Tuu ny kuulee ja kysyy! – Keskustelua alueesta, palveluista ja tutkimuksesta

Kuva, jossa tapahtuman otsikko, järjestävien tahojen logot ja maisemakuva Porista

Tervetuloa Poriin yliopistojen tutkimusta esittelevään keskustelutapahtumaan lauantaina 17.5.2025 (This event is only in Finnish.)

Mitä: yliopistojen tutkimusta esittelevä keskustelutapahtuma
Milloin: lauantai 17.5. kello 12–15
Missä: Kaupunkiolohuone, kauppakeskus IsoKarhu (Yrjönkatu 14, 28100 Pori)

 

Tapahtumassa on luvassa kolme mielenkiintoista paneelia, joissa keskustelijoina on sekä tutkijoita että ammattilaisia eri aloilta. Jokaisen paneelin jälkeen on varattu aikaa yleisön kysymyksille ja yleiselle keskustelulle. Tapahtuma on kaikille avoin, ja paikan päälle voi tulla käymään ja kuuntelemaan itselleen sopivaksi ajaksi.

Paneelit käsittelevät laajasti erilaisia teemoja. Niiden myötä pääsemme kuulemaan ja keskustelemaan Satakunnasta innovaatioalustana, ikäihmisten asemasta palvelujen digitalisoituessa sekä siitä, miten tutkimus ja aktivismi voisivat tukea toisiaan. Paneeleiden tutkijat työskentelevät Turun ja Tampereen yliopistoissa sekä Porin yliopistokeskuksessa. Tilaisuuden tulee avaamaan Porin yliopistokeskuksen johtaja Katariina Yrjönkoski. Tapahtuman järjestävät Tampereen yliopiston kestävien kaupunkien erikoistumisala STUE (Sustainable Transformation of Urban Environments) ja Porin yliopistokeskus (UCPori).

 

Ohjelma:

12.00 Kahvitarjoilu

12.15 Alkusanat: Katariina Yrjönkoski, Porin yliopistokeskuksen johtaja

12.30 I paneeli: Satakunta innovaatioalustana?

  • Keskustelua vetävät tietojohtamisen professori Marko Seppänen, tutkijatohtori Antero Hirvensalo sekä väitöskirjatutkija Kalle Tuomi

  • Panelisteina
    • Erik Rosenlew, puheenjohtaja, Erik Rosenlewin säätiö
    • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, Porin kaupunki
    • Timo Vesiluoma, aluekehitysjohtaja, Satakuntaliitto
    • Jari Saarinen, liiketoimintapäällikkö, Lassila & Tikanoja

13.15 II paneeli: Katoaako ikäihmisen ääni palvelujen digi-kohinaan?

  • Keskustelua vetävät sosiaalityön yliopistonlehtori Suvi Holmberg ja sosiologian professori Antti Saloniemi

  • Panelisteina
    • Eveliina Kaukkila, sosiaalityöntekijä, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
    • Outi Rantanen, hankekoordinaattori, Fyffee! -Matkalla oman talouden hallintaan, Leader Karhuseutu
    • Sakari Taipale, professori, Jyväskylän yliopisto
    • Heli Valokivi, professori, Jyväskylän yliopisto

14.00 III paneeli: Voiko tutkimus tukea kaupunkiaktivismia, entä päinvastoin?

  • Keskustelua vetää maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen

  • Panelisteina
    • Niko Hakkarainen, Asema44 ry:n edustaja ja maisemantutkimuksen maisteriopiskelija
    • Una Harnett, Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry:n puheenjohtaja ja Tapahtumateollisuus-hankkeen projektipäällikkö
    • Tommi Iivonen, kulttuuriperinnöntutkimuksen väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
    • Efe Ogbeide, suunnittelumaantieteilijä, FEMMA Planning Oy
    • Ville Kirjanen Ars Pori ry:n puheenjohtaja ja Kaupunkiolohuoneen perustajajäsen

14.45 Loppusanat: Tutkimuksella ja paikallisella yhteistyöllä kestävää tulevaisuutta

 

Tervetuloa mukaan keskustelemaan!

Lisätietoa: Antti Wallin (antti.wallin@tuni.fi) / tutkimuskoordinaattori STUE