Ensimmäinen koulutuspäivä!

Perjantaina 2.2. kokoontuivat ensimmäiseen mentorikoulutuspäivään sakeasta lumipyrystä huolimatta tulevat lastentarhanopettajamentorit Tampereelta, Kangasalta, Ylöjärveltä, Nokialta, Lempäälästä ja Pirkkalasta.

Päivän aikana ryhmäydyttiin, tutustuttiin myös kouluttajiin patsas-työskentelyn avulla sekä luotiin yhteisiä ajatuksia mentoroinnista.

Iltapäivästä Armi Kurkikangas aloitti koulutusteeman Mentori ammatillisena ihmisenä. Pohdinnassa muun muassa, mitä on inhmillisyys.

Ensimmäisen päivän aikana mentoriksi kasvun prosessi käynnistyi syvällisillä pohdinnoilla. Tätä teemaa jatketaan vielä ensi kerralla pienryhmissä.

Ensimmäisiä mietteitä koulutukseen osallistuneelta:

“Etuoikeutettu olo, että pääsee pohtimaan asioita, joihin ei normaalisti arjessa ole aikaa.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Myös kahvitauolla olleet tarjoilut saivat ensimmäisellä kerralla kehuja!