Kevään aikana, ennen aktoritapaamisten käynnistymistä, tapasimme mentoreiden valmennuksessa kuukausittain yhteensä neljä kertaa valmentajamme ja työnohjaajamme Carolina Pajulan johdolla. Tapaamisten agendana oli valmentaa meitä hyvin erilaisista taustoista tulevia ja erilaisia kulttuurialan töitä tekeviä tuottajia kohtaamaan aktorimme dialogisuuden ja läsnäolon voimalla.
Kohtaamiselle, samankaltaista työtä tekevien vertaistuelle, sekä oivalluttavilla kysymyksillä ajattelua ja näköaloja laajentavalle ohjaukselliselle keskustelulle tuottajilla on myös selvästi tarvetta! Sen saattoi aistia mentoriryhmämme keskuudessa ensitapaamisestamme lähtien, eikä tapaamisten aikataulussa olla meinattu pysyä, kun sanottavaa on ollut niin paljon.
Itse en tästä yllättynyt, sillä jätin vuonna 2019 silloisen tv-tuottajan työni opiskellakseni työnohjaajaksi ja työyhteisöjen kehittäjäksi (yhteisöpedagogi YAMK) ja löytääkseni sitä kautta keinoja ammattikuntani työssäjaksamisen tukemiseksi. Oman uupumukseni seurauksena aloin silloin pohtia, mikä minua olisi auttanut jaksamaan työssäni paremmin. Sain selville, että työnohjaus on mm. työhön ja sen rajojen tunnistamiseen liittyvien kokemusten ja tunteiden käsittelemistä koulutetun työnohjaajan johdolla (Suomen työnohjaajat ry, 2022) ja lähdin opiskelemaan vakuuttuneena siitä, että olen löytänyt jonkinlaiselle viisauden polulle.
”Olen ollut ammatiltani myös aurinkorasvanlevittäjä”
Oma urapolkuni oli ollut siihen saakka onnekas sen suhteen, että töitä olin saanut tehdä yli kymmenen vuotta niin paljon, kuin ehdin ja etenin urallani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että ”määrätietoisesti”, mutta todellisuudessa en missään vaiheessa ehtinyt pysähtyä miettimään, mitä oikeastaan uraltani toivoin tai halusin. Tein paljon ulkomaantuotantoja ja olin ison osan vuodesta poissa kotoa. Tuotannot ja vastuut lisääntyivät vuosien mittaan. Viimeiset vuodet johdin suomalaisia tv-alan ammattilaisia tropiikista toiseen tuottajan ominaisuudessa, tein isojen työryhmien esihenkilönä parhaani kantapään kautta kertyneiden oppien viitoittamana, roudasin kamerajalustoja ja, kuten mentorikollegoilleni eräässä tapaamisessamme muistelin, komentelin äänittäjiä riviin aurinkorasvan levittämistä varten työpäivien alussa. Siinä samalla pyrin mm. antamaan panokseni ohjelmien sisällöllisiin tarpeisiin, huolehtimaan, että budjetit ja aikataulut pitävät ja selvitin, millaisilla teknisillä ratkaisuilla pääsisimme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Mentorivalmennuksen aikana olemmekin saaneet todeta, että tuottajana saa todellakin olla vähän kaikkien alojen ammattilainen. Olen aina ollut kova huolehtimaan muista ja toisten tarpeiden jatkuva huomioiminen ajoi minut tilanteeseen, jossa unohdin huolehtia itsestäni.
Valmentava mentorointi näkökulmien laajentajana
Valmentava mentorointi, kuten työnohjauskin, on ammatillisen keskustelun muoto, mutta siinä voidaan myös hyödyntää vahvemmin mentorin omia kokemuksia aktorin ja mentorin yhdessä asettamiin tavoitteisiin pääsemiseksi (Ristikangas, Ristikangas & Alatalo 2020). Perusajatus on kuitenkin yksinkertainen: Valmentava mentori tarjoaa omaa aikaansa ja kokemuksensa aktorin ammatillisen kehittymisen tueksi ja todennäköisesti oppii itsekin yhtä sun toista prosessin aikana.
Carolina Pajula kirjoittaa Tuottajapankki-hankkeesta kertovassa blogitekstissään tutkimusten osoittaneen valmennuksen muuttavan työarjen toimintaa parhaiten, kun ohjauksella on ajallisesti jatkuvuutta ja siinä on toistuvia tapaamisia. Projektityössä ja tiiviissä työryhmissä työkavereista tulee helposti ystäviä, mikä tavallaan helpottaa työn kuormittavuutta, mutta myös hämärtää työn ja vapaa-ajan rajoja. Itse koen, että olisin tuottajana hyötynyt säännöllisesti toistuvasta reflektoinnista ja oman ”kuplani” ulkopuolisesta ohjauksellisesta toiminnasta etenkin urani käännekohdissa ja silloin, kun vauhti oli kovinta ja pysähtyminen vaikeaa.
Mentorivalmennuksen alussa aloitin uudessa työssä videotuottajana mainosalalla ja olen kokenut valmennuksen tarjoaman vertaistuen ja kokemusten jakamisen merkityksellisenä uuden ammatillisen identiteettini muodostumisessa. Tärkeimpänä tekijänä olen kokenut nimenomaan prosessin jatkuvuuden ja tavoitteellisuuden: kuukausittain olen saanut mahdollisuuden reflektoida turvallisessa, oman työni ulkopuolisessa ympäristössä sitä, mitä ajattelin ja miten työni koin kuukausi takaperin ja miten kokemus ja ajatukset ovat välissä muuttuneet. Muiden tuottajien kokemusten kuuleminen on normalisoinut myös omia kokemuksiani ja tehnyt minut rohkeammaksi myöntää omia virheitäni ja heikkouksiani tuottajana, pohtia sitä, miten henkilökohtaiset ominaisuuteni vaikuttavat työhöni, sekä tuoda esiin onnistumisiani.
Aktorit ja mentorit molemminpuolisella oivaltamisen polulla
Tästä voimaannuttavasta kokemuksesta valmennusprosessin aikana toivoin olevan hyötyä tavatessani aktorini ensimmäisiä kertoja. Mieluista onkin ollut huomata, että valmentavan mentoroinnin yhdenvertaiseen kohtaamiseen perustuva ajatus tuntuu toteutuvan kummassakin mentori-aktorisuhteessani: Kummassakaan tapauksessa en voi sanoa olevani ”kokeneempi saman alan ammattilainen”, kuten mentorin voi helposti kuvitella olevan, vaan aktorini ovat oman alansa ammattilaisia, jotka toivovat tuotannollisten taitojensa karttuvan. Siinä toivon voivani olla hyödyksi tuomalla keskusteluun omia kokemuksiani ja ajatuksiani, mutta eritoten tarjoamalla jakamattoman huomioni ja kiinnostukseni heitä kohtaan tapaamistemme aikana. Neuvoa minun ei heitä tarvitse, eikä pidä, vaan vastaukset kysymyksiin tulemme löytämään yhdessä oivaltamalla!
Kirjoittaja: Tiina Väisänen, Yhteisöpedagogi YAMK, medianomi AMK, työnohjaaja (STOry), videotuottaja, Valmentava mentorointi -ohjelman mentori