APOA-tiimistä lähetettiin esitys (“Student-Centered Learning Analytics Development in Higher Education”) myös AACEn (Association for the Advancement of Computing in Education) EdMedia 2019-konferenssiin jotta hankkeen tietous leviäisi myös Suomen rajojen ulkopuolelle, ja verkostoiduttaisiin kansainvälisten koulutuksen kehittäjien kanssa.
EdMedia järjestettiin jo tutuksi tulleella paikalla Amsterdamissa juhannuksen jälkeisellä viikolla 24.-28.6. Paikalla oli kuusisataa aiheesta kiinnostunutta ympäri maailman. Oppimisanalytiikkakeskusteluja käytiin niin eurooppalaisten, amerikkalaisten kuin fijiläisten ja kiinalaisten kanssa. Myös Lapin yliopistolla löytyi kiinnostusta APOAn tekemisiin.
Konferenssin keynotet olivat sekä sopivasti provosoivia (esim. onko opetusteknologiasta ollut oikeasti mitään hyötyä oppimiselle?) että laittoivat ajattelemaan korkeakoulujen visioita ja toimintakulttuuria esimerkiksi siitä lähtökohdasta millaisen opiskelijakokemuksen haluamme tulevaisuudessa tarjota, kun jatkuvan oppimisen tarve, digitalisaatio ja aikuis- ja kansainvälisten opiskelijoiden määrä lisääntyy.
APOAn esityksessä oli osallistujia niin paljon, että tupa oli täynnä. APOAn opiskelija- ja opettajalähtöinen tapa kehittää oppimisanalytiikan käyttöä korkeakoulun tarkoituksiin sai konferenssissa paljon kiitosta. Jotkut tulivat jopa sanomaan, että eivät olleet tulleet ajatelleeksi että oppimisanalytiikan kehittämistä voisi lähestyä myös näin. Tämä tietysti kummastutti APOAlaista kulkijaa, koska miten muuten opiskelijoille ja opettajille voitaisiin oppimisanalytiikkaa kehittää oppimisen tarpeisiin kuin heidän tarpeitaan ymmärtämällä? 🙂 Eli siinä mielessä APOAn esiintyminen konferenssissa oli hyvinkin paikallaan.
Konferenssista jäi muutama kontakti, erityisesti Hollannista, jotka halusivat kuulla APOAn toiminnasta lisää. Konferenssin perusteella on selvää, että kansainvälisesti vallalla oleva hallinnollinen lähestymistapa oppimisanalytiikan kehittämiseen kaipaa rinnalleen oppijalähtöistä kehittämistyötä. Suomalaisesta koulutuksesta puhutaan edelleen ylistävästi, joten oppimisanalytiikan kehitys Suomessa kiinnostaa myös monia. Täten kannattaaakin jatkaa hyvien oppimisanalytiikan kehittämishankkeiden tuloksia myös sopivissa kansainvälisissä konferensseissa.
Paperin tarkemmat tiedot:
Teräs, H. & Teräs, M. (2019). Student-centered learning analytics development in higher education: initial observations from needs analysis. In J. Theo Bastiaens (Ed.), Proceedings of EdMedia + Innovate Learning (pp. 488-492). Amsterdam, Netherlands: Association for the Advancement of Computing in Education (AACE). Retrieved August 26, 2019 from https://www.learntechlib.org/primary/p/210419/.