Kukin yksilö voi periaatteessa muodostaa oman kantansa jokaiseen yhteiskunnallisesti tärkeään kysymykseen. Vaikka joitain eettisiä periaatteita koskien on laaja konsensus, syntynee erimielisyyttä viimeistään niiden soveltamisesta käytäntöön. Kun erimielisyyksiä syntyy (moraalisissa ja muissa käytännöllisissä kysymyksissä), tulisiko jokaisen noudattaa ehdottomasti omaa moraalista kantaansa, omaatuntoaan?
Esitämme tässä demokratian auktoriteettiin liittyvän näkökohdan: sen sijaan, että jokainen noudattaisi kaikissa kysymyksissä ainoastaan omaa näkemystään, tulee sopia yhteisistä normeista, jotka ovat julkisesti tiedettyjä. Yhteiset normit ja päätökset tulee laatia demokraattisesti, ja niitä tulee noudattaa myös niiden, jotka ovat hävinneet äänestyksessä. (Muutoinhan jokainen vain noudattaisi omaa näkemystään, eikä yhteisiä julkisia normeja olisi). Velvollisuudelle noudattaa yhteisiä ja julkisia normeja on kuitenkin kaksi reunaehtoa: jos ne loukkaavat yksilöiden oikeuksia, niitä ei tule noudattaa. Ja jos ne muutoin ovat moraalisesti muilla tavoin riittävän huonoja, niitä ei tule noudattaa. Näissä tapauksissa kansalaisilla on pikemminkin velvollisuus kansalaistottelemattomuuteen ja julkiseen protestointiin.
1. Yksilöiden oikeudet ja demokraattinen päätöksenteko pysyvät keskeisinä lähtökohtina
Jotkut perusoikeudetkin saattavat olla uhattuna uudessa tilanteessa, ne on kyettävä takaamaan. Kollektiivinen vastuu siitä, millaista teknologiaa ja yhteiskuntaa halutaan, tulee lopulta kantaa demokraattisesti: kansalaisilla on lopullinen päätösvalta (joskin asiantuntijoita tarvitaan asioiden muotoilemisessa sulatettavaan muotoon). Myös maailmankatsomusten moneuden ja näkemyserimielisyyksien takia oikeudet (mielipiteenvapaus) ja demokratia (harkitsevan keskustelun jälkeen enemmistö ratkaisee) pysyvät parhaina menettelytapoina.
2. Koulutuksen rooli: ihmisten erityisyys tekoälyyn verrattuna ja kansalaisten ”velvollisuus tietää”
Koulutuksessa otettava huomioon mihin koneet kykenevät ja koulutettava ihmiset tekemään niitä asioita, joita koneet eivät osaa. Kykenemme parhaimmillamme vaihtamaan viitekehystä ja arvioimaan sekä keinoja että päämääriä monenlaisten perusteiden valossa. Toinen vahvuutemme on luovuus. Osaamme keksiä uusia näkökulmia ja tarkastelutapoja sekä yhdistellä vanhoja asioita uudella mutta tarkoituksenmukaisella tavalla. Näihin molempiin liittyy se, että meillä on tunteita ja kyky asettua toisten asemaan, mikä auttaa ymmärtämään ja kommunikoimaan tilanneherkällä tavalla. Jos meillä on tällaisia kykyjä ja taitoja, on todennäköisintä, että löydämme paikkamme koneiden ohessa, joten koulutuksen tulisi painottua niiden kehittämiseen.
Lisäksi tekoälylukutaito olisi taattava. Kansalaisvelvollisuuksiin kuuluu oppivelvollisuus ja jonkinasteinen velvollisuus ymmärtää maailmaa, jotta voi tehdä vastuullisia päätöksiä. (Jos tekoäly vapauttaa ihmisiä raadannasta, ehkä vapautuu aikaa panostaa vastuulliseen demokraattiseen kansalaisuuteen?)
3. Yhteiskunnalliset perusperiaatteet koskien työtä, pääoman omistusta, rahaa, kulutusta, verotusta, ekologista kestävyyttä ja kansainvälistä oikeudenmukaisuutta jakanevat mielipiteitä esimerkiksi vasemmisto-oikeisto – akselilla, ja ne tulisi alistaa demokraattiselle päätöksenteolle; silti jotkut ratkaisut voivat (jokaiselle hyväksyttävissä olevin eettisin perustein) olla moraalisesti kestämättömiä ja oikeuttaa kansalaistottelemattomuuden.
Mahdollisuuksien tasa-arvo on sekä vasemmiston että oikeiston kannalta keskeinen periaate, samoin (republikanismin perinteestä tuttu) vapaan ja tasa-arvoisen kansalaisuuden periaate. (Orjuuden ja dominaation vastustus, vapaa ja yhdenvertainen kansalaisuus, edellyttää riittävää taloudellista asemaa, jotta voi katsoa ketä tahansa silmiin ja sanoa poliittisen mielipiteensä.)
Nämä kaksi periaatetta implikoivat oikeuden riittävään osuuteen työstä ja pääoman omistuksesta sellaisissa yhteiskunnissa, joissa toimentulo on kytketty työhön ja pääoman omistukseen.
Kansalaisten yhdenvertaisuus ei kenties edellytä ”oikeutta työhön” (kenties kaikkien työpanosta ei tulevaisuudessa tarvita?) eikä ”oikeutta kaiken omaisuuden tasajakoon” (kenties tasajaosta poikkeamat esimerkiksi omien valintojen seurauksena ovat eettisesti perusteltuja? kenties oikeudenmukaisuus vaatii vain riittävää, säädyllistä minimiosuutta?), mutta kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttänee ”oikeutta riittävään osuuteen työstä tai pääoman omistuksesta”: jos työn merkitys vähenee, pääoman jakamisen kaikille merkitys lisääntyy. On moraalisesti sietämätön ajatus, että syntyperän tai vanhempien kastiaseman takia jotkut saavat työtä & omaisuutta kun taas jotkut toiset eivät: mikä voisi perustella sen, että jollakulla ei olisi edes alun perin edes mahdollisuutta elää siedettävää elämää?
Mahdollisuuksien tasa-arvoa voi perustella John Rawlsin ajatuskokeella: millaiset yhteiskunnalliset periaatteet valittaisiin ”tietämättömyyden verhon” takana, jos ei tiedettäisi mihin yhteiskunnalliseen asemaan itse päätyy?
Automaation kehitys haastaa myös kulutuksen (talous vaatii, että joku ostaa koneiden tuottamat hyödykkeet) ja verotuksen (robottipersoonuuden ajatusta – joka on huono idea – on osin haluttu edistää, jotta niitäkin voitaisiin verottaa siinä missä ihmistyötäkin), joita molempia voi tarkastella oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Oikeiston ja vasemmiston näkemykset eronnevat siinä, kuinka iso osa omasta menestyksestä on yksilön omalla vastuulla, mutta on selvää, että räikeät eriarvoisuudet eivät ole kenenkään mielestä oikeutettuja. Samoin rahan luonnetta (sallitaanko kryptovaluutat? entä aikapankit? Miten käsitetään keskuspankkien ja liikepankkien roolit?) koskevat poliittiset kysymykset jakanevat jatkossa mielipiteitä.
Ekologinen kestävyys ja kansainvälinen oikeudenmukaisuus (mukaan lukien vauraampien valtioiden kansalaisten suurempi vastuu globaaleista kysymyksistä) ovat niin’ikään puoluepoliittisesti latautuneita, mutta myös moraalisesti relevantteja kysymyksiä. Niiden suhteen kysymys tuntuu olevan: halutaanko niin suurta muutosta vallitsevaan länsimaiseen elämäntapaan, kuin olisi moraalisesti oikeudenmukaista? Optimistit saattavat uskoa teknologiseen yltäkylläisyyteen, mutta toistaiseksi uskottavimmat ekologiset skenaariot (ml. ilmastonmuutos) ovat varsin hälyttäviä. Tämä on moraalinen ongelma esimerkiksi sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden, luonnon itseisarvoisuuden sekä ihmislajin säilymisen kannalta.
***
Teksti on osa ”tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella”-selonteon valmisteluryhmälle kirjoittamastamme taustapaperista koskien tekoälyyn liittyviä eettisiä kysymyksiä.