SMART ART naulasi kymmenen teesiä esittävien taiteiden muuttuvasta osaamisesta

SMART ART -hankkeen päätöstilaisuus 27.10.2023 Paidia - Tieteen areenalla (Kuva: Markku Turunen 2023)

Marraskuussa 2021 käynnistynyt SMART ART – Esittävien taiteiden muuttuva osaaminen -hanke on loppusuoralla. Hankkeen päätöstilaisuudessa Paidiassa, 27.10.2023, kurkistettiin keskeisiin tuloksiin ja pohdittiin hankkeen antia Tampereen seudulla. Lisäksi esiteltiin ehdotus monisektoraalisesta yhteistyöstä jatkuvan oppimisen kehittämiseksi esittävien taiteiden kentän toimijoiden ja korkeakoulutuksen tiiviissä yhteistyössä. Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteistyössä toteuttaman hankkeen päätulokset on kiteytetty kymmeneksi teesiksi esittävien taiteiden muuttuvasta osaamisesta.

Hankesuunnitelman taustalla vaikutti koronapandemia, joka vaikeutti merkittävästi esittävien taiteiden ja tapahtuma-alan toimintaa ja toimeentuloa, mutta myös kiihdytti tarvetta luoda uudenlaisia toimintamalleja esitysten ja palvelujen saavutettavuudelle koronarajoitusten keskellä. Pandemia-aika rajoituksineen sai kokeilemaan digitalisoitumisen mahdollisuuksia nopealla aikataululla ja nosti esille, että koronarajoitusten jälkeenkin digitaalisten palvelujen tarjoaminen tunnistetaan esittävissä taiteissa ja tapahtumissa välttämättömäksi alueeksi, jonka mahdollisuuksiin tulee panostaa voimakkaasti. Tämä näytti myös suuntaa sille, että esittävien taiteiden ja tapahtumien tulevaisuus on hybridi, jossa fyysisessä maailmassa tapahtuvaa ja digitaalista toimintaa yhdistetään toisiaan vahvistavin tavoin yleisöjen ja asiakkaiden kokemusten ja saavutettavuuden parantamiseksi.

 

Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet painottuivat kolmeen osa-alueeseen, joista ensimmäisessä selvitettiin esittävien taiteiden digitalisaatiokehitykseen, hybridituotantoihin, liiketoimintakehitykseen ja yhteistyöhön liittyvät osaamistarpeet. Toisessa osa-alueessa kehitettiin tarvittavaa osaamista pilotoimalla monisektoraalinen koulutus esittävien taiteiden ja laajemmin luovien alojen ammattilaisille Pirkanmaalla. Kolmannessa painopiste oli monisektoraalisen työelämän ja korkeakoulujen yhteistyömallin rakentamisessa digitalisaatio- ja hybridituotantojen osaamisen pitkäjänteiselle kehittämiselle.

 

Kymmenen teesiä nykyhetkeen ja eteenpäinkin

Keskeisinä oppeina ja kiteytyksinä hankematkan varrelta SMART ART -hankkeen asiantuntijat Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Tampereen yliopistosta ovat poimineet seuraavat kymmenen teesiä, joita avataan tarkemmin hankkeen loppujulkaisussa.

  1. Digiosaaminen elämyksellistää esittäviä taiteita tekijän ja yleisön näkökulmasta
  2. Hybriditapahtumat tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia esittävien taiteiden eri osapuolille
  3. Esittävien taiteiden osaaminen haastaa muuttumiseen ja jatkuvuuteen
  4. Esittävien taiteiden ja laajemminkin kulttuuri- ja tapahtuma-alan yleisösuhde on murroksessa
  5. Uusi normaali ei realisoitunut odotetulla tavalla
  6. Esittäviä taiteita pitää elvyttää eikä näivettää
  7. Saavutettavuus parantaa esittävien taiteiden koettavuutta ja tavoitettavuutta ja tekee sisällöstä helpommin lähestyttävää
  8. Esittävien taiteiden tulevaisuus on monisektoraalinen
  9. Osaamistarpeita on tärkeää tunnistaa ja ennakoida jatkuvasti, ja niihin on tärkeää vastata jatkuvalla oppimisella
  10. Aktiivista vuoropuhelua esittävien taiteiden sisällä ja liepeillä tarvitaan yhä enemmän

 

Kymmenen teesiä otettiin innostuneesti vastaan. Toki niiden parissa on tekemistä hankkeen päätyttyäkin, lehtori, asiantuntija Mika Kylänen toteaa.

 

Hanke sai pohtimaan ”Entä jos…?” -kysymyksiä

Hankkeen asiantuntijat ovat panneet merkille, että esittävien taiteiden yleisösuhteessa ja kävijän kokemuksen kehittämisessä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Esimerkiksi perinteiseen teatteriesitykseen voi liittyä lipun ostamisen lisäksi liittyä vaate-/narikka- ja ravintolapalveluita ja joissain tilanteissa myös kuljetus- ja majoituspalveluja. Entä jos laajennettu kävijäkokemus vahvistuisi paitsi esi- ja jälkipalveluvaiheilla esityksen aikana tapahtuvan kokemisen rinnalla? Entä jos se sisältäisi oheispalveluiden ja tuotemyynnin lisäksi myös keskusteluja, sosiaalisen median hyödyntämistä sekä jopa digitaalisia johdannaisia?

 

Käyttäjäkokemus tänään ja tulevaisuudessa (Kuva: Mika Kylänen 2023)

 

Viimeinen koulutus vei tarinallistamisen äärelle

Hankkeen päätöstilaisuutta edeltävässä koulutuksessa “Tarinaa, draamaa, bisnestä” Anne Kalliomäki Tarinakone Oy:stä avasi ikkunan tarinallistajan matkapäiväkirjaan – omaan matkaansa tv- ja elokuva-alan ammattilaisesta tarinallistajaksi. Kalliomäki on tarinalähtöisen palvelumuotoilun menetelmän kehittäjä, yrittäjä ja tietokirjailija, jolla on kokemusta monialaisesta yhteistyöstä eri alojen ja toimijoiden kanssa. Koulutustilaisuuden loppupuoliskolla Kalliomäki herätti keskustelua esittävän taiteen osaamisen monimuotoisesta hyödyntämisestä ja tulevaisuuden uusista mahdollisuuksista.

 

Tarinallistaja Anne Kalliomäki kertomassa omasta matkastaan tarinallistajaksi (Kuva: Markku Turunen 2023)

 

Kaiken kaikkiaan SMART ART -hanke organisoi, suunnitteli ja toteutti yli 30 koulutustilaisuutta osana pilotoivan koulutuksen kokonaisuutta. Aihepiirit vaihtelivat digitalisaatiosta teknologian hyödyntämiseen, pelillistämisestä ja saavutettavuudesta vastuullisuuteen sekä palvelumuotoilusta tulevaisuuteen.

Päätöspäivä toimi kokoavana katsauksena hankkeen matkaan. Samalla se loi katseita tulevaan.

Tarinakoneen osuus toi ajattelemisen aihetta myös tulevaisuusnäkökulmaan ja rohkaisi yhtäältä tuomaan tarinallistamista esittäviin taiteisiin ja toisaalta viemään esittävien taiteiden osaamista yhä enemmän muille aloille, kuten matkailun ja kaupan alalle. Kaiken kaikkiaan koulutukset ovat olleet valideja ja osuvia, projektipäällikkö ja asiantuntija Maaret Salminen toteaa.

 

Hankeaika päättyy 31.10.2023

Lopputuloksista, keskeisistä opeista ja teeseistä tuotetaan vielä tarkempi yhteenveto loppujulkaisun muodossa, joka julkaistaan syksyn 2023 aikana. Yksi kiinnostava avaus yhteistyömallista on ajatus epävirallisesta keskusteluklubista esittävien taiteiden toimijoiden kesken. Klubissa otettaisiin kantaa ajankohtaisiin asioihin, ja alustusten jälkeen keskustelua käytäisiin vapaamuotoisesti. Tilaisuudet järjestettäisiin kiertävällä periaatteella eri teatterien tiloissa, ja puheenjohtajuus olisi esimerkiksi ensimmäisen vuoden TAMKilla ja seuraavan Tampereen yliopistolla.

 

Hanketta rahoittaa Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ja hanke rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta. Hanke on yksi REACT-EU -hankkeista, joita rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.