija Saara Vesikansa Taiteen edistämiskeskuksesta, viestintä- ja tuotantokoordinaattori Elina Kaakinen Pispalan Sottiisista/Suomen Nuorisoseurat ja Taidetestaajat-toiminnan koordinaattori Maarit Mäkinen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.

Laikkua ylläpitää Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö, jonka toimisto on myös talossa. Lisäksi talossa on toimitiloja muilla kulttuuri- ja järjestötoimijoilla. Kulttuuritalo Laikku tarjoaa hienot puitteet erilaisille tapahtumille, kokouksille ja koulutustilaisuuksille. Ennen koronaa talossa järjestettiin vuosittain satoja tapahtumia. Nyt keväällä 2022 tapahtumatoiminta näyttää jälleen elpyvän entiselleen.

Tarjoilujen vuoksi ilmoittautuminen suotavaa, ilmoittautumislomakkeelle pääset tästä linkistä.
Tervetuloa verkostoitumaan!

Seuraavat Tuottajien aamukahvien ajankohdat ja paikat löydät Tapahtumat-sivultamme.