Tulossa elokuussa 2022: seminaari ja workshop

SMART ART - Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hankkeessa valmistellaan elokuussa järjestettävää seminaaria ja workshopia, joka järjestetään puolipäiväisenä tapahtumana 18.8.2022 klo 12-16 Tampereella. Tapahtuma on suunnattu hankkeen kohderyhmille sekä monialaisille yhteistyökumppaneille. Ohjelma ja paikka tarkentuvat myöhemmin.

Mistä kyse?

Seminaarissa kuullaan hankkeen aihepiiriin kytkeytyviä puheenvuoroja ja alustuksia. Lisäksi esitellään hankkeen ensimmäisessä tavoitteessa tehtyjen haastattelujen ja benchmarkin tulokset. Workshopissa työstetään lähtökohtia tulevaisuuden osaamistarpeille ja koulutuksen kehittämiselle.

Haastatteluiden ja benchmarkin tarkoituksena oli selvittää esittävien taiteiden digitalisaatiokehitykseen, hybridituotantoihin, liiketoimintakehitykseen, kotimaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä kestävään kehitykseen liittyviä osaamistarpeita. Lisäksi kerättiin näkemyksiä näistä osaamistarpeista ja toivotuista koulutusratkaisuista. Haastatteluiden tuloksista koottu raportti jaetaan kartoitukseen osallistuneille ja muille sidosryhmille. Raportti ja benchmarkin kooste julkaistaan myös hankkeen viestintäkanavissa tapahtuman yhteydessä.

 

SMART ART – Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hanke rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta. Hanke on yksi REACT-EU -hankkeista, joita rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.