Selittävä tekijän pilottiesitys joulukuussa

Selitttävä tekijä astuu tiedeviestinnän perinteisten keinojen ulkopuolelle. Se ottaa vaikutteita dokumenttiteatterista ja livejournalismista olematta varsinaisesti kumpaakaan. Pilottiesitysten teemana on tietoyhteiskunnan paradoksi: Tiedon rinnalla lisääntyy aina myös tietämättömyys. Myös DIg1t0-hankkeen pohjalta aiotaan valmistaa livetiede-esitys.

Selittävä tekijä on uusi livetiedekonsepti, jota ovat kehittäneet yhdessä kirjailija, teatteriohjaaja Hanna Ryti, tutkimushankkeen johtaja, tutkija Jaana Parviainen ja kehittämishankkeen vetäjä tutkija, kulttuurituottaja Anne Koski. Tutkijat tuovat esiin tutkimustuloksiaan ja kokemuksiaan tiedemaailmasta. Näyttelijöille kirjoitetut kokonaisuudet elävöittävät ja kommentoivat tutkijoiden osuuksia sekä tuovat esiin tutkimushaastateltavien ja tutkimuskohteiden äänen. Esitys nojaa tutkittuun tietoon, mutta faktoja tuodaan esiin myös fiktion keinoin.

Selittävän tekijän motiivina on ollut kaiken aikaa se, miten tutkimustuloksia voidaan esittää myös muilla keinoin kuin tutkimusraportteja ja englanninkielisiä artikkeleita kirjoittamalla. Samalla tutkijat yhdessä teatterin ammattilaisten kanssa etsivät uusia keinoja puolustaa tieteellisen tiedon asemaa yhteiskunnassa.

Koekatsojan ensimmäiset maistiaiset esityksestä

Harjoituksissa oli marraskuun alussa 2022 koekatsojana mukana korkeakouluharjoittelija Tiia Annala, joka näki esityksen keskeneräisenä nyt ensimmäistä kertaa. Hän antoi arvokasta palautetta ja esimakua siitä, miten yleisö livetieteen kokee. Tiialla on ammatillinen tausta esitystaiteissa ja opiskelijana akateeminen esitys- ja keskustelutyyli ovat hänelle tuttuja. Hän katsoi harjoituksia tästä perspektiivistä.

-Kiva dynamiikka esiintyjien kesken: näyttelijät näyttelevät ja tutkijat ovat omana itsenään.

– Viihtymisen mahdollistava kokonaisuus, vaikkei teatteria tai komediaa itsessään olekaan. Siirtymät, breikit, katkot tuntuvat jo tässä vaiheessa toimivilta. Projisoinnit tosi hyvä idea, tukee yleisössä esityksen seuraamista, Tiia sanoo. Tiian mielestä esityksen luonteen huomioon ottaen tutkijoiden pidemmät puheenvuorot eivät olleet liian pitkiä, koska ne vievät hommaa eteenpäin. Hän kiteyttää palautteensa toteamalla:

-Herkullinen paketti niin laajasta asiasta kuin tietämättömyys! Suosittelisin tätä esitystä jokaiselle. Jopa opettavainen mutta ei holhoava show.

Selittävän tekijän ensi-ilta on keskiviikkona 14.12.2022 klo 19 Tampereen yliopiston Teatterimontussa (Kalevantie 4, D osa). Esityksen kesto noin 90 minuuttia. Esitykseen on ilmainen sisäänpääsy ja sitova ennakkoilmoittautuminen rajoitetun paikkamäärän vuoksi. Ilmoittaudu mukaan täällä!

Teksti: Anne Koski