Esittelyssä haastattelun ja benchmarkingin tulokset
Seminaariosuuden aluksi kuultiin hankkeen ensimmäisessä tavoitteessa tehtyjen haastattelujen ja benchmarkingin tulokset. Esittävien taiteiden digitalisoituvan ympäristön toimintasuuntiin liittyvistä osaamistarpeista ja toimijoiden näkemyksistä tehdyn kaksiosaisen selvityksen esittelijöinä toimivat Pauliina Baltzar (väitöskirjatutkija / Informaatiotieteiden ja viestinnän tiedekunta, Tampereen yliopisto) ja Mika Kylänen (lehtori / Liiketalous ja media, Tampereen ammattikorkeakoulu).
Baltzar kävi läpi Pirkanmaalla toteuttamiensa haastattelujen tuloksia ja johtopäätöksiä esittävän taiteen nykytilan, osaamistarpeiden ja koulutuksen suunnittelun kannalta. Kylänen puolestaan toi näkökulmia kansallisesta ja kansainvälisestä vertailututkimuksesta eli benchmarking-työstä siitä, miten esittävissä taiteissa digitaalisia ratkaisuja on sovellettu ja millaista yhteistyötä erilaisten toimijoiden välillä tehty.
Haastatteluraportti ja benchmarking-raportti löytyvät Julkaisut-sivulta.
Asiantuntijapuheenvuoroja ja alustuksia
Seminaariosuuden loppupuolella, yhteisen keskustelun pohjustukseksi kuultiin tapahtuman aihepiiriin kytkeytyviä asiantuntijapuheenvuoroja ja alustuksia seuraavasti.
Ilmari Huttu-Hiltunen (lehtori / Liiketalous ja media, Tampereen ammattikorkeakoulu; toimitusjohtaja / Rakka Creative Oy): Uuden teknologian käyttäminen tarinankerronnassa
Huttu-Hiltunen avasi yleisölle näköaloja siitä, miten uutta teknologiaa voidaan käyttää tarinankerronnassa. Hän kuljetti puheenvuorossaan kahta esimerkkiä, Good Neighbours ja The Birds Aren’t Real, ja haastoi yleisöä pohtimaan teknologian hyötyjä ja reunaehtoja tarinankerronnassa. Huttu-Hiltunen pohti teknologian ja tarinankerronnan suhdetta ja muun muassa sitä, onko teknologia kerronnan vai työn väline.
Markku Turunen (professori, vuorovaikutteiden teknologia / Informaatiotieteiden ja viestinnän tiedekunta, Tampereen yliopisto): Saavutettavuus esittävien taiteiden kentällä uusien vuorovaikutus- ja mediateknologioiden näkökulmasta
Turunen keskittyi puheenvuorossaan saavutettavuuteen esittävien taiteiden kentällä uusien vuorovaikutus- ja mediateknologioiden näkökulmasta. Turunen toi pätevästi esille sen, miten monia näkökulmia saavutettavuuteen liittyy ja kuinka siihen liittyvää keskustelua käydään monipuolisin termivalinnoin ja sanankääntein. Hän teki tärkeää eroa vammoista (disabilities) ja toisaalta olosuhde- ja sosiaalisista tekijöistä (conditions and social exclusion) johtuviin saavutettavuushaasteisiin. Esittävien taiteiden kannalta saavutettavuuden kannalta on olennaista huomioida, että se ei rajoitu enää vain fyysiseen palveluympäristöön tai toimitiloihin, vaan myös digitaaliseen sisältöön ja digiratkaisuihin – eikä vähiten esittävän taiteen kiihtyvän digitalisaatio- ja hybridisoitumiskehityksen myötä.
Ratkaisuja saavutettavuuden parantamiseen on tarjolla jo paljonkin, ja tässä Turunen toi esille avustavat teknologiat, joita on moneen lähtöön kuulokojeista pistekirjoitukseen ja ruudunlukuohjelmistoista proteeseihin. Konkreettisina ideoina, jotka voisivat koskettaa esittävää taidetta keinoina edistää saavutettavuutta ja näin kasvattaa palvelunsa hyötyjä ja jopa kannattavuutta, hän mainitsi muun muassa tekstitys- ja käännösratkaisut, selkokielisyyden ja striimaus 2.0:n. Turunen nosti vielä loppukaneettina kuitenkin muutaman kiperän kysymyksen:
- Miten esittävässä taiteessa voitaisiin jakaa ja yhdistää resursseja nykyistä paremmalla yhteistyöllä?
- Missä määrin saavutettavuuden parantamiseksi voidaan tai saadaan kajota alkuperäiseen taiteelliseen sisältöön?
- Kuinka pitkälle olemme valmiita menemään yleisölähtöisemmässä niin sanotussa SpectActor-mallissa – kuka lopulta päättää esittävässä taiteessa, yleisö, taiteilijat ja tuottajat vaiko yhteiskunta?
Arttu Haapalainen (hankekoordinaattori ja –tuottaja / Tampereen Teatteri): Teatterin ja digitaalisuuden mahdollisuudet ja haasteet vos-teatterin näkökulmasta
Haapalainen puhui toisaalta Tampereen Teatterin (TT) ja toisaalta laajemminkin valtionosuusteattereiden eli niin kutsuttujen VOS-teatterien näkökulmasta siitä, millaisia digitaalisia mahdollisuuksia mutta myös haasteita teatterin visioihin ja arkeen voi liittyä. Hän piirsi kuvaa mietinnän paikoista ja niistä tienristeyksistä, joissa VOS-teatteri on. Lisäksi Haapalaisella oli hyviä positiivisia esimerkkiä siitä, miten TT:llä on korona-aikaan onnistuttu esimerkiksi digitaalisissa ratkaisuissa ja asiakkaan kanssa vuorovaikuttamisessa. Tuotantorakenne ja rahoitusrakenne asettaa omat raaminsa kaikkeen kehittämiseen, mutta toisaalta suunnitteluun ja toteutukseen on tarjolla uusia tuulia eri puolilta. Myös osaaminen ja toimenkuvat sekä niiden rajat ovat murroksessa.
Tomi Humalisto (professori, valosuunnittelun koulutus- ja maisteriohjelmat / Taideyliopisto, Teatterikorkeakoulu): Esittävien taiteiden digitalisaation vaikutuksia alan osaamistarpeisiin, tarvittaviin valmiuksiin sekä tulevaisuudennäkymiin
Humalisto vastaa Taideyliopistossa muun muassa valosuunnittelijoiden koulutus- ja maisteriohjelmista, mutta opettaa myös muissa TeaKin koulutusohjelmissa sekä mm. yhteisopetuksessa Aalto yliopiston kanssa. Sitä kautta hän oli juuri oikea henkilö kuvaamaan esittävien taiteiden digitalisaation vaikutuksia alan osaamistarpeisiin, tarvittaviin valmiuksiin sekä tulevaisuudennäkymiin. Erityinen huomio kiinnittyi siihen, mitä digitalisaatiokehitys, hybridituotannot ja liiketoimintakehitys ja tiivistyvä yhteistyö tarkoittavat osaamisen kannalta.
Humaliston pääpointteina erityisesti neljä asiaa oli ylitse muiden. Ensinnäkin täydennyskoulutuksen tarvetta kiihdyttää teknisen ja taiteellisen työvoiman ikääntyminen. Lisäksi teknisiin ja ohjelmallisiin asioihin kohdistuu jatkuvia muutoksia, mikä haastaa jatkuvaan oppimiseen. Ajatus teknisestä taidosta laajenee sosiaalisiin ja tiedollisiin taitoihin, mikä johtuu arvojen, etiikan ja kulttuurin muutoksista. Neljäntenä seikkana Humalisto toi esille ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoitteet ja vaatimukset, minkä johdosta näitä tulee integroida yhä saumattomammin toimintatapoihin ja rakenteisiin.
Kootusti hän vielä kiteytti sen, miten muutokset liittyvät koko liiketoimintaketjuun. Tämä näkyy niin digitalisaatiokehityksen ja hybridituotantojen kuin liiketoimintakehityksen ja yhteistyön kannalta. Ilahduttavaa toki on se, että Humalistolla oli heittää joitakin esimerkkejä siitä, miten näitä on tehty kansainvälisesti ja Suomessakin. Muutosvauhti ja suunnat ovat kuitenkin vahvasti läsnä esittävän taiteen arjessa, mikä alleviivaa osaamisen vahvistamisen tärkeyttä.
Seminaariosuuden päätteeksi Kylänen summasi seminaarille asetettujen tavoitteiden täyttyneen ja kiitti aktiivisesti osallistuneita ammattilaisia. Tilaisuus teki hyvin näkyväksi niitä kipupisteitä, avainkysymyksiä ja näköaloja, joita esittävän taiteen digitalisaatiokehitykseen ja uusiin liiketoimintamalleihin ja sitä kautta muuttuvaan osaamiseen voi liittyä.
Kylänen haki vertailukohtaa kaupan alalta ja yleisemmästäkin työn muutoksesta, kun niissä on ollut nähtävissä samankaltainen ajatus- ja keskusteluketju kuin nyt esittävän taiteen digitaalisessa transformaatiossa. Nimittäin niissäkin on pelätty ensin sitä, että verkkokauppa vie kivijalkakaupat tai robotit ihmisiltä työt. Sitten on herännyt kuitenkin kysymyksiä, vai viekö, ja lopulta on alettu nähdä sitä, mitä digitalisaatio myös tuo. Osittain jo häämöttävä loppuratkaisu on niin ikään linjassa kaupan alan ja työn – mahdollisesti myös ihmisten vapaa-ajan – ja esittävän taiteen sekä sen kuluttamisen suhteen. Siinä, missä teknologiaa on alettu tuoda sisään kauppoihin ja fyysisiin palveluympäristöihin ja ihmiset alkaneet opetella työskentelemään rinta rinnan tai käsi kädessä robottien kanssa, voisiko ajatella, että myös esittävän taiteen digitaalinen transformaatio etenee vääjäämättä kohti synteesiä teesi- ja antiteesivaiheistaan?
Workshopin antia
Workshop-osuutta luotsasivat Kyläsen lisäksi Baltzar, Huttu-Hiltunen sekä Pekka Kallioniemi (tutkijatohtori /Informaatiotieteiden ja viestinnän tiedekunta, Tampereen yliopisto). Workshopissa työstettiin yhteisöllisin ja toiminallisin menetelmin lähtökohtia tulevaisuuden osaamistarpeille ja koulutuksen kehittämiselle. Siinä esittävän taiteen toimijat pääsivät osallistumaan itselleen suunnatun koulutuksen ja jatkuvan oppimisen muotoiluun, ja workshopin antia tullaan hyödyntämään pilottikoulutuksen suunnittelussa.
Osallistujat työskentelivät Baltzarin, Huttu-Hiltusen ja Kallioniemen vetämissä teemapöydissä learning café -tyyppisen prosessin mukaisesti. Teemoissa haastettiin osallistujia pohtimaan monisektoraalisen pilottikoulutuksen hyötyjä ja siitä motivoitumista oppijana, koulutuksen toteutukseen ja oppimiseen liittyviä järjestelyjä ja ratkaisuja sekä esittävän taiteen tulevaisuuden osaamistarpeita ja sitä kautta aihepiirisisältöjä ja niiden paloittelua.
Työpajaosuuden tavoitteet täyttyivät, ja huolimatta jo joistakin hankesuunnitelmassa määritellyistä raameista, työryhmä sai paljon uusia ajatuksia koulutuksen suunnittelun tueksi. Työpaja viimeisteli SMART ART -tapahtuman, ja sen avulla tuettiin monisektoraalisen pilottikoulutuksen suunnittelua, määriteltiin koulutuksen lähtökohtia ja innostettiin osallistujia koulutukseen ja siitä viestimiseen omissa verkostoissaan.
SMART ART -hankkeen väki kiittää lämpimästi kaikkia tapahtumaan osallistuneita!