”Tällaiset ohjelmat aktivoivat rakentamaan omaa polkua” – Piece of Work -opiskelijan kokemuksia

Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Piece of Work on mahdollistanut tuoreiden näkökulmien hakemisen kahdesta korkeakoulusta.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten filosofian maisteriksi valmistunut asiantuntija kiinnostui Piece of Work -ohjelmasta sen tarjoamien opintojen käytännönläheisyyden vuoksi. Teknologiayrityksissä uransa tehnyt haastateltava oli oppinut liiketalouden työskentelymallit työnteon kautta. Nyt tarjolla oli mahdollisuus saada oppien rinnalle myös tuoretta teoriatietoa palvelumuotoilun ja liiketoiminnan kokonaisuudessa.

Työurallaan haastateltu opiskelija on huomannut, että suomalaisissa yrityksissä on tarvetta myyntiä ymmärtäville osaajille. Hänen omana tavoitteenaan on opiskella aiheita, jotka tarjoavat konkreettisia työvälineitä työelämään, ja hän valitsikin opintojaksoikseen kaksi kurssia yritysten välisestä kaupankäynnistä. Toinen kursseista on TAMKin, toinen taas Tampereen yliopiston järjestämä.

”Näin saan samaan teemaan kaksi hieman erilaista näkövinkkeliä eri korkeakouluilta”, opiskelija kertoo.

Ulkopuolelta korkeakouluyhteisöön tulleena haastateltu pääsi myös haistelemaan Tampere3-muutosprosessin jälkimaininkeja. Piece of Work -opiskelijat törmäsivät muiden opiskelijoiden tavoin muuttuviin tietojärjestelmiin ja niistä seuraavaan hämminkiin. Toisaalta juuri Tampere3-muutos mahdollisti kahden korkeakoulun tarjoamien opintojen yhdistämisen.

Modernia pedagogiikkaa ja terapeuttista valmennusta

Opiskelu on tuntunut tauon jälkeen mukavalta. Haastateltu kiittelee korkeakoulujen opetusmenetelmien kehittymistä omien tutkinto-opintojensa jälkeen. Enää opiskelu ei ole passiivista luentosalissa istumista, vaan opiskelijat osallistuvat opetukseen aktiivisesti ja tekevät esimerkiksi välitenttejä ja ryhmätehtäviä.

Ohjelmaan kuuluvaa valmennusta opiskelija kuvailee terapeuttiseksi. Ohjauksesta ja valmennuksesta on myös saanut käytännön apua opintojen suunnitteluun. Tärkeänä ohjeena valmentajalta tuli esimerkiksi olla haalimatta liian montaa kurssia, sillä opiskelun ohella täytyy ehtiä ja jaksaa myös hakea aktiivisesti töitä. Samalla hän kuitenkin toivoo, että valmennusta olisi ollut enemmän jo ennen opintojen suunnitteluvaihetta, jotta kunkin historia, tarpeet ja tulevaisuuden suunnitelmat olisi ehditty kartoittaa vielä paremmin jo siinä vaiheessa.

Kaiken kaikkiaan haastateltu opiskelija on tyytyväinen siitä, että nykyään korkeakoulutetuille työnhakijoille on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Hän on itse seurannut työurallaan teknologiayritysten muutoksia ja siitä seuranneita irtisanomisia. Asiantuntijan jäädessä työttömäksi oman suunnan löytäminen vaatii aikaa.

”Nyt tuki on laajempaa kuin aiemmin. Tällaiset ohjelmat ovat hyviä, sillä ne aktivoivat rakentamaan omaa polkua”, hän toteaa. Piece of Work -ohjelmaan hän onkin tyytyväinen juuri siksi, että se mahdollistaa oman opintokokonaisuuden rakentamisen itse.

 

Olisitko sinäkin kiinnostunut Piece of Work -ohjelmasta? Haku Palvelumuotoilun ja liiketoiminnan sekä Digiajan teollisuuden kokonaisuuksiin on auki 14.11.2019 asti. Lue lisää ja hae mukaan!