Kerrostaloasuminen erottaa ihmisen maasta. Kodin ja pihan välissä on välimatkan lisäksi porraskäytävä, tuo puolijulkinen ja vain harvoin miellyttävä tila, jossa saattaa joutua moikkaamaan naapuria. Eikä taloyhtiön piha-aluekaan aina kannusta pienviljelyyn tai puutarhajuhliin. Suuren asuintaloyksikön pihan mittakaava on kaukana omakotitalon puutarhasta – ja valitettavan usein autopaikkojen ja roskakatosten valtaama.
Puutteen looginen ratkaisu, asuntokohtainen ulkoilutila eli parveke, on kuulunut elimellisesti suomalaisen kerrostalon ominaisuuksiin 50-luvulta – Käärmetalosta ja Tapiolasta – lähtien. Aikaisemmin parveke oli enemmän arkkitehtoninen elementti, jolla ei suinkaan siunattu jokaista asuntoa. Nyttemmin parveke ei ole enää joka asunnon välttämättömyys; niin sanottuja ranskalaisia parvekkeita, eli kaiteella varustettuna ovi-ikkunoita, rakennetaan varsinkin opiskelija-asuntoihon. Niiden kutsuminen parvekkeeksi on harhaanjohtavaa: niistä ei muodostu tilaa.
Rakennustietosäätiö ohjekortti suosittelee parvekkeen pinta-alaksi 6-8 m² ja ruokailuryhmälle sopivan parvekkeen vähimmäissyvyydeksi 1,8 m. Parvekkeen lasitus kasvattaa sen käyttömahdollisuuksia, ja nykyisin useimmat parvekkeet lasitetaan jo rakennusvaiheessa. Näillä mitoilla parveke on jo pieni huone, joka sijoitetaan asuinhuoneen eteen. Tällä on eittämättä vaikutusta asuinhuoneiden laatuun.
Oleskelutilasarjan pääte
Yleensä parvekkeelle on käynti tupakeittiöstä eli olohuoneesta; onhan kyseessä päiväajan ajanviettotila, jossa vietetään aikaa myös vieraiden kanssa. Muodostuva tilasarja on looginen, mutta voi aiheuttaa ongelmia asunnon valoisuudessa ja monikäyttöisyydessä. Nykymallisessa 1-3 huoneen asunnossa tupakeittiö on yleensä syvä tila, jossa olohuonetoiminnot ovat ulkoseinän vierellä ja keittiö tilan perällä. Keittiö, jonka toiminnot vaativat riittävän valaistuksen, on siis helposti 3-6 metrin päässä ikkunoista. Kun tämän tilasarjan perään laitetaan lasitettu parvekelaatikko, saa keittiö auringonvaloa vain harvoin.
Toinen ongelma tulee näkymistä. Kun ikkunan takana on kaksi metriä parvekelaattaa ja sen päässä metrin korkuinen umpinainen kaide, ei ylemmistä kerroksista näe lainkaan maanpinnelle – siis sinne, missä ympäristön elämä tapahtuu. Se, että ulos näkee vain ikkunalasin ja parvekelasin läpi, lisää heijastuksia ja vähentää valoisuutta.
Nykyisessä asuntosuunnitelussa olohuone on yleensä läpikulkutila, josta on ovet 1-3 makuuhuoneeseen sekä avoin käynti eteiseen, ehkä kylpyhuoneeseenkin. Jokainen liittyvä tila vaatii kulkureitin, oven, ja sen ympärille tarpeeksi vapaata tilaa. Tämä rajoittaa kalustusmahdollisuuksia eli monikäyttöisyyttä – vapaata seinätilaa kirjahyllyille, suurille maalauksille ja piirongeille ei jää, hyvä jos perhekoon sohvan saa asetettua niin, ettei se tule parvekkeen oven eteen. Eteenkin kkunan tai oven sijoittaminen liian lähelle väliseinää (modernismin nauhaikkuna-ajatuksen mukaisesti) syö kalustusmahdollisuuksia.
Pimentäjä vai aurinkosuoja?
Suomen pohjoisesta sijainnista johtuen paistaa aurinko meillä kesäpäiviä lukuunottamatta hyvin matalalta: Seinäjoen korkeudella keskipäivän aurinkokulma on keskikesällä 50°, kevätpäiväntasauksena 22° ja keskitalvella 5°. Tästä syystä etelän puoleisen seinän parveke on oikeastaan pätevä aurinkosuoja: kun kuumimpaan vuodenaikaan aurinko paistaa korkealta ja kirkkaasti, toimii sen tehokkaana varjostimena. Talvella matala aurinko pääsee paistamaan parvekkeiden välistä ongelmitta.
Suoran auringonvalon merkitystä pohtiessa on syytä muistaa asian henkilökohtaisuus. Osa ihmisistä on auringonpalvojia, jotka suorat säteet herättävät horroksesta; toiset saavat suorasta auringonvalosta päänsärkyä ja tukalan olon. Varsinkin vanhuksille voi auringonpaisteesta olla välittömiä terveyshaittoja. Ilmastokriisin myötä Suomessakin kuumat kesät muuttuvat tukalimmiksi, ja lämmön sisällä säilyttämiseen suunnitellut tekniset eristeratkaisut ovat kesäkuukausina väärin päin. Paahde on myös taloudellinen kysymys: ilmastointilaitteet syövät sähköä, ja vuokralainen on oikeutettu vuokranalennuksiin, mikäli asunnon lämpötila karkaa käsistä.
Yksi kompromissiratkaisu on takavuosien pienempi ja avoin parveke pinnakaiteella. Tällainen tila on vähemmän yksityinen ja kaupunkialueella se voi olla liiankin meluisa ja pölyinen; kalustusmahdollisuudet ovat rajatut. Kokemus yhteydestä ympäristöön on kuitenkin vahvempi kuin lasitetussa laatikossa. Pieni ulokeparveke on kaupunkiasumisen ilmentymä, pieni oma ala maailman kiireiden yläpuolella. Tällainen parveke toimii jossain määrin varjostimena keskikesällä. Näkymiä se ei juuri rajoita, mikäli kaiden tehdään osittain läpinäkyväksi. Auringonpaisteen ulokeparvekkeesta julkisivuun heittämä varjo on ohikiitävää luonnonarkkitehtuuria parhaimmillaan. Toisaalta ilmasto-olosuhteet on otettava tässäkin huomioon – lunta ei voi lapioida suoraan kadunkulkijain niskaan.
Parvekekompromissi
Parvekkeen vaikutukset asunnon laatuun heijastavat asunnon monikäyttöisyyden lähtökohtia laajemmin. Kapeat, syvät oleskelutilat on vaikea kalustaa monella tavalla. Tällaisen tupakeittiön eteen rakennettu lasitettu parveke peittää helposti koko tilan, eikä olohuoneesta näe lainkaan maanpinnalle. Toisaalta liian kapea parveke on tarkoitukseensa huono, hukattu mahdollisuus. Kompromissina toimii ratkaisu, jossa parveke peittää vain osan tarpeeksi leveästä olohuoneesta, johon avautuu ikkunoita myös suoraan ulos. Nämä ikkunat varustetaan aurinkosuojilla tai ainakin niiden kiinnitusmahdollisuudella.
Parvekkeen voi myös sijoittaa osittain viereisen huoneen tai vaikka porraskäytävän ulkoseinän eteen. Sisäkalustuksen mahdollistamiseksi tulisi kaistale väliseinien vieressä pitää ikkunattomana, ja tällaiseen paikkaan parveke istuu hyvin. Samalla julkisivusta tulee miellyttävästi parveketornien ja ikkuna-alueiden rytmittävä, ja viistosti paistava aurinko varjoineen vetää siihen viimeisen silauksensa.
Eero Okkonen, tutkija/arkkitehti SAFA, TAKO-hanke