”Päästetäänkö Taikuri vapaaksi?” nuoriso-ohjaaja hihkaisee. ”Jooo!” huutavat kaikki innoissaan. On aamu ja kotieläinleiriin osallistuvat nuoret ovat juuri viemässä navetasta vuohia ulos aitaukseen. Mutta yksi nuori vuohi nimeltä Taikuri ei oikein olisi tahtonut mennä aitaukseen muiden kanssa, vaan päättää jäädä ihmislauman luokse. Nuoriso-ohjaaja kertoo vuohien luonteesta: ”Nyt jos lähdemme joukkona kävelemään yhdessä, niin Taikuri seuraa meitä. Se ottaa meidät ihmiset sen laumaksi”. Kymmenkunta nuorta lähtevät innokkaina kävelemään kohti viereistä niittymaisemaa ja Taikuri seuraa – paitsi kun havaitsee jonkin mieleisen kasvuston tienposkessa. ”Katsokaa, ettei se syö apilaa, siitä tulee maha kipeäksi” toinen nuoriso-ohjaaja neuvoo. Hän nostaa tienlaidasta erilaisia niittykasveja ja kertoo mitkä sopivat vuohille. Kiertelemme ympäri tiluksia. ”Taikurii! Taikuriii!” nuoret kutsuvat vuohta, kun hän jälleen kerran jää ihmettelemään jotakin herkullista niittykasvia tien laidassa.
Vastaan tulee yksi koira ja hänen taluttajansa. Taikuri ei ole kytkettynä mihinkään, vaan kulkee meidän kanssamme vapaana. Koiranulkoiluttaja hymyilee meille huvittuneena ja odottelee että laumamme kulkee ohitse. Koira odottelee rauhallisena. Taikuri ei taida oikein välittää koirasta ja hänen ihmisestään – he eivät ole tällä hetkellä hänen laumaansa. Jatkamme matkaa ja kohta olemme takaisin kotieläintilan pihapiirissä. Taikuri juoksee edellä tuttuun pihaan, kun huomaamme että toinen isompi koira on meitä siellä vastassa. Koira innostuu kun näkee Taikurin juoksevan kohti, heittäytyy etutassuilla maahan ja heiluttaa häntää iloisesti. Nuoret nauravat: ”Se luulee Taikuria koiraksi!”. Koira kutsuu koirankielellä Taikuria leikkiin ja koiran ihminen kehuu koiran ystävällistä elettä. Taikuri juoksee kuitenkin vain ohitse ja pysyy laumassamme, kunnes hänet ohjataan takaisin muiden vuohien luokse. Aitauksessa Taikurin äiti kutsuu kovaäänisesti Taikuria.
Yllä oleva ote on etnografisesta kenttäpäiväkirjastani, jota kirjoitin kesäkuussa 2021. Osallistuin silloin erääseen nuorten kotieläinleiriin osana NYT! -hankkeen tutkimusta. Kotieläintilalla toteutetaan eläinavusteista nuorisotyötä ja siellä asuu vuohien lisäksi muun muassa lehmiä, poneja, kanoja, lampaita ja ankkoja. Nuoret pääsevät tilalla osallistumaan eläinten hoitoon monipuolisesti ja viettämään aikaa eläinten parissa. Toisinaan nuoret istuskelevat ja makoilevat karsinoissa, rapsuttelevat, silittelevät tai halailevat muunlajisten kanssa.
Tutkin nuorten suhteita tuotantoeläimiin. Eläinsuhteella viittaan laveasti sosiaaliseen, kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen yhteyteen tuotantoeläinten ja nuorten välillä. Ihmiset pitävät tuotantoeläimiä ja kasvattavat heitä yleensä elintarvikkeiden, kuten lihan, maitotuotteiden, villan, nahan tai turkisten vuoksi. Ihmisillä on näin ollen väistämättä jonkinlainen suhde tuotantoeläimiin, sillä yhteiskuntamme ruoantuotanto rakentuu pitkälti muiden eläinten hyödyntämiseen.
Tuotantoeläimiä kohtaamassa
NYT!-tutkimus on keskittynyt nuorten ympäristötoimijuuden mahdollisuuksiin. Nuorten ympäristötoimijuutta tutkittaessa juuri nuorten suhde ruoantuotantoon on vähintäänkin merkityksellistä. Maapallon lihantuotannosta muodostuu noin 60 % kaikista ruoantuotannon kasvihuonekaasupäästöistä, ja sen lisäksi suurin osa koko maapallon viljelymaasta käytetään ihmisten sijasta karjan ruokintaan (Xu, et. al. 2021). Jo pelkästään tästä näkökulmasta kasvisruokavalion tärkeyttä perustellaan ilmastokriisin vastaisessa taistelussa. Mutta tämän lisäksi tehokkaan ruoantuotannon toiminnassa on vakavia eläineettisiä ongelmia, jotka ovat määrittäneet ihmisten suhdetta muunlajisiin eläimiin yksipuolisena ja ihmiskeskeisenä toimintana. Tuotantoeläinten yksilöllinen tahto ja mieli hukkuvat suuriin massoihin, jonka arvo mitataan kannattavuuden näkökulmasta. Tällä on ollut kauaskatseinen vaikutus länsimaiseen kulttuuriin ja ajattelumalliin, jossa ihminen-eläin-kahtiajako on normalisoinut ja oikeuttanut muiden eläinten julmaa kohtelua (Aalto & Wahlberg 2020; Aalto 2013; Gaard 1993; Tuomivaara 2018).
Havainnoimallani kotieläintilalla eläimet ovat lajiltaan tyypillisiä tuotantoeläimiä, mutta heitä ei tilalla pidetä ruoaksi. Näillä eläimillä on paremmat oltavat kuin heidän lajitovereillaan, joiden kohtalo on päätyä tehokkaan eläinteollisuuden kautta ihmisten ruokalautaselle. He kuitenkin poikkeavat eläinsuojelukeskuksen eläimistä (ks. esim. Tuulispää), sillä he ovat ensisijaisesti ihmisiä varten ja osana eläinavusteisen nuorisotyön toimintaa. Nuoriso-ohjaajat kutsuvatkin heitä kollegoiksi ja voisi sanoa, että nämä eläimet ovat nuorisotyön työllistämiä. Tutkimustani ohjannut kriittinen eläintutkimus ja ekofeministinen ajattelu painottavat analyyttisessa ajattelussaan intersektionaalisuutta ja lajisyrjinnän merkitystä ihmiskeskeisessä maailmassa (Aalto 2013; Gaard 1993). Kun tutkimusaineistoni painottuu nuorten kasvatustyöhön, olen ottanut vaikutteita pedagogiasta myös. Siispä kysyn, mitä annettavaa tai tehtävää kriittisellä eläinpedagogiikalla voisi olla nuorisotyössä?
Kriittinen eläinpedagogiikka
Kasvatustieteen professori Veli-Matti Värri (2019) pohtii kirjassaan, mikä on kasvatuksen tehtävä ekokriisin aikakaudella. Hän peräänkuuluttaa kasvatuksessa paradigman muutosta, jossa inhimillisen toiminnan lähtökohdat ja arvot asetetaan ei-inhimillisen luonnon ehdoilla – päämääränä on elämän ehtojen turvaaminen tuleville sukupolville, eläimille ja kasveille. Lapsi-eläinsuhteen sosiaalista rakentumista koulumaailmassa puolestaan tutkinut Maria Helena Saari (2020) pohtii, miten lapsi neuvottelee usein ristiriidassa olevien erilaisten eläinkuvien kanssa, joita nousee monella tapaa koulussa, kotona ja median kautta. Lemmikit saattavat olla perheenjäseniä, mutta eläintuotannon eläimet piirtyvät monesti kasvottomana massana, jossa yksilöiden tarinat hukkuvat. Lapset kohtaavat harvoin näitä eläimiä elävänä arjessaan ja näin niiden representaatiot rajoittuvat lastenkirjoihin, median ja koulun tarjoamaan tietoon – aikuisten luomaan lähestymistapaan. Saaren (emt.) mukaan ihmisen eläinsuhteiden problematiikka jää kasvatuksessa usein piiloon estäen lasten tietämyksen esimerkiksi kouluruoan alkuperästä, mikä ei tue lapsissa kehittyvää kykyä tehdä vastuullisia päätöksiä oman kulutuksen suhteen. Hän peräänkuuluttaa kriittisen eläinpedagogiikan asemaa koulujärjestelmässä ja koulujen mahdollisuutta kehittää humaanimpaa, eläimiä huomioonottavaa kasvatusta.
Kasvatus nuorisotyössä on vapaampaa, sillä sen ei tarvitse perusopetuksen tapaan seurata tiukasti opetussuunnitelmaa eikä koulun ruokakulttuuria, joka on yhteydessä esimerkiksi kansalliseen maitotukijärjestelmään (Saari 2020). Eläinavusteinen nuorisotyö painottaa eläinten hoitoa ja sitä kautta eläimistä oppimista antaen nuorille mahdollisuuden kohdata muunlajisia. Silti sana ”eläinavusteinen” viittaa ihmiskeskeiseen katsantoon ja onkin syytä kriittisesti pohtia, millä tavalla eläinavusteisen nuorisotyön toimintamallit vahvistavat tai rikkovat vallalla olevia ihmis-eläin-suhteita. Voiko ratsastaminen hevosen kanssa pohjautua eläineettiseen suhteeseen? Toimivatko eläimet välineinä nuorten vapaa-ajan vietolle? Voiko ihmisille suunnattua nuorisotyötä ylipäätään tehdä eläinten ehdoilla?
Yksinkertaisia vastauksia yllä oleviin kysymyksiin on vaikeaa esittää. Eläinavusteisessa nuorisotyössä on kuitenkin mahdollista ravistella käsityksiä, jolla yhteiskunta tavallisesti perustelisi tietyn eläinlajin kohtelua. Eläinavusteisen nuorisotyön potentiaali nousee empaattisuudesta ja nuorten ja eläinten välisenä kohtaamispaikkana. Se mahdollistaa eläinten kohtaamisen yksilöinä omineen tahtoineen, kuten Taikuri-vuohen kohdalla, joka halusi hetkeksi päästä jaloittelemaan aitauksen ulkopuolelle. Nuoriso-ohjaajien yhtäkkinen ehdotus antaa Taikurin tulla mukaan kävelylle rikkoi kotieläintilan tavanomaista arkea, jossa tietyt eläimet menevät aina tiettyyn aikaan ulos tarhauksiinsa. Niinpä Taikurin hetkellinen vapautus rakensi tarinaa, jossa nuoret pitivät Taikuria leikkisänä ja villinä yksilönä.
Kirjoittaja: Malin Fransberg on NYT! -hankkeen post-doc tutkija ja toteuttaa hankkeessa osatutkimusta Eläinrakkaudesta nuorten ympäristötoimijuuteen.
Lähteet:
Aalto, E. & Wahlberg, B. (toim.) 2020. Me ja muut eläimet. Uusi maailmanjärjestys. Tampere: Vastapaino.
Aaltola, E. (toim.) 2013. Johdatus eläinfilosofiaan. Helsinki: Gaudeamus.
Gaard, G. (toim.) 1993. Ecofeminism: Women, Animals, Nature. Philadelphia: Temple University Press.
Saari, M. H. 2020. ”Näkymättömistä näkyviksi – Eläimet tulevaisuuden koulujärjestelmässä” teoksessa E. Aaltola & B. Wahlberg (toim.) Me ja muut eläimet. Uusi maailmanjärjestys. Tampere: Vastapaino.
Tuomivaara, S. 2018. Animals in the Sociologies of Westermarck and Durkheim. Palgrave Macmillan.
Värri, V-M. 2019. Kasvatus ekokriisin aikakaudella. 2. painos. Tampere: Vastapaino.
Xu, X., Sharma, P., Shu, S. et al. 2021. “Global greenhouse gas emissions from animal-based foods are twice those of plant-based foods”. Nature Food 2: 724–732.