SIMHE-ohjaus

Hankkeessa on kehitetty SIMHE-palvelu korkeakouluyhteisöön. SIMHE-palvelusta ja -ohjauksesta löytyy lisää tietoa palvelun verkkosivuilta.

SIMHE-palvelulle on oma verkkosivusto, josta löytyy ajankohtaista tietoa esimerkiksi korkeakoulussa opiskelusta ja kielen oppimisesta. Sivuilla on myös sanastotietouteen perustuva kielitesti, jonka avulla voi testata suomen kielen taitotasoa.

SIMHEn neuvonta- ja ohjauspalvelu on tarjolla Tampereen korkeakouluyhteisössä. Ohjauspalveluiden sähköpostiosoite on simhe@tuni.fi

Ohjauspalveluihin voi olla yhteydessä kuka vain maahanmuuttajataustainen korkeakouluopinnoista kiinnostunut henkilö. Meiltä voi varata ajan ohjauskeskusteluun tai kysyä korkeakouluopintoihin liittyviä kysymyksiä.

Pilotoinnin avulla saatujen kokemusten pohjalta korkeakouluyhteisöön on rakennettu pysyvä neuvonnan ja ohjauksen palvelumuoto. SIMHE-ohjaaja palvelee korkeakouluopinnoista kiinnostuneita maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, sekä muiden organisaatioiden ohjaus- ja neuvotatyötä tekevää henkilökuntaa.

Huom! Koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia kaikki ohjaukset järjestetään tällä hetkellä etänä.