Tuote haltuun – nyt!

Digi nousee otsikoihin jatkuvasti, ja samalla nousee hiki otsalle kun yritykset yrittävät suunnata kehittämisresurssejaan niihin juuri oman firman kannalta keskeisiin digitaalisiin teknologioihin ja prosesseihin. Rajallisia resursseja ei voi eikä kannata levittää jokaisen trendin perään, joten on äärimmäisen tärkeää valita se voittava hevonen, jolle panokset asetetaan.

Tilaus-toimitusketjussa löytyy paljon vaiheita, joita voi uusien digiratkaisujen avulla kehittää. Vaihtoehdoista löytyy varmasti jokaiselle jotakin, alkaen myynnin automatisoinnista ja päättyen vaikkapa räätälöityihin ylläpitopalveluihin. Paineet ottaa digiratkaisuja käyttöön on kova, mikä on selvää, kun ajatellaan potentiaalisia hyötyjä. Yritysten kannattaa kuitenkin hetki pohtia, mistä lähteä digipolkua etenemään.

Tuotteisto on yrityksen prosessien keskiössä. Tuote on se, mitä myydään, mikä valmistetaan ja mihin jälkimarkkinapalvelut liittyvät. Tuote voi olla fyysinen, mutta yhä useammin siinä on myös aineettomia elementtejä, kuten vaikka palveluita tai ohjelmistoja. Kaikki tämä varmasti kuulostaa itsestään selvältä, mutta digi-innostuksessa vauhtisokeus voi joskus yllättää. Kun mennään ”digiin”, myös tuotetta on voitava käsitellä digitaalisessa muodossa luotettavasti, tehokkaasti ja turvallisesti.

Tuotetiedonhallinta on se yrityksen prosessi, joka ratkaisee, miten yrityksen tuotteisto on käsiteltävissä digitaalisissa ympäristöissä. Se voidaan nähdä tilaus-toimitusprosessin digitalisoinnin selkärankana. Jos tuotteen digitaalinen kuvaus on retuperällä, on myynnissä tai jälkimarkkinabisneksessä hankala ottaa digitaalisuudesta todellisia hyötyjä irti. Tuotteen määrittelydata ja attribuutit, tuotedokumentit sekä tuoterakenteet on oltava saatavissa yhdestä lähteestä, yksiselitteisesti ja varmasti ajantasaisina versioina, kun mitä tahansa tuotteeseen liittyviä toimintoja ollaan digitalisoinnin avulla tehostamassa.

Perinteisesti tuotetiedonhallinta on mielletty suunnittelun tuottamien tietojen organisoimiseksi, tyypillisesti PDM-järjestelmän avulla. Tulevaisuudessa tuotanto tapahtuu yhä laajemmissa verkostoissa, ja silloin panostukset tuotetiedonhallintaan tulee nähdä laajasti koko yrityksen liiketoiminnan kehittämistä tukevana toimintana. PDF-tiedosto sähköpostin liitteenä parille tutulle toimittajalle ei riitä, jos kilpailija skaalaa dynaamisesti omaa tuotantoaan toimimalla netin digitaalisilla markkinapaikoilla, ostaen valmistuskapasiteettia sieltä mistä sitä saa nopeimmin ja parhaaseen hintaan.

Tässä ei toki olla vielä, mutta tänne ollaan matkalla. Ja yrityksen tapa hoitaa tuotetiedonhallintaa ei muutu sormia napsauttamalla.  Kulttuurimuutos ottaa aikansa, ja Suomessa tyypillisesti valmistettavilla investointihyödykkeillä on kohtuullisen pitkä elinkaari. Tuotetiedonhallinta kannattaa pyrkiä laittamaan kuntoon silloin kun tuotetta muutetaan tai päivitetään muutenkin. Samalla on hyvä hetki miettiä, onko esim. tuotearkkitehtuuri sellainen, joka tukee tulevaisuuden toimintatapoja. Kiireessä tehdyillä ”digitalisointitalkoilla” on riskinä päätyä vanhaan tuttuun ”garbage in – garbage out” -ansaan.

Monissa yrityksissä tunnistetaankin edellä mainitut haasteet, mutta asiaan tarttuminen saattaa olla hankalaan. Tampereen ja Turun ammattikorkeakoulut toteuttavat yhteistyössä Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamaa PDM2PK -hanketta, jonka tarkoituksena on helpottaa pk-yritysten tietä kohti parempaa tuotetiedonhallintaa. Jos kiinnostuit, tsekkaa, mitä muuta hankkeen nettisivuilta löytyy tai ota yhteyttä suoraan allekirjoittaneeseen! Laitetaan yhdessä yrityksenne tuotetiedonhallinnan kehitys uuteen vauhtiin!

 

Kirjoittaja:
Jere Siivonen

Lehtori, Teollisuusteknologia