TAKO-hanke alkoi syyskesällä 2021, keskellä toista koronavuotta. Hankehakemus on päivätty maaliskuulle 2021, jolloin rajoitustoimet olivat kovimmillaan ja hallitus suunnitteli lopulta toteutumatonta ulkonaliikkumiskieltoa. Korona määritti tuolloin vahvasti suomalaisten elämää – ja muodostaa Työ ja asuminen korona-arjessa -hankkeen neljästä kirjaimesta kaksi.
Osa hankkeen tavoitteista liittyi suoraan rankan pandemian ongelmien helpottamiseen: sosiaalisen etäisyyden mahdollistamiseen ja kotikaranteenien järjestämiseen asuntosuunnittelun keinoin. Toisaalta jo alussa tiedostettiin, ettei ratkaisuja laadita vain pandemiaa varten, vaan niiden on oltava muutenkin kestäviä. Lisäksi ajateltiin, että koska pandemioita voi tulevaisuudessa puhjeta entistä useammin, on asuntokannan oltava joustava. Pandemiat kestävät pitkään, mutta rakennushankkeet voivat kestää vielä pidempään. Monet koronan torjuntakeinoista soveltuvat myös muihin pandemioihin.
Nyt, alkuvuonna 2023, Suomessa on runsaasti koronaviruksen omikronvariantin tartuntoja. Kaikki rajoitukset on kuitenkin lopetettu ja tauti on poistettu yleisvaarallisten tautien listalta, sillä rokotteet ovat torjuneet tehokkaasti vaarallista taudinkuvaa. THL:n mukaan toisen rokotteen on saanut aikuisista suomalaisista ikäryhmästä riippuen 80–95 % ja kolmannen 30–92 %. Neljänsiä rokotteita on annettu lähinnä yli 60-vuotiaille. Suomenna koronavirus ei ole enää pandemia vaan yksi tartuntatauti muiden joukossa. Kaikkialla tilanne ei ole yhtä ruusuinen: Kiinassa tartuntamäärät ovat nousseet suuriksi tiukan tukahduttamisstrategian sulkujen avauduttua.
Koronapandemia on maailmanhistorian vaihe, jossa tulee riittämään puitavaa yhdyskuntatieteiden, historian ja politiikan tutkijoille. Kokonaiskuvan hahmottaminen vaatii aikaa ja laaja-alaista asiantuntemusta. Kuitenkin jo nyt on mahdollista peilata koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia arkikokemuksen, uutisoinnin ja tilastojen valossa ja verrata niitä TAKO-hankkeen suunnitelman tavoitteisiin ja olettamuksiin. Tämän teksti ei ole tieteellinen selvitys pandemian vaikutuksista, vaan pohdinta siitä, miten hankkeen toteutunut toiminta reflektoi sen alkuperäisiä tavoitteita. Tarkastelussa on Tampereen yliopiston hoitama ensimmäinen, asuntosuunnitteluun keskittyvä työpaketti. Miten koronapandemia näkyy TAKO-hankkeessa alkuvuonna 2023?
Asuntosuunnittelun haasteet pandemiassa ja sen jälkeen
TAKO-hankkeen hakemuksen tiivistelmässä ensimmäinen työpaketti on määritelty seuraavalla tavalla:
Joustava ja terveellinen asuntorakentaminen (TAU)
1.1 Kehitetään innovatiivisia ratkaisuja, joilla lisätään joustoa asuntorakentamisessa. Huomioidaan erityisesti:
- a) asunnoissa, kotipiirissä ja asuinalueilla tehtävä etätyö
- b) karanteenien järjestäminen asunnoissa
- c) sosiaalisen etäisyyden mahdollistaminen asuinympäristössä
- d) hyvinvointi- ja hoivapalveluiden mahdollistaminen kotipiirissä (ks. työpaketti 2.).
a) Kotona tehtävä etätyö
Näistä kohta a) muodostui hankkeen kahden vuoden aikana tärkeäksi tekijäksi suomalaisessa työkulttuurissa. Pandemia toimi kriisinä, joka teki etätyöstä yleisen toimintatavan epäilyksiä herättävän erikoistapauksen sijaan. Kaikki alat eivät voineet siirtyä etätyöhön lainkaan, ja osa niistä työpaikoista, jotka siirtyivät pandemian ajaksi etätyöskentelyyn, palasivat kokonaisuudessa lähityöhön. Kuitenkin huomattava osa etätyöhön pakotetuista yrityksistä siirtyi lähi- ja etätyötä yhdistävään hybridikäytäntöön, ja etätyömahdollisuuksista tuli valttikortti rekrytoinneissa. Tämä korostuu eteenkin työvoimapulan aikana.
Etätyön tekeminen lisää sekä asunnossa vietettyä aikaa että muuttaa asumisen laatuvaatimuksia. Pandemian aikana tehdyissä ensimmäisissä etätyötutkimuksissa todettiin, etteivät laitteet ja yhteydet aiheuttaneet yleensä suuria ongelmia etätyön tekemisessä. Haasteet olivat tilallisia: harvalla oli käytössä työhuonetta tai etätyötilaa, joten töitä tehtiin makuu- ja olohuoneista sekä keittiöistä. Tilat eivät usein olleet sopivia työskentelyyn, ja lisäksi niissä työskentely haittasi asunnon muuta käyttöä ja muiden perheenjäsenten vapaa-aikaa. Koska työt tehtiin vapaa-ajan tilassa, ei näiden toimintojen eriyttäminen aina onnistunut, mikä vaikeutti työstä palautumista. Tällaisten asunnon tilasuunnitteluun liittyvien ongelmien tutkimiseen ja ratkaisemiseen TAKO-hankkeen työkalut soveltuivat hyvin, ja etätyön yleistymisen takia niitä voi hyvin soveltaa myös pandemioiden ulkopuolella.
b) Karanteenit asunnoissa
Etätyön sijaan kohdan b) varsinaisten karanteenien vaikutus jokapäiväiseen elämään jäi vähemmäksi. Rokotuksia edeltävänä aikana Suomessa oli Euroopan tasolla melko vähän tartuntoja, mikä johtui enemmän yleisestä kontaktien välttämisestä kuin virallisista karanteeneista. Toisin sanoen ihmiset välttivät kontakteja melko uskollisesti, minkä seurauksena virallisia omasta tai perheenjäsenen tartunnasta määrättyjä karanteeneja ei tarvinnut käyttää koko maan tasolla kovin usein. Pandemian kestäessä ja rokotekattavuuden kasvaessa karanteeniaikoja lyhennettiin ja lopulta niiden määrääminen lopetettiin. Arkikielessä kontaktien välttäminen ohjeita noudattamalla tosin sekoittuu usein virallisessa, pitävässä karanteenissa olemiseen.
Erikoistapauksena karanteenista voidaan pitää tilannetta, jossa sairastava välttää kontakteja myös samassa asunnossa asuvien perheenjäsentensä kanssa. Tällaisen järjestäminen on vaikeaa ja usein mahdotontakin – kerrostaloasunnoissa on harvoin kahta kylpyhuonetta, ja sairastava tarvitsee hoivaa. Asuntojen riittävä mitoitus tukee perheen sisäistä karanteenia, mutta ylimääräisen kylpyhuoneen rakentaminen kerrostaloasuntoon vain sellaisen varalle ei tunnu realistiselta eikä kestävältäkään.
c) Sosiaalinen etäisyys asuinympäristössä
Sekä etätyötä että karanteeneja voidaan pitää kohdan c) sosiaalisen etäisyyden (eng. social isolation) muotoina. Pandemia-Suomessa tämä tarkoitti käytännössä suositusta kontaktien vähentämisestä, ravintoloiden, kulttuuripalveluiden ja tapahtumien sulkemista tai rajoittamista sekä fyysisten turvaetäisyyksien pitämistä. Kovin rajoitustoimi oli kolmiviikkoinen Uudenmaan sulku keväällä 2020; ulkonaliikkumiskieltoa valmisteltiin keväällä 2021, mutta sitä ei käytetty. Henkilötasolla eristäytymisen ja kontaktien välttelyn aste oli kunkin päätettävissä. Yleisesti voi todeta, että etätyön lisäksi kodin ulkopuolisten vapaa-ajan toimintojen puute lisäsi suomalaisten kotona viettämää aikaa – periaatteessa vapaaehtoisesti, mutta kuitenkin olosuhteiden pakosta.
Asuntojen kasvaneen käytön ongelmat ovat osittain samoja kuin etätyön tilaongelmat, ja kumpaankin on laadittu TAKO-hankkeessa ratkaisuja asuntosuunnittelun keinoilla. Tutkimustuloksien soveltaminen nostaa asumisen laatua myös normaalitilanteessa. Luonnollisesti pandemian kaltaisen poikkeustilan juuriongelmat ratkaisee vain poikkeustilan loppuminen – paluu vanhaan tai uuteen normaaliin. Alkuvuoden 2023 tilanne on pandemian suhteen normaali: koronavirus kiertää muiden hengitystieinfektioiden tapaan väestössä, mutta rokotusten ansiosta se on menettänyt yleisvaarallisen taudin statuksensa. Rajoitustoimenpiteitä ei ole käytössä eikä kontakteja tarvitsi välttää, mutta väestön tietoisuus tartuntatautien leviämisen ehkäisystä on toistaiseksi pandemiaa edeltänyttä parempi: sairaana ei liikuta ihmisten ilmoilla samalla tavalla kuin ennen, oli kyse sitten koronaviruksesta tai muusta hengitystieinfektiosta.
Kohta c) sisältää asuntosuunnittelun lisäksi myös muun asuinympäristön: porrashuoneet ja yhteistilat, korttelit pihoineen, tiet ja lähipalvelut. Varsinkaan pandemian jälkipuolella ulkotiloissa tapahtuvia kohtaamisia ei enää pidetty erityisen riskialttiina. Myöskään porrashuoneet tai asuintalojen yhteistilat eivät nousseet esille riskipaikkoina, sillä niissä vietetään vain vähän aikaa ja etäisyyden pitäminen on helppoa. Osa hankkeen demosuunnitelmista on lisäksi luhtitaloja, joissa porraskäytävät ovat hissejä lukuun ottamatta ulkotilassa. Tämä pienentää myös rakennuksen lämmitettävää tilavuutta ja siten energiankulututusta.
d) Kotona järjestettävät hyvinvointipalvelut
Kohdan d) hyvinvointi- ja hoivapalveluiden järjestäminen kotipiirissä ei noussut pandemian aikana voimakkaasti esille mediassa. Toisaalta vanhat ihmiset, yleiset hyvinvointi- ja hoivapalveluiden käyttäjät, kuuluivat pandemian riskiryhmään varsinkin ennen rokotuksia. Koronaviruspandemian surullisimpia tapahtumia Suomessa olivat hoitolaitosten tartuntaketjut, jotka johtivat kuolemantapauksiin. Lisätartuntojen estämiseksi omaiset eivät saaneet tavata sairaita sukulaisiaan. Kotonaan asuvat riskiryhmäläiset olivat kuukausia erossa ystävistään tai sukulaisistaan, yleensä yksin tai puolisonsa kanssa.
Hoivapalveluiden tuominen kotiin vähentäisi palvelupaikoissa asiointia ja siten tartuntariskiä. Tehokkaimmin vaikuttaisi etenkin suurissa yksiköissä järjestettävien terveyspalveluiden siirtäminen kotiin. Toisaalta nämä palvelut ovat usein julkisia, ja niiden laajamittainen muuttaminen kotikäynneiksi kasvattaisi julkisen terveydenhuollon kustannuksia. Lisäksi kodin ulkopuolella liikkuminen on terveellistä henkisesti ja fyysisesti myös vanhoille ihmisille.
Ei siis vaikuta siltä, että kotiin tuotavat hyvinvointi- ja hoivapalvelut olisivat nousseet erityisesti korona-ajan ilmiöksi. Toisaalta kotiin tuotavien palveluiden mahdollisuudet kasvavat pandemiasta riippumattakin. Esimerkiksi ruoan kotiinkuljetuspalvelut nousivat jo ennen koronaa, ja ruokakauppojen kotiinkuljetuksesta tuli monelle ainoa turvallinen tapa täyttää jääkaappi tartunnan iskiessä. Julkinen terveydenhuolto järjestää etävastaanottoja. ¨
Hankkeen kannalta kenties merkittävimmät palvelut liittyvät vanhojen ihmisten kotona asumiseen mahdollisimman pitkään – siis laitosasumisen korvaamiseen tuetulla kotiasumisella. Tämä ei sinällään ole uutta, mutta mahdollisuudet kasvavat hyvinvointiteknologioiden kehittyessä ja yleistyessä. Teknologioiden asennusmahdollisuudet on otettava huomioon rakennusten suunnittelussa, ja riittävä mitoitus varmistaa, että kodissa pärjää myös fyysisten apuvälineiden kanssa. Teknologioiden kanssa on syytä ennakoida – esimerkiksi muistisairauden jo alettua voi käyttäjän olla vaikea tottua laitteisiin.
Yhteenveto
Asuntorakentamisen kaaret ovat pitkiä. Jo TAKO-hankkeen alussa tiedostettiin, ettei joustavan ja terveellisen asumisen ratkaisuja kannata kohdistaa pelkästään pandemia-aikaan: rakennuksien on joustattava niin asukkaan kuin yhteiskunnankin muutoksissa, jotta ne olisivat kestäviä. Toisaalta hankkeessa havaittiin, että samat keinot ratkaisevat monia kotien pandemianaikaisia ongelmia: riittävä mitoitus ja erillisten, rauhallisten tilojen sopiva määrä tekee asunnosta sopivan sekä etätyöhön että lisääntyneeseen kotona vietettyyn vapaa-aikaan. Riittävä mitoitus – eli yleensä asuintilojen tarpeeksi suuri leveys – mahdollistaa monipuolisen kalustuksen, eli tilat voi muuttaa vaivatta eri käyttötarkoituksiin sopivaksi. Erillisillä tiloilla työn voi erottaa vapaa-ajasta ja työskentelyn aikaisista häiriötekijöistä. Hankkeessa tutkittiin myös muita asuntosuunnittelun ratkaisuja, mutta nämä kaksi periaatetta osoittautuivat tärkeimmiksi.
Riittävä mitoitus ja erillisten tilojen riittävä määrä lisäävät asumisen laatua myös pandemian ulkopuolella. Etätyö ja kotiin tuotavat palvelut voivat olla ihmisten elämänlaatua lisääviä tekijöitä, joiden yleistymiseen pandemia vaikutti. Sosiaalisen etäisyyden pitäminen ja varsinkin karanteenit olivat sen sijaan pandemian torjuntakeinoja, pakollisia pahoja, jotka itsessään olivat ihmisille enemmän haitaksi: ne aiheuttivat yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Normaalioloissa yhteiskunnan tulee edistää ihmisten sosiaalista kanssakäymistä – siis kulttuuria sen eri muodoissa. Onneksi esitetyt asuntosuunnittelun keinot tukevat myös tätä: riittävä mitoitus ja erilliset, eri yksityisasteen tilat helpottavat tapahtumien, juhlien ja pirskeiden järjestämistä myös kotipiirissä nyt, kun se on mahdollista.
Lopuksi tulee muistaa, että koronapandemia kukistettiin tehokkaasti kehitettyjen rokotteiden eli korkeatasoisen, kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen voimin. Uskon, että asuntosuunnittelun ongelmia voidaan ratkaista samalla periaatteella.
Eero Okkonen
Arkkitehti SAFA, tutkija, tohtorikoulutettava
TAKO-hanke