Puulla on hyviä ominaisuuksia, joilla rakennuksista voi tehdä terveellisempiä. Toisaalta puuhun ja muihinkin materiaaleihin liittyy mielikuvia, jotka voivat olla ristiriitaisiakin. Materiaalien lisäksi tilojen herättämiin tunteisiin vaikuttavat mittasuhteet, muotoilu, luonnon- ja keinovalaistus sekä yhteys muihin tiloihin – esimerkiksi luontoon tai pihalle. Kaikkien tilojen suunnittelussa on otettava huomioon käyttäjien fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi.
Puun terveysvaikutuksista on tehty kiinnostavaa tutkimusta viime vuosina Suomessa ja kansainvälisesti. Toisaalta jokainen on paras asiantuntija siinä, millainen tila tuntuu tunnetasolla miellyttävimmältä. Tapahtumassa asiantuntijapuheenvuorojen tiukka tieteellinen tieto yhdistetään kuvatyöpajaan, jossa osallistujat pääsevät käsittelemään näkemyksiään erilaisten tilojen tunnelmasta ja niiden herättämistä mielikuvista.
TAKO (Työ ja asuminen korona-arjessa) ja JOTAR (Joustavan ja terveellisen asumisen rakentajat) ovat Tampereen yliopiston ja SeAMK:in hankkeita. Niissä kehitetään ratkaisuja joustavaan ja terveelliseen asumiseen ja työhön. Hankkeiden yhteinen työpaja järjestetään 4.4.2023 klo 13:00 –15:45 Seinäjoella Frami D:n Mega-tilassa (Tiedekatu 2).
Ilmoittautuminen 31.3. mennessä tästä (Google Forms -linkki)
Aikataulu
13:00 Kahvitarjoilu
13:10 Avaussanat
professori Ari Hynynen
13:20 Restoratiivinen suunnittelu
sisustusarkkitehti Marjut Nousiainen
13:50 Eteläpohjalaisten pilottikohteiden esittely
arkkitehti, tutkija Anssi Kärki (JOTAR-hanke)
sisustusarkkitehti Marjut Nousiainen
14:00: Kuvatyöpaja tilojen tunnelmasta
arkkitehti, tutkija Eero Okkonen (TAKO-hanke)
kahvittelua työpajan yhteydessä
15:00 Puun terveysvaikutukset
Tutkimuspäällikkö, erikoistutkija Riina Muilu-Mäkelä (Luonnonvarakeskus)
15:30 Yhteenveto ja keskustelua
15:45 Työpaja päättyy