Ensimmäinen Vanuva-ryhmä antoi vertaistukea ja tarjosi uusia kokemuksia

Johanna Vilppola ja Milla Hiitti

Kuvassa ryhmänvetäjät Johanna ja Milla

Ensimmäinen Vanuva-ryhmä kokoontui

Ensimmäinen Vanuva-ryhmä kokoontui kuluneen kevään 2022 aikana. Ryhmä tapasi ensimmäisen kerran maaliskuussa tutustumisen merkeissä ja viimeisen kerran kokoonnuttiin toukokuun puolessa välissä.

Neljän tapaamisen aikana tutustuttiin, jaettiin kokemuksia omista peloista ja huolista vanhemmuuteen liittyen ja pohdittiin ylisukupolvisuuden ilmenemistä omassa elämässä. Osallistujat jakoivat muun muassa kokemuksiaan siitä, miten oma lapsuuden kasvuympäristö on vaikuttanut siihen, millainen vanhempi itse tänä päivänä on.

Lisäksi ryhmän aikana ehdittiin pohtia, miten elämää voisi suunnitella vanhempainvapaiden jälkeen. Miten arki muuttuu, kun lapsiperhe-elämään pitäisi yhdistää opiskelu tai työ?

Virtuaalitodellisuuden videot ovat vaikuttavia

Kahdella tapaamiskerralla kokeiltiin virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä tukimenetelmänä. Ensimmäisellä kerralla vanhemmat katselivat videon ”äitiyden tarina” sylinteritilassa eli pyöreässä huoneessa, jossa video heijastetaan kaikkialle huoneen seinille. Tämä koettiin vaikuttavana ja osallistujat kertoivat voineensa samaistua hyvin videon tarinaan.

Viimeisellä tapaamiskerralla katsottiin video ”onnellinen arki” VR-laseilla. Katselijat pukivat ylleen VR-lasit ja kuulokkeet ja tarkastelivat videota ikään kuin olisivat itse samassa tilassa. Osa koki tällaisen videon todella upeana ja osa joutui keskeyttämään, koska video aiheutti päänsärkyä. VR-lasien käyttökokemukset jakavat ihmisiä varsin laajasti.

Vertaistuki on kaikkein tärkeintä

Yksi isoimmista ryhmän anneista osallistujille oli vertaistuki. Osallistujat kuvasivat tärkeäksi kokemusta siitä, ettei ole yksin ajatuksiensa kanssa, vaan joku muukin on voinut kokea samanlaisia asioita.

Ryhmässä oli turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, mikä mahdollisti varsin vapaan keskustelun. Varsinaisten ohjelmallisten ryhmäkertojen jälkeen syksyllä jatkuu vielä ohjattu vertaisryhmätoiminta.

 

Seuraa Vanuva-hankkeen toimintaa somessa

Vanuvalle on perustettu Instagram-tili @_vanuva_.
Tilillä päivitetään hankkeen kuulumisia ja käsitellään vanhemmuuteen liittyviä teemoja.
Tervetuloa seuraamaan!

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *