Vaihe 2 (2024‒2028)

ProDigial-tutkimusohjelman toisessa vaiheessa on tavoitteena juurruttaa kestävää tuottavuutta parantavat toimintamallit infra-alalle. ProDigialin ensimmäisessä vaiheessa kehitettyjä toimintamalleja ja ohjeita testataan konkreettisissa infra-alan kehityshankkeissa, ja niiden pohjalta laaditaan uusia käytäntöjä infran koko elinkaarelle. Lisäksi toisessa vaiheessa tuotetaan myös uusia tuottavuutta parantavia toimintamalleja mm. tekoälyyn hyödyntämiseen liittyen. Ensimmäisen vaiheen tapaan myös toisessa vaiheessa on vahvasti läsnä elinkaariajattelu. Tuottavuutta ja digitalisaation hyödyntämistä tarkastellaan koko elinkaaren näkökulmasta tiestöön, katuihin sekä raide- ja rautatieinfraan. Tutkimusohjelman kehityshankkeet toteutetaan kiinteässä yhteistyössä Väyläviraston, kaupunkien sekä yritysten kesken.

Toinen vaihe jakaantuu kuuteen kehityspolkuun: elinkaaren läpäisevä tieto, tilannekuva, mallipohjaisuus, toimintakulttuurin muutos, hankinta ja tuottavuuden parantaminen. Kehityspolut ovat jalostuneet ensimmäisen vaiheen aikana tutkimuksen sekä kumppaneiden kanssa käytyjen työpajojen seurauksena. 

Tulokset

Tutkimusohjelman tuloksena saadaan alan toimintakulttuuria muuttavia konkreettisia keinoja ja toimintamalleja eri osapuolille, joilla infra-alan tuottavuutta parannetaan ja mitataan koko elinkaarella digitalisaatiota hyödyntämällä. Lisäksi saadaan syväluotaavaa tietoa päätöksenteon eri tasoille. Tutkimustulokset raportoidaan visuaalisesti korkeatasoisesti ja tarkoituksenmukaisesti eri käyttöä varten. Lisäksi tutkimuksista syntyy väitöskirja-artikkeleita kansainvälisiin tutkimusjournaaleihin. Tutkimustulosten soveltaminen käytäntöön varmistetaan seminaarien ja ajatusjalostamoiden avulla, joita järjestetään tutkimusohjelman aikana eri vaiheissa.