Hoivatyössä kosketus välittää monimutkaista informaatioita kehon tuntemuksista ja tunteista hoitajan ja hoivattavan välillä. Hoivan kosketusperustaisuus ja ammatillinen kosketus ovat olennainen osa hoivan vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. Hoivatyön teknologiavälitteisyys kuitenkin muuttaa koskettamistapoja ja työkäytäntöjä sekä sitä, miten kosketusta tulkitaan ja ymmärretään teknologisoiduissa ympäristöissä. Kun teknologiaa sulautetaan (ubiikkisesti) osaksi hoivaympäristöjen infrastruktuuria, hoivakäytännöt saattavat muuttua huomaamatta. Samalla muuttuu myös hoitajan ja hoivattavan kehollinen vuorovaikutus.
Olemme ROSE hankkeessa kehittäneet teoriaa “triadisesta suhteesta”, jossa hoitaja, teknologia ja asiakas muodostavat kehollisen neuvottelun tuloksena toiminnallisen konstellaation (Parviainen ym. 2016; Parviainen & Pirhonen 2017). Olennaista tässä on huomioida se, että teknologiaa ei palauteta neutraaleiksi instrumenteiksi, vaan laitteilla on aina omansalainen toimijan (aktorin) rooli konstellaatiossa, vaikka niiltä puuttuisi intentionaalisuus. Triadisuuden käsite paikantuu osaksi yhteiskuntatieteisessä 1980-luvulta alkanutta keskustelua teknologiasta sosioteknisenä systeeminä. Bruno Latouriin toimijaverkkoteoriaan (ANT) viitaten voidaan puhua ihmisten, koneiden ja muiden mahdollisten toimijoiden muodostamista verkostomaisista hybrideistä. Systeemiteoreettisesta näkökulmasta tarkasteltuna ihmisellä ei ole erikoisasemaa tässä konstellaatiossa, vaan hän on vain yksi osa toimijaverkostossa.
Sosioteknisen näkemyksen mukaan teknologian käyttöönottoon liittyvät ratkaisut työympäristöissä eivät ole koskaan neutraaleja tai arvovalinnoista vapaita. Veerbek (2006) jopa väittää, että laitteita suunnittelevat insinöörit ovat itse asiassa ”materialisoineet moraalin”. Hoivatyön osalta moraalin materialisointi tarkoittaa, että laitteiden korvatessa yhä enemmän aiemmin ihmisten tekemää työtä, ne välittävät arvoja ja merkityksiä, joista osa on tarkoituksellisia, osa tahattomia kuten laitteiden aikaansaamat viiveet takaisin kytkennässä tai muut toimintaongelmat. Vaikka teknologialle ja tulevaisuudessa myös roboteille sälytetään yhä enemmän aiemmin hoitajan tekemää työtä, vastuun teknologian, hoitajan ja hoidettavan triadiadisesta toiminnasta oletetaan kuitenkin viime kädessä olevan hoitajalla. Vaikka hoitajilla tuskin on mahdollista vaikuttaa tekoälyn varaan rakennettuihin ohjelmiin ja niiden pohjalta koneiden tekemiin valintoihin, he ovat silti aina viimekädessä vastuussa asiakkaalle hoivan toimivuudesta.
Mitä triadinen suhde konkreettisesti tarkoittaa hoitajan, teknologian ja hoivattavan välillä kosketuksen näkökulmasta? Jos tarkastellaan teknologian roolia suhteessa erilaisiin kosketuksen funktioihin hoivatyössä (mm. Routasalo 1999), teknologiavälitteisyys on keskeistä erityisesti 1) tutkivassa kosketussa, 2) hoitotoimenpiteisiin liittyvässä kosketuksessa, 3) auttavassa ja tukevassa kosketuksessa esimerkiksi nostoissa sekä 4) rauhoittavassa ja suojaavassa kosketuksessa. Sen sijaan teknologisia laitteita käytetään vähemmän 5) terapeuttisessa tai 6) ilmaisullisen kosketuksen yhteydessä. Tutkivassa ja toimenpiteisiin liittyvässä kosketuksessa tavallista on esimerkiksi erilaisten instrumenttien käyttö näytteidentotossa. Triadisessa suhteessa hoitaja yleensä varoittaa sanallisesti asiakasta instrumentin aiheuttamasta kivusta esimerkiksi injektioneulan pistosta tai esimerkiksi siitä, että jokin laite saattaa tuntua kylmältä tai kovalta iholle kuten röntgenlaite mammografiakuvauksessa. Tavallaan hoitaja pehmentää karun ja joskus pelottavankin laitteiston aiheuttamia kosketusaistimuksia asiakkaassa ikään kuin vakuuttaen, että asiakkaassa syntyvä mahdollisesti epämiellyttävä kosketusaistimus ei ole tahallista hoitajan taholta. Eettisestä näkökulmasta tarkasteltuna hoitaja haluaa myös välttää hoivattavassa syntyvää tunnetta, että tämä haluaisi esineellistää asiakkaan ruumiin koskemalla sitä vain välineellisesti instrumenttien avulla. Kuten ihokosketuksen kautta tapahtuvassa vuorovaikutuksessa myös triadisessa suhteessa on tärkeää pystyä viestimään sanallisesti tai muulla tavoin se, mikä hoitajan kosketuksen tarkoitus on ja huomioida se, miten asiakas mahdollisesti aistii ja kokee laitteet osana hoitajan ja asiakkaan välistä suhdetta.
Triadinen suhde edellyttää hoitajalta ”emotionaalista venymistä” siten, että hän ulottaa inhimillisen kosketuksen ja läsnäolonsa laitteiden ylitse potilaaseen. Mitä enemmän hoivaympäristöt teknologisoituvat, sitä enemmän hoitajilta vaaditaan kykyä pehmentää omalla toiminnallaan teknologian herättämät vieraannuttavuuden kokemukset potilaassa. Kuten edellä jo todettiin, kaikki kosketus, myös teknologiavälitteinen triadinen kosketus, on tahtomatta ja tiedostamatta ilmaisullista. Triadiseen kosketukseen liittyvä työn emotionaalinen kuormittavuus näyttäisi kasautuvan erityisesti naishoitajien vastuulle, koska heiltä jo lähtökohtaisesti odotetaan kykyä aistia asiakkaan tunteet ja reagoida kosketuksella asiakkaiden emotionaalisiin tarpeisiinsa mieshoitajia herkemmin.
Hoivaympäristöjä halutaan automatisoida ja robotisoida yhä enemmän myös siten, että triadisen suhteen mahdollisuus hoitajan ja hoivattavan välillä poistuu kokonaan. Tällaiseen automaation kehittämiseen hoivaympäristöissä kuuluvat esimerkiksi kuljetusrobotit, ilmoittautumisautomaatit ja robotisoitu lääkeannosjakelu. Itsepalveluautomaatio tuskin korvaa hoivatyötä, mutta teknologiateollisuuden tarpeista katsottuna, hoivatyön osalta etsitään parhaillaan sopivia työtehtäviä, jotka olisivat korvattavissa automaatioilla tai robotiikalla (Van Aerschot & Parviainen 2017).
Teknologisten laitteiden ja robottien käyttö olettavasti lisää monien asiakkaiden kokemusta etäännyttävästä tai ”kylmästä” suhteesta hoitajan ja asiakkaan välillä. Kun asiakas etsii hoitajasta myötäeläjää ja kanssakulkijaa vaikeassa tilanteessa, lisääntyvä teknologiavälitteisyys esimerkiksi automaation ja robotisaation myötä yhdistettynä kiireeseen johtaa helposti tilanteisiin, joissa potilas kokee jäävänsä yksin automaattisesti ohjelmoitujen laitteistojen kanssa, pelkäksi esineeksi esineiden joukossa.
Kun hoivarobotiikalla mahdollisesti tulevaisuudessa korvataan osia hoivatyöstä, tarvitaan selkeitä poliittisia linjauksia, jotka takaavat jatkossakin hoivan kosketusperustaisuuden. Robottien avulla säästetyt kustannukset hoivasta pitää käyttää kosketusperustaisen hoidon kehittämiseen hoitajan ja asiakkaan välillä. Vaarana on, että robotisaation kehitys johtaa hoivahenkilöstön vähenemiseen ja teknologiaperustainen hoiva saa yhä enemmän jalansijaa hoivatyössä. Robotiikan kehittyessä nopealla tahdilla hoivaympäristöissä, hoivan kosketusperustaisuuden säilyttäminen ei ole itsestäänselvyys. Tarvitaan poliittisia päätöksiä, että kosketuksen merkitys viimein tunnistetaan ja turvataan hoivatyössä.
Kirjallisuus
Parviainen, J., Van Aerschot, L., Särkikoski, T., Pekkarinen, S., Melkas, H. & Hennala, L. 2016. Motions with emotions? In the Proceedings of International Research Conference Robophilosophy 2016 (TRANSOR 2016), Aarhus, Denmark, October 17-21, 2016.
Parviainen, J. & Pirhonen, J. 2017. Vulnerable bodies in human-robot interaction: Embodiment as ethical issue in robot care for the elderly. Transformations, No. 29, Special Issue: Social Robots: Human-machine Configurations, 104-115.
Routsalo, P. 1999. Physical touch in nursing studies: a literature review. Journal of Advanced Nursing 30(4): 843–850.
Van Aerschot, L & Parviainen, J. 2017. Robots responding to care needs? Analyzing conceptions of care and technological design motives behind the new generation of care robots. Paper presentation submission for Innovation and Sustainability, 3rd Transforming Care Conference, 26-28 June 2017 Polytechnic of Milan, Italy.
Verbeek, P-P. (2006) Materializing morality: Design ethics and technological mediation. Science, Technology and Human Values 31(3), 361–380.