Tulevaisuuden osaamistarpeita ja monisketoraalista yhteistyötä

SMART ART – Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hankkeen syyskausi on painottunut viimeisiin toimenpiteisiin, joissa painopiste on tulevaisuuden osaamistarpeissa ja monisektoraalisen yhteistyön kehittämisessä. Muun muassa näitä teemoja käsiteltiin kahdessa workshopissa.

9.8.2023 SMART ART – Uuden osaamisen workshop osana Tampereen Teatterikesän muuta ohjelmistoa

 

Workshopin tavoitteena oli osallistaa kentän ammattilaisia keskusteluun esittävien taiteiden digitalisaation ja hybridituotantojen tulevaisuuden näkymistä ja osaamistarpeista, ja siten myös vauhdittaa esittävien taiteiden eteenpäin viemistä. Lisäksi workshopin tavoitteena oli tukea hankkeen viimeisissä toimenpiteissä kehitettävän monisektoraalisen yhteistyömallin suunnittelua ja aktivoida toimijoiden keskinäistä vuoropuhelua.

 

Kuva: Markku Turunen 2023

 

Tapahtumapaikkana oli Paidia -Tieteen areena, jonne kokoontui joukko esittävien taiteiden eri tehtävissä toimivia tai alaan kytkeytyviä muita ammattilaisia pohtimaan ja ideoimaan workshopissa käsiteltäviä aiheita. Hankkeesta tilaisuutta luotsasivat projektikoordinaattori Emma Heinonen, asiantuntija/lehtori Mika Kylänen ja projektipäällikkö/lehtori Maaret Salminen Tampereen ammattikorkeakoulun Liiketalous ja media -osaamisyksiköstä, sekä asiantuntija/väitöskirjatutkija Tero Avellan ja vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.

 

Workshoptyöskentely tapahtui learning cafe -tyyppisesti kolmessa teemapöydässä kiertäen, ja jokaiselle teemalle oli oma aiheensa. Kussakin teemapöydässä kirjurina toimi hankkeen edustaja.

 

Teemassa 1 pohdittiin osaamista ja tulevaisuutta

Vahvuuksina nousivat esille työkokemus, laajat yhteistyöverkostot ja niiden hyödyntäminen omassa työssä, monikulttuurinen osaaminen, eettinen tinkimättömyys ja taiteen tutkimuksellisuus. Keskeisenä heikkoutena pidettiin digitaitojen ja/tai spesifin substanssiosaamisen puutetta, ja haasteita nähtiin muun muassa saavutettavuudessa ja tekoälyn hyödyntämisessä. Osa koki merkittäväksi haasteeksi monialaisen yhteistyön puutteen. Oma työyhteisö tai organisaatio, taloudelliset resurssit, viestintä- ja markkinointitaitojen puutteet nousivat myös esille keskusteluissa.

 

Pohdittaessa esittävien taiteiden osaamistarpeita nyt ja tulevaisuudessa, päällimmäisiksi nousivat jälleen monialaisuuden hyödyt sekä ajantasaiset digitaidot, esimerkiksi pelillisyys, käyttöliittymien suunnittelu sekä tekoälyn yleiset sovellusmahdollisuudet. Opiskelijoiden osalta peräänkuulutettiin muun muassa vuorovaikutustaitoja, pitkäjänteisyyttä, kykyä itsereflektioon sekä oikeanlaista “kädet savessa -asennetta” työntekoon. Nostoina keskusteluista mainittakoon myös saavutettavuuteen liittyvät tekijät, palvelumuotoilutaidot sekä sosiaaliala yhdistettynä teatteritaiteeseen.

 

Esittävien taiteiden lähitulevaisuutta pohdittiin erityisesti sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Osallistujien mukaan tämä merkitsi esimerkiksi sitä, että yleisössä ns. pönötyskulttuuri on päättymässä, ja yleisön rooli esityksen sisällön kannalta on entistä olennaisempi. Tämän päivän teatteria ajatellaan ensisijaisesti yhteisökokemuksena, mikä taas koetaan olemalla läsnä samassa tilassa. Pohdintaa virisi myös siitä, luoko digitalisaatio jonkinlaisen uuden esittävän taiteen muodon ja mikä on jatkossa kielitaidon rooli teatterialan projekteissa.

 

Teemassa 2 fokus oli digitalisaatiossa, saavutettavuudessa ja yhdenvertaisuudessa

Digitalisaation ja uusien teknologioiden mahdollisuuksina nähtiin esitysten vieminen eri paikkoihin, ja siten niiden kannattavuuden lisääminen. Esille nousivat myös esimerkiksi tekoälyn käyttö käsikirjoitusten ja suunnitelmien tekemisessä, valo- ja äänimaailmojen kokeilut kustannustehokkaasti simuloinnin avulla, uusien taidemuotojen luominen, interaktiivisuus esityksissä sekä etäharjoittelu, jolloin kansainvälisten työryhmien työskentely parantuu ja on myös ekologista.

 

Haasteiksi nähtiin erilaisia teknologioiden käytettävyyteen ja saatavuuteen, kustannuksiin, tietoturvaan, tekijänoikeuksiin ja teosten arvoon, sekä osaamiseen ja tietotaitoon liittyvät seikat. Myös muutoksenpelko nousi keskusteluissa esille, joskin digitalisaation ei nähty poistavan luovien ammattilaisten tarvetta.

 

Yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden kannalta nähtiin tärkeänä määritellä kenelle näitä uusia teknologioita hyödyntäviä tuotteita ja palveluita pyritään tarjoamaan. Yhdenvertaisuutta voidaan edistää luomalla uusia kokemuksia ja mahdollistamalla monille ylipäätään pääsyn paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi. Yhdenvertaisuuteen liittyen pitää kysyä, mitä taiteelta halutaan, jolloin tulee esille myös arvomaailma (business vs. humaanit arvot). Savutettavuuteen sisältyy myös yhteisöllisyys, jota voidaan vahvistaa kaksisuuntaisella vuorovaikutuksella ja uusilla teknologioilla. Monipuoliset teknologiset kokemukset voivat rikastuttaa yhteisön kokonaisvaltaista elämyksellisyyttä.

 

Teemassa 3 tarkasteltiin monialaiseen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä

Esimerkkeinä onnistuneesta monialaisesta yhteistyöstä esittävissä taiteissa tai muilla aloilla osallistujat mainitsivat muun muassa sirkusta ja elektronista rockmusiikkia yhdistelevän Sorin Sirkuksen joulushown Xyper (2022), koulujen yhteistyön museoiden kanssa (esim. Taidekaari, taidetestaajat), Pirkan opiston teatteria, tanssia, musiikkia, kuvataidetta ja mediataiteita yhdistelevä Veden kosketus -projekti, Vaasan teatterin koulukiertue ja striimaus, Ruoveden Noitakäräjät (eri alat ja paikallinen kulttuuriväki), korona-ajan verkkokoulutukset (digi+pedagogiikka), Yhteisötaiteen triennaali Lempäälän kunnan työntekijöiden kanssa (osallistaminen, eritaustaiset ihmiset), Rakkaussimulaatio EVE.

 

Teemassa 3 keskusteltiin myös siitä, miten voidaan aktivoida esittävien taiteiden monialaista yhteistyötä. Keskusteluissa nousi esille, että tarvitaan muun muassa panostamista olemassa oleviin rakenteisiin, tiloja, taiteiden välisyyttä ja kulttuurialojen kohtaamisia, osallistavaa työotetta ja vuorovaikutusta, aikaa, aktiivisia aloitteellisia tekijöitä ja parempaa tietoisuutta toisista. Monialaisen yhteistyön kannalta merkitystä nähtiin myös hankkeilla ja ulkoisella projektirahoituksella, avoimella katsantokannalla. Keskeiseksi nähtiin myös vapaan kentän rooli tuotekehityksessä ja uuden kokeilemisessa, koulutus ja pilotit.

 

Yhteistyön kannalta tärkeänä pidettiin sitä, että esittävien taiteiden kentällä käytäisiin enemmän vuoropuhelua esimerkiksi videotaiteen, pelien/pelillistämisen, installaatio-osaajien, museoiden, gallerioiden, laitosteatterien, sote-puolen, rikosseuraamuslaitoksen, liikunnan ja urheilun, kolmannen sektorin, sekä tieteen ja tutkimuksen kanssa.

 

Suhtautuminen monialaisempaan yhteistyöhön oli positiivinen ja kannustava, mutta keskeisiä aktivointikeinoja -haasteita tunnistettiin, kuten käänne kohti kokemuksellisempaa ja merkityksellisyyteen tähtäävämpää sisältöä, joissa immersiivisyys korostuu. Tarvitaan uusia ideoita ja yleisöjä sekä erilaisia tapoja osallistua. Nähtiin tärkeänä jakaa käsitys taiteen merkityksestä maailmassa ja rakentaa ja hakea kunnioitusta sitä kautta. On tärkeää kysyä ”Miksi?”-kysymyksiä, mihin pyritään.

 

Wokshopin lopuksi vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen piti kommenttipuheenvuoron kolmen teemapöytäyhteenvedon jälkeen. Hän nosti esille erityisesti tekoälyn, teosten jatkokäytön ja monistettavuuden mahdollisuudet sekä uusien yleisöjen ymmärtämisen ja niiden tavoittamisen. Vahvistettaessa kokemuksellisuutta, merkityksellisyyttä ja immersiivisyyttä tuotannoissa tarvitaan elämys-, media- ja teknologia- sekä käsikirjoitus- ja tarinallistamisosaamista – myös näyttämötyön ulkopuolella.

 

Osallistujat jakoivat huolen yhä uusien yleisöjen ja toiminta-/toteutusmuotojen löytämiseksi esittävien taiteiden pariin. Koulutusta ja niin täsmäosaamisen kuin monipuolisen allrounder-osaamisen vahvistamista sekä rakenteellista ja toiminnallista monialaisuustyötä tarvitaan esittävissä taiteissa myös jatkossa.

9.8.2023 SMART ART – Uuden osaamisen workshopin yhteenveto löytyy klikkaamalla tästä linkistä.

 

 

Monisektoraalisen yhteistyön ideointia

 

Elokuun workshop sai jatkumoa 5.10.2023 SMART ART – Monisektoraalisessa workshopissa, joka toteutettiin hybridinä Tampereen yliopiston Pinni B:n SimSpacessa ja etänä Zoomissa. Tavoitteena oli ideoida monisektoraalista yhteistyömallia, evästää SMART ART -hanketoimijoita ”kentän äänellä” ja aktivoida toimijoiden keskinäistä vuoropuhelua. Tilaisuuteen kutsuttiin reilut viisikymmentä esittävien taiteiden alueella toimivien ja alaan kytkeytyvien yritysten ja korkeakoulujen edustajaa pääosin Pirkanmaalta.

 

Hankkeesta workshopia vetivät asiantuntija/lehtori Ilmari Huttu-Hiltunen, asiantuntija/lehtori Mika Kylänen ja projektipäällikkö/lehtori Maaret Salminen Tampereen ammattikorkeakoulun Liiketalous ja media -osaamisyksiköstä, sekä asiantuntija/väitöskirjatutkija Tero Avellan ja vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta. Hankkeen väen kanssa saman pöydän äärelle kokoontui osallistujia Tampereen Teatterista, Tampereen Komediateatterista, Sorin Sirkuksesta, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta, Tampereen yliopiston Nätyltä, Vincit Oy:stä ja Tampereen ammattikorkeakoulusta/Liiketoiminta.

 

Kuvat: Markku Turunen 2023

 

Monisektoraalisen yhteistyömallin tavoitteena on löytää ratkaisuja joustavaan ja nopeaan jatkuvan oppimisen kehittämiseen esittävien taiteiden kentän toimijoiden ja korkeakoulutuksen tiiviissä yhteistyössä. Tavoitteena on pitkäjänteinen yhteistyö, joka johtaa ajantasaisiin ja kohderyhmien tarpeista lähteviin sisältöihin sekä varmistaa, että osaamisen kehittämisen palveluja tarjoavat toimijat ovat verkostossa kattavasti ja vahvasti yhteistyötä tehden mukana. Ehdotus monisektoraalisesta yhteistyömallista esitellään hankkeen päätöstilaisuudessa 27.10.2023 Paidia – Tieteen areenalla. Hankkeen keskeisistä tuloksista ja annista on tulossa myöhemmin vielä loppukooste, joka julkaistaan myös hankkeen nettisivuilla loppuvuodesta 2023.

 

SMART ART -hankkeen väki kiittää 9.8. ja 5.10. workshopeihin osallistuneita antoisasta työskentelystä yhdessä ideoinnin ja keskustelujen merkeissä.

Workshopit järjesti Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) yhteistyössä Tampereen yliopiston (TAU) kanssa osana SMART ART – Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hanketta. Hanke rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta. Hanke on yksi REACT-EU -hankkeista, joita rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.