Nuorten ympäristökansalaisuuden tutkimisen kolmas vuosi käynnistyy

Tutkija: “Onks joku ympäristöongelma tai -näkökohta mistä ei teidän mielestä puhuta tarpeeks? 

Tyttö (15 vuotta): “Mun mielestä tavarankulutus. Ja kyllä nyt pikamuodista on alettu puhumaan enemmän mutta mun mielestä silti ei tarpeeksi koska se on kuitenkin niin iso ympäristöhaitta se että ostetaan vaatteita ja sitte ei käytetä niitä kamalasti tai ostetaan vaatteita just jostain H&M:stä et sitä tehään vieläkin liikaa. Ja ylipäätään tavaran osto että, oikeesti älä osta mitään turhaa mitä sä et tarvii koska sen kaiken tuotantoon menee niin paljon aikaa ja energiaa. “  

(Leirikoulupilotti 2, 9/2021) 

Näin avasi näkemystään ympäristöongelmista NYT!in leirikouluun viime syksynä osallistunut 15-vuotias tyttö Marttisen nuorisokeskuksessa Virroilla. Hän on yksi niistä noin 70:stä nuoresta, joita olemme tavanneet viimeisen kahden vuoden aikana kaikkiaan kolmessa eri leirikoulussa, joita NYT!-hanke on järjestänyt yhdessä Marttisten kanssa. Kussakin leirikoulussa olemme viettäneet yhteisen viikon nuorten kanssa, tutustuneet heihin, seikkailleet luonnossa ja yrittäneet päästä selville heidän ajatuksistaan koskien luontoa, ympäristöä ja vaikuttamista. Olemme jutelleet nuorten kanssa yhteisillä retkillämme, pyytäneet heitä vastaamaan kyselyihin, haastatelleet heitä sekä kutsuneet heitä kanssatutkijoiksi. Leirikoulujen jälkeen he ovat valmistelleet kouluissa erilaisia ympäristötekoja. Olemme iloisia, että olemme pystyneet toteuttamaan onnistuneesti kaikki kolme suunniteltua leirikoulupilottia koronakriisin aikana. Nyt käsissämme on runsas aineisto, jossa yläkoululaiset kertovat näkemyksiään ympäristöongelmiin vaikuttamisesta ja suhtautumisestaan luontoon ja seikkailemiseen.  

Tieteellisiä julkaisuja tulossa

Hankkeen kolmas vuosi käynnistyy tämän valtavan aineiston järjestelemisellä ja analysoinnilla. Lisäksi ympäristötoimijuutta ja seikkailukasvatusta käsittelevän kurssin suunnittelu on kiihkeimmillään, sillä se on tarkoitus järjestää jo ensi syksynä osana Tampereen korkeakouluyhteisön Kestävän kehityksen -opintokokonaisuutta. Aineiston analysoinnin ohessa valmistelemme nuorten ympäristösuhdetta ja -toimijuutta tarkastelevaa kirjaa sekä kirjoitamme tieteellisiä artikkeleita.  Edessä on siis työteliäs mutta varmasti kiinnostava vuosi. 

NYT!in ensimmäinen tieteellinen artikkeli “Vegenakkeja ja pyöräilyä – kyselytutkimus kaupungissa asuvien nuorten ympäristökansalaisuudesta” ilmestyi viime kesänä 2021 Nuorisotutkimus-lehdessä Tiina Rättilän ja Päivi Honkatukian toimittamassa teemanumerossa ”Nuoret toimijoina ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen politiikoissa”. Tutkijatiimi on myös analysoinut vuonna 2021 kerättyä nuorisobarometriaineistoa, erityisesti sukupuolen merkitystä nuorten ympäristötoimijuudessa. Aiheeseen liittyvä artikkeli ilmestyy maaliskuussa 2022 julkaistavassa Nuorisobarometrissa.   

Leirikouluohjelmaa jalostetaan ja se levitetään

Muistelemme lämmöllä mukavia kohtaamisia leirikouluihimme osallistuneiden nuorten kanssa ja luonnossa yhdessä vietettyä aikaa. Samaan aikaan olemme iloisia, että NYT!issä ideoidut leirikouluaktiviteetit jatkavat elämäänsä. NYT!in rinnalle syntynyt Marttisen nuorisokeskuksen johtama erillinen hanke keskittyy NYT!:issä kehitetyn ympäristöleirikouluohjelman jalostamiseen muiden Suomen nuorisokeskusten kanssa. Tarkoitus on saada se kaikkien Suomessa olevien leirikoulujen käyttöön.  On siis selvää, NYT!issä tehdyllä työllä on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. 

NYT!in teemat ja tulokset kiinnostavat

Kuluneiden kahden vuoden aikana NYT! on saanut runsaasti huomiota. Tutkijoita on kutsuttu erilaisiin tilaisuuksiin esittelemään hanketta ja puhumaan alustavista tuloksista. Päätutkija Mari Pienimäki oli syksyllä Tampereen yliopiston Johtajuus- ja turvallisuussymposiumissa kertomassa leirikouluista nuorten ympäristötietoisuuden herättäjänä. Olemme käyneet vuoropuhelua alan tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Hankejohtaja Päivi Honkatukia järjesti yhdessä professori Kirsipauliina Kallion kanssa NYT!in tematiikkaan linkittyvän työryhmän Nuorisotutkimuspäivillä ja hankkeen ohjausryhmän jäsen Päivi Virtanen ja post doc-tutkija Maarit Marttila Kasvatustieteenpäivilläpuolestaan Kasvatustieteenpäivillä. Tammikuussa Päivi Honkatukia haastatteli Helsingissä järjestetyssä Tieteiden yö -tapahtumassa ilmasto- ja ympäristöturvallisuuteen perehtynyttä Emma Hakalaa (Ulkopoliittinen instituutti & BIOS) sekä feministisen kansainvälisen politiikan ja ihmisoikeuskasvatuksen asiantuntija Matti Pihlajamaata nuorten naisten ja tyttöjen roolista ilmastoaktivismissa ja ekologisessa jälleenrakennuksessa.  

NYT!in kolmas ja viimeinen leirikoulu sai syksyllä runsaasti näkyvyyttä, kun Ylen toimittaja haastatteli nuoria leirikoululaisia ja Mari Pienimäkeä Ylen Aamun suorassa lähetyksessä ja lisäksi Pirkanmaan Uutisissa ja Ylen Radio Suomi-lähetyksessä. Lisäksi hän kirjoitti artikkelin Ylen verkkosivuille.  Tämän uutisoinnin ansiosta saimme erilaisia kiinnostuneita yhteydenottoja. Voi olla, että tulevaisuudessa esimerkiksi rippikouluissa vielä järjestetään nuorille NYT!issä kehitellyn kaltaisia elämyksellisiä, ympäristökysymyksiä käsitteleviä aktiviteetteja. 

Ilolla voimme myös todeta, että NYT!in tutkijatiimiä leimaa hyvä ja  lämmin yhteishenki ja tekemisen meininki, vaikka olemme tavanneet lähinnä Teamissä ja Zoomissa. Kaipaamme kuitenkin live-tapaamisia, joissa voisimme jakaa näkemyksiä ketterämmin. 

Tällä hetkellä monenlaiset kriisit ja viheliäiset ongelmat uhkaavat maailmaa ja nuorten tulevaisuutta. Nuoret ovat tästä huolissaan mutta myös kiinnostuneita vaikuttamaan siihen, että tulevaisuus näyttäisi valoisammalta. Tämä motivoi meitä NYT!issä osaltamme jatkamaan työtä kestävän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden puolesta tänäkin vuonna.

Kirjoittajat: päätutkija Mari Pienimäki ja hankejohtaja Päivi Honkatukia