Älykalusteyrityksen tekoälylähettiläs Piia Kallioinen: ”Istumme oman kulta-aarteemme eli datan päällä”

Tummatukkainen nainen istuu keltaisella nojatuolilla vaaleassa tilassa.

Artome Oy:n missiona on vapauttaa erilaiset tilat asentamisen ja kaapeloimisen tuskasta. Älykalusteita valmistava yritys on kasvanut nopeasti viidessä vuodessa. Kasvuyrityksen tekoälylähettilääksi valittiin strategisesta kehittämisestä innostunut ja datalähtöistä ymmärrystä omaava markkinointijohtaja Piia Kallioinen. Hänen mukaansa data on hyvä apuväline ja tekoäly tuo tekemiseen oikeata konkretiaa. AI-lähettiläs-hanke tukee yrityksen tekoälymatkaa.

Kallioinen on aiemmin toiminut IT-alalla teknisenä projektipäällikkönä ja sittemmin ajautunut markkinoinnin pariin. Häntä kiinnostaa erityisesti se, miten IT:ssä, myynnissä ja markkinoinnissa voidaan tehdä asioita paremmin ja helpommin. Automatisointiin tarvitaan koko yritystä.

– Olemme aallonharjalla ja uudistamme rohkeasti. Markkinoinnissa on tärkeätä tietää, millainen sisältö palvelee asiakasta parhaiten ja mihin aikaan prosessia sisältöä kannattaa lähettää. Myyjät etenevät omaa polkuaan, ja heidän pitää saada markkinoinnista kaikki tarvittava tuki. Data on siihen hyvä apuväline, ja tekoäly tuo oikeata konkretiaa, Kallioinen sanoo.

Artome Oy valmistaa siirrettäviä älykalusteita, joita voi hyödyntää monenlaisissa tiloissa. Yritys yhdistää audiovisuaalisuuden ja käytännöllisen designin.

Lippulaivatuotteena on älykaluste, johon on sisäänrakennettu laserprojektori sekä äänentoisto- ja videokonferenssijärjestelmät. Kaluste muuntautuu esittämiseen, videokonferensseihin ja hybridikokouksiin paikan päällä ja etänä. Yritys jälleenmyy tuotteitaan Suomeen ja ulkomaille.

”Luvut eivät valehtele”

Kallioinen tunnustautuu matikkanörtiksi, joka rakastaa teknologiaa. Hän mieltää itsensä yksinäiseksi veturiksi, joka vie datan hyödyntämistä yrityksessä eteenpäin. Maaperä on kuitenkin hedelmällinen. Artome Oy:ssä tehdään asioita, jotka edistävät myyntiä ja markkinointia, ja aikaansaavat parempia tuloksia.

– Voimme oppia datasta, ja sitä on saatavilla huikea määrä. IT-aiheet koetaan usein hankaliksi lähestyä ja sanoittaa. Haluan tuoda niitä esiin kansankielisesti. Matematiikka ja luvut eivät valehtele. Data on meille oma kulta-aarre, jonka päällä istumme. On kiehtovaa tietää, mitä kaikkea tietoa olemassa olevasta datasta voidaan saada irti, ja mihin kaikkeen sitä voidaan hyödyntää.

”Kaiken datan käsittelyn pitää nivoutua kaikkeen tekemiseen”

Liiketoiminnan valtava kasvuvauhti ja muutosjohtamisen tarve tuovat oman lisänsä AI-lähettiläs-hankkeen aikana tehtävään kehittämistyöhön. Kallioinen toteaa, että kasvuyrityksessä ja pioneerimaisen tuotteen myynnissä voi harrastaa modernia anarkiaa ja tehdä asioita uudella tavalla.

– Olemme pohtineet sitä, millaisia asioita haluamme tietää. Olemme tehneet ensimmäisiä testejä ja etsineet signaaleja. Tutkimme sitä, tukeeko data hypoteeseja. Tarkastelemme testituloksia ja yritämme ymmärtää, miten tärkeää dataa on kerätä esimerkiksi tarjousajoista. Meitä kiinnostaa erityisesti se, miten voimme aidosti viedä datasta tulevat signaalit myyjän avuksi.

Kallioinen painottaa, että on tärkeätä ymmärtää miten data ja sen analysointi liittyvät työhön. Hänen mielestään kaiken datan käsittelyn pitäisi nivoutua kaikkeen tekemiseen.

– Loppujen lopuksi tavat kerätä tietoa voivat olla yksinkertaisia. Ihmisethän sen datan keräävät, ja teemme vankkaa yhteistyötä myyjien ja muun organisaation kanssa. Meillä pitää olla ymmärrys siitä, miten dataa kerätään tietoturvallisesti, samoin kuin siitä, millaista dataa ei tarvitse kerätä.

”Tekoäly on tekemistä, joka tarjoaa meille etumatkaa”

Artome Oy:ssä arvostetaan korkeakoulujen tärkeätä työtä tiedon levittämisessä ja osaamisen kasvattamisessa. Kallioinen kehuu hankkeen asiantuntijoiden aitoa kiinnostusta ja auttamishalua.

– He ovat helposti lähestyttäviä ja käytännönläheisiä. He ymmärtävät, että AI-lähettiläs-yrityksissä tekninen tieto ja taito vaihtelevat. Asiantuntijat osaavat selittää asiat kansantajuisesti, tekoälysanastoa ei tarvitse osata.

Kallioinen kannustaa yrityksiä mukaan hankkeisiin. AI-lähettiläs-hankkeen myötä hän kertoo oppineensa, että tekoälynkin hyödyntäminen voi olla ihmisläheistä. Ihmisten toiminnoista syntyvää dataa ei pidä pelätä. Hanketoiminta teettää uuden opiskelua, mutta tuo vastaavasti mukanaan myös uusia verkostoja.

– Ilmapiiri on mahtava! Meillä on ollut hyviä keskusteluja tekoälylähettiläiden kesken, ja sparrailemme toinen toisiamme. Olemme tässä yhdessä, ja meillä on isompi missio tehdä tekoälyä tutuksi. Tekoäly ei ole mörkö tai jokin trendihuippujuttu. Se on tekemistä, joka tarjoaa meille etumatkaa.

 

Vieraile Artomen verkkosivuilla

 

Lisätiedot:

Piia Kallioinen
Head of Marketing
Artome Oy
piia.kallioinen@artome.fi, 040 411 0459

 

Teksti: Hanna Ylli
Kuva: Joonas Syrjälä