Vertaistuen verrattomuus tuottajan työn tukena, osa 2

Kesäkuussa, Valmentava mentorointi -ohjelmamme puolivälissä kirjoitin ajatuksistani ja kokemuksistani tuottajan työstä, mentorivalmennuksesta ja aktoritapaamisten alkamisesta. Olin tavannut aktoreitani silloin muutaman kerran ja yhteinen matkamme oli vielä alussa. Tavoitteita mentoroinnille hahmoteltiin ja tutustuminen toisiimme oli alkanut.

Mentoreiden työnohjauksessa saimme yhdessä mahdollisuuden reflektoida aktoreidemme kanssa esiin tulleita ilmiöitä, mitä kaikkea aktoreidemme kanssa käydyt keskustelut ovat meille opettaneet, sekä yhteisen keskustelun kautta apuja siihen, kuinka voisimme olla parhaiten hyödyksi aktoreillemme. Tässä kirjoituksessa pohdin mentoriohjelman oppeja mentorin näkökulmasta ja sitä, mikä tuottajan työssä on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana.

Mentorivalmennuksemme alkaessa helmikuussa tapasimme kasvomaskit naamalla onnellisina siitä, että saimme ylipäätään kokoontua yhteen kasvokkain. Etätöissä ja -opiskeluissa yksin puurtaminen oli jättänyt jälkensä meihin kaikkiin. Itse olin juuri aloittanut tuottajana uudessa työpaikassa, enkä ihan tiennyt, mihin olin ryhtynyt. Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin siitä, kuinka mentorivalmennuksessa ja sitä seuranneissa työnohjauksissa sain mahdollisuuden refelektoida myös kokemuksiani työstäni ja siihen suhtautumisestani. Henkilökohtaisesti mentoriohjelma on ollut minulle myös tärkeä linkki ohjaukselliseen työhön ja tuottajan työn kehittämismenetelmiin, joihin opinnoissani ennen uuden työni ja mentoriohjelman alkamista olin saanut kaksi kokonaista vuotta paneutua.

Kesäkuussa kirjoitin siitä, millaisen merkityksen vertaistuellinen jakaminen työn kuormitustekijöistä oli saanut jo mentoriohjelman alkupuoliskolla. Totesimme tuottajan työhön, oli se sitten minkä tahansa lopputuotteen tuottamista, ikään kuin kuuluvan hädin tuskin hallittavissa olevat työmäärät. Yhteisen kokemustemme jakamisen ja mentorivalmennukseemme kuuluneen Reiss-motivaatioprofiilien tekemisemme kautta saimme todeta, että se, miten helposti tuottajan selkä työkuormansa alla notkuu, ei ole useinkaan kiinni ammattitaidosta, vaan siihen vaikuttavat myös monet omasta persoonallisuudestamme lähtöisin olevat tekijät. Myös sillä on merkitystä, millaisia työkaluja meillä on käsitellä stressaavia tilanteita ja että voimme myös vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme.

Omissa aktoritapaamisissani työn kuormittavuustekijät eivät olleet kuitenkaan päällimmäisiä asioita, joita käsittelimme, vaan molemmilla aktoreillani kehittämistarpeet liittyivät muihin asioihin. Se oli itselleni myös piristävää, sillä päästessäni syvemmälle sisään omaan työhöni myös siihen liittyvät ajankäytölliset ja kuormitusta aiheuttavat haasteet lisääntyivät. Aktoritapaamiset antoivat itsellenikin kaivattua toisenlaista näkökulmaa omaan työhöni ja sen kehittämistarpeisiin. Olen oppinut ajattelemaan, että tuottajan työtä voi tehdä ja siitä voi nauttia myös ilman, että työn tarvitsee olla henkisellä tasolla jatkuvasti palkitsevaa, vaan sen merkitys voi olla pitempiaikainen. Olen oppinut myös paljon työyhteisöjen kehittämisestä opintojani konkreettisemmalla tasolla. Olen saanut oppia siitä, miten vaikeaa kehittämistyöhön on saada osallistettua koko työyhteisö ja miten suuri merkitys sillä muutosten aikaan saamiseksi olisi.

Tuottajana pandemian hiivuttua

Keväällä pandemian aiheuttamat epävarmuustekijät näkyivät tuottajien työssä vielä vahvasti. Erilaisia tapahtumia ja esimerkiksi teatteria tuottavien mentoriohjelmaan osallistuneiden tuottajien työssä kuormitusta aiheutti näköalattomuus tapahtumien toteutumisen suhteen ja niiden peruuntumisiin liittyvä säätö,  sekä se, löytävätkö asiakkaat yleisötapahtumiin pitkän eristäytymisen jälkeen. Ja löysiväthän he. Tuottajien työmäärä ei ainakaan ole vähentynyt nyt, kun elämä on pandemian kanssa normalisoitunut.

Omassa työssäni palasimme innokkaina toimistolle ja toivoimme, ettei etätyösuositukset enää palaisi. Nyt loppuvuodesta koronaan on sairastuttu edelleen, mutta sen vaikutukset ainakaan omaan työhöni eivät ole enää näkyneet. Se on ainakin omalla kohdallani vapauttanut paljon energiaa muiden työhön liittyvien haasteiden kohtaamiseen. Hybridityöskentelyyn etsittiin aluksi sopivia toimintamalleja sille, mikä itse kullekin on mieluista ja sopivaa. Asiakkaat tilaavat paljon kaikkea, mitä pandemian aikana on jäänyt rajoitusten takia tilaamatta, mikä aiheuttaa tuotannoissa jopa ruuhkaa.

Ukrainan sota alkoi myös samana päivänä, kuin mentorivalmennuksemme ensimmäinen tapaaminen oli. Sodan aiheuttamat epävarmuustekijät ja pelot puhuttivat mentorivalmennuksissamme varsinkin alkuvuodesta. Nämä koko maailmaa koskettavat muutokset ja epävarmuustekijät ovat ehkä opettaneet meitä myös laittamaan oman työmme haasteita tietynlaiseen mittakaavaan.

Mentoroinnin hedelmiä

Valmentavaan mentorointiin kuuluu oleellisena osana se, että opittuja asioita viedään myös osaksi arkityötä. Kirjoitin kesäkuussa siitä, miten omien kokemusteni normalisoituminen tuottajien kanssa yhdessä kokemuksiamme jakaessamme oli opettanut minulle omien vahvuuksieni ja heikkouksieni tunnistamista. Olen myös mentorointiohjelman myötä saanut rohkeutta nostaa esiin havaintojani ja kokemuksiani omassa työssäni.

Tässä kohtaa valmentavan mentoroinnin tavoitteet ovat siis myös täyttyneet ja sen aikana saadut opit ovat menneen käyttöön! Yhteisen päätöstilaisuutemme perusteella uskoisin, että kaikki ohjelmaan osallistuneet aktorit ja mentorit voivat varmasti sanoa oppineensa edes yhden asian, minkä ovat vieneet mukanaan työpaikoilleen. Tässä tapauksessa muutoksia tuottajien arjessa on tapahtunut jo nimittäin tosi paljon!

Kirjoittaja: Tiina Väisänen, Yhteisöpedagogi YAMK, medianomi AMK, työnohjaaja (STOry), videotuottaja