Oppimisanalytiikkaa ennakoinnin ja oppimisen tueksi

Muutama TAMKin APOA‐tiimiläinen on viime syksyn ja tämän kevään aikana perehtynyt opintojen keskeytyksiin ja niiden ennakointiin. Lisäksi on selvitetty, millaista ja missä muodossa olevaa dataa opiskelijat toivovat saavansa oppimisestaan ja edistymisestään. Tarkasteluja on tehty kahdessa TAMKin tekniikan alan koulutuksessa.

Tiimi on hyödyntänyt opintojen keskeytyksiin liittyvässä työskentelyssään mm. Moodlen lokitietoja. Tarkempaan tarkasteluun on otettu matematiikan opintojaksot, joissa on käytössä jatkuvan arvioinnin periaate. Alustavien tulosten perusteella näyttäisi siltä, että opiskelijan Moodle‐aktiivisuuden perusteella olisi ollut ennakoitavissa opintojen keskeytys joissain tapauksissa jopa kuukausia ennen opintojen keskeyttämistä. Tiimi on tulosten perusteella luottavainen, että vastaavan datan automaattinen hyödyntäminen palvelisi ennakoinnin tukena ja mahdollistaisi opintojen keskeyttämisen riskin tunnistamisen.

Alustavien tulosten perusteella näyttäisi siltä, että opiskelijan Moodle‐aktiivisuuden perusteella olisi ollut ennakoitavissa opintojen keskeytys joissain tapauksissa jopa kuukausia ennen opintojen keskeyttämistä.

Tällä hetkellä työ etenee siten, että dataa on kerätty myös muilta opintojaksoilta ja sitä ollaan analysoimassa. Lisäksi kevään aikana kehitämme visuaalista mallia, jolla opiskelija voi halutessaan seurata opintojakson aikaista edistymistään. Malli on tarkoitettu yksilön oppimisen tueksi ja ohjaamaan häntä aktiiviseksi oppijaksi.

———–

Kirjoittajat Hanna Kinnari‐Korpela, Kirsi-Maria Rinneheimo ja Sami Suhonen työskentelevät TAMKissa opetus- ja esimiestehtävissä, ja ovat APOAssa aktiivisesti oppimisanalytiikan kehittämisessä ja testauksessa mukana. Lisää heidän tekemisistään mm. TAMK Journalista otsikolla “Oppimisanalytiikka opetuksen ja oppimisen tukena“.

Blogikirjoitus on laadittu osana APOA – avain parempaan oppimiseen AMKeissa -hanketta.