Kokeneempia ja tuoreempia AI-lähettiläitä: ”Ensimmäisen kierroksen lähettiläät ovat omillaan, 10 uutta lähettilästä lähtee tekoälymatkalle”

AI-lähettiläs-hankkeen asiantuntijat ovat evästäneet ensimmäisen kierroksen tekoälylähettiläät maailmalle. Osa heistä toteuttaa jo kehittämistehtäviään yrityksissä ja osa valmistelee niitä myöhempään toteutukseen. Toisen kierroksen lähettiläät evästetään matkaan samalla hyväksi havaitulla sapluunalla.

Työpajoissa on taustoitettu tekoälyn hyödyntämistä monesta eri näkökulmasta. Molempien kierrosten tekoälylähettiläille järjestetään kolme työpajaa. Konseptityöpajassa AI-lähettiläät viimeistelevät konseptinsa, POC-työpajassa käydään läpi ”proof of concept” eli konseptitodistus.

− Se on tärkeä vaihe yrityksissä, jotka oikeasti toteuttavat kehittämistehtävän. Siinä menetelmä tai idea osoitetaan toteuttamiskelpoiseksi tai havainnollistetaan siten, että sitä on mahdollista käyttää. Osassa ykköskierroksen yrityksistä vielä valmistellaan konseptitodistusta mahdollista myöhempää toteutusta varten, kuvailee TAMKin teollisuusteknologian lehtori Kari Naakka.

Tekoälyä voi hankkia yritykseen myös alihankintana

Kolmannessa työpajassa TOP Data Science’n Timo Heikkinen kertoi alihankinnasta. Hän antoi lähettiläille arvokkaita vinkkejä, mikäli POC halutaan tehdä alihankintana.

− Tekoälyyn liittyvää alihankintaa tilatessa on hyvä tietää, miten POC kannattaa speksata, tilata ja valmistella, jotta vältytään perusongelmilta. On hyvä miettiä myös sen laajuus.

DIMECCin Arto Peltomaa kertoi pirkanmaalaisista, ai-alihankintaa tarjoavista toimijoista.

− Hän kävi läpi myös rahoitusmahdollisuuksia ja antoi esimerkkejä hankevalmisteluista. Osa lähettiläsyrityksistä hyötyy suoraan näistä tiedoista omissa kehittämistehtävissään, Naakka toteaa.

Kehittämistehtävien kirjo on laaja

Ykköskierroksen lähettiläiden valitsemat oppimistehtävät eroavat toisistaan monellakin tavalla. Aktiivisuutta ja innokkuutta lähettiläiltä löytyy, sillä yksi heistä teki kehittämistehtävän jo etukenossa. Toinen yritys osallistui konseptityöpajaan ja pyöräytti POC:n, mutta se ei vielä ollut onnistunut.

− Sehän on oppimista parhaimmillaan, että huomataan, että kun tämä ei toimi, kokeillaan uudelleen. TAMKin teollisuusteknologian lehtori Ossi Nykänen antoi heille vinkkejä uuteen kokeiluun, kertoo Naakka.

Jokaisen mukana olevan lähettilään kanssa pidetään palautekeskustelu, jossa hanketiimi käy läpi, miltä kehittämistehtävä näyttää ja miten sitä kannattaisi viedä läpi.

– Osalla kokonaisuus on jo hyvin mietittynä ja osalla kevyemmin. Lähettiläät saivat vinkkiä muun muassa siihen, onko aikataulu realistinen. On hyvä selvittää myös, onko yrityksen johto sitoutunut riittävällä resurssoinnilla, yrityksissä kun on omat kiireensä.

Naakan mukaan hanketiimi ottaa yhteyttä lähettiläisiin loppuvuodesta ja jututtaa heitä oppimistehtävän ja POC:n tilanteesta. Hanketiimi on kiinnostunut kuulemaan, onko tehtävä saatu maaliin ja mitä havaintoja matkan varrella kertyi.

Uudet lähettiläät esittelivät kehittämisideansa

Kakkoskierros noudattelee samaa hyväksi havaittua sapluunaa. Uudet lähettiläät kokoontuivat 16.5.2022 esittelemään ideansa muutaman minuutin mittaisessa hissipuheessa. Lähettiläät saivat kommentoida ja sparrata toistensa ideoita. Myös hanketiimi antoi jatkokehittelyehdotuksia siitä, miten idean voi viedä toteuttamiskelpoiseksi suunnitelmaksi.

– Kerroimme lisäksi jatkotoimenpiteistä. Elokuun työpajassa mietimme sitten varsinaista toteuttamissuunnitelmaa. Hienoa, että saimme mukaan kymmenisen uutta lähettilästä – toivotamme heille ja vanhemmillekin lähettiläille menestystä tekoälymatkalle!

 

Lisätiedot:
Kari Naakka
Tampereen ammattikorkeakoulu
kari.naakka@tuni.fi, 040 7294 269

 

Teksti: Hanna Ylli
Kuva: Minttu Rantanen