Verkkovälitteisyys nousevana trendinä
Tietokoneen kello näyttää minuuttia vaille sovitun kellonajan. Käynnistän zoom-sovelluksen. Näen ensin omien kasvojeni ilmestyvän kuvaruutuun. Hetken päästä myös haastateltavan kasvot tulevat näkyviin. Ensin hapuilevat ’heit’, joita seuraa: ”Kuuluuko sinne? (kohteliaita hymyjä) Laitetaanpa vähän ääniä isommalle.” Sitten haastattelutilanne käynnistyy esittelyineen ja saatesanoineen.
Yhteiskuntatieteissä on aina 2000-luvulta, internetin yleistymisestä saakka oltu kiinnostuneita sekä keräämään tutkimusaineistoa verkosta että käyttämään verkkopohjaisuutta apuna uuden tutkimusaineiston luomiselle. Silmäilevä Google Scholar -haku tutkimushaastatteluista verkossa, useammalla hakusanayhdistelmällä haettuna tuotti kuitenkin häkellyttävän vähän osumia, joissa tutkimushaastattelu olisi toteutettu reaaliajassa, videoyhteyden kautta. Sen sijaan haut tuottivat tuloksiksi puhelinhaastattelut, sähköpostihaastattelut tai verkkopohjaiset keskustelualueet aineistonkeruumenetelminä. Siten verkossa, videoyhteydellä tehtävässä tutkimushaastattelussa vaikuttaa olevan kyse uudesta, tämänhetkisen koronaepidemian myötä myös todennäköisesti jyrkästi lisääntyvästä tutkimusaineistonkeruumenetelmästä. Tällä hetkellä esimerkiksi hankkeemme kaikki haastattelut yhtä lukuunottamatta on toteutettu Zoom- tai Microsoft Teams -sovelluksen avulla.
Osaltaan verkkopohjaisten reaaliaikaisten haastattelujen harvalukuisuutta toki selittää teknologian kehitys. Videoyhteys internetin kautta on – ja on osin vielä tänäkin päivänä – ollut hitaammilla verkkoyhteyksillä teknisesti tahmeaa tai mahdotonta.
Verkkovälitteisyydestä tekee vetovoimaisen sen vaivattomuus. Verkossa toteutettava haastattelu ei aiheuta matkakuluja eikä kuormita ympäristöä. Ennen kaikkea sen avulla tutkimushaastattelujen keruu on entistä helpompi irrottaa kansalliselta kamaralta, kun kansainvälistä aineistoa kerättäessä haastattelujenhakumatkalle ei välttämättä tarvitse enää lähteä lentäen. Kuitenkin, kuten Vastaamon tietomurto viimeistään havahdutti näkemään, verkkovälitteisyydessä on haurautensa ja haavoittuvuutensa. Tutkimushaastatteluja tehtäessä sovellusten pitäisi ja pitää olla tietoturvaltaan aukottomia, jotta tutkimuksen eettisyys ei vaarannu.
Mutta mitkä elementit jäävät pois tai korostuvat verkkovälitteisissä tutkimushaastatteluissa? Entä miten tunteiden analysoiminen ja verkkovälitteisyys sopivat yhteen?
Kun fyysinen kohtaaminen puuttuu – tunteiden tulkinta näyttöruudun takaa
Perinteinen kasvokkainen, reaalimaailmassa tapahtuva tutkimushaastattelu alkaa oikeastaan paljon ennen kuin itse haastattelu. Saapuminen haastattelupaikalle; kohta, jossa joko kumpikin haastateltava ja haastattelija tai vain haastattelija siirtyy fyysisesti jaettuun tilaan, muodostaa haastattelun ensimmäisen episodin konkreettisena fyysisenä siirtymänä haastattelutilanteeseen. Jos haastattelu toteutetaan haastateltavan henkilökohtaisessa tilassa, kuten haastateltavan työhuoneella tai kotona, haastattelutila toimii materiaalisena tulkinta-alustana, joka tarjoaa monia kiinnostavia johtolankoja haastateltavasta ja haastateltavan tunnemaisemasta, kuten onko haastateltava viherkasvi-ihminen, toimiiko työnteon terästäjänä kahvi, virvoitusjuomat vai vihersmoothie tai näkyykö seinillä perhekuvia?
Sekä fyysinen siirtyminen haastattelutilanteeseen että henkilökohtaisen tilan havainnointi jäävät verkkopohjaisessa tutkimushaastattelussa puuttumaan haastattelun vaiheina. Etenkin kun kummassakin yleisesti käytössä olevassa verkkovideosovelluksessa, Zoomissa ja Teamsissa on toiminto, jossa näytölle voi asettaa virtuaalisen taustakuvan, jäävät vihjeet haastateltavan tilasta kertakaikkisesti ulottumattomiin.
Kun tutkimuksen kohteena on tunteet, asettaa se tiettyjä odotuksia tutkimushaastattelujen keräämiselle. Eräiden affektiteoreetikoiden mukaan (Massumi 2002; Thrift 2008) affekti tulkitaan kieltä ja merkityksenantoa edeltäväksi keholliseksi purkaukseksi, intensiteetiksi tai luonnonilmiön kaltaiseksi energiaksi, joka siirtyy ihmisestä toiseen. Heidän mukaansa kieli ja kielenkäyttö kesyttävät affektit kulttuurisesti tunnistettaviksi tunneilmaisuksi ja merkitykseksi, minkä vuoksi kielenkäytön analyysin kautta ei kyetä tavoittamaan tunteen alkuvoimaa, sen fyysisyyttä ja kehollisuutta. Siksi tässä affektiteoreettisessa lähestymistavassa korostetaan, että tunteita tutkittaessa olisi olennaista päästä ikään kuin kielenkäytön ’taakse’.
Haastattelujen verkkovälitteisyys keskittää huomion täysin kasvoihin, koska muuta ele- ja kehonkieltä näyttöruudun takaa ei ole mahdollista tavoittaa. Siten emme pääse näkemään läheltä esimerkiksi ryhdin lysähtämistä tai jalkojen siirtelyä; kehonkieltä, joka tämän teoriaperinteen piirissä edustaa ikään kuin todellista affektin ilmausta. Kuitenkin videokuvakin välittää katsojalle otsankurtistukset, hymynkareen, hämmennyksen, syvemmät huokaukset tai naurahdukset. Siten, vaikka yhteinen fyysinen tila puuttuu ja haastateltavan kasvot supistuvat tietokoneen näytön tuumaluvuille, näyttöruutu ei häivytä vuorovaikutuksesta välillä tahattomia, välillä sanottavaa tietoisesti tehostavia kehollisia ilmaisuja.
Sen sijaan esimerkiksi Margaret Wetherell (2012) edustamassaan affektiteoreettisessa lähestymistavassa katsoo, että kieltä ja kielellisten ilmausten tulkintaa ei voida sulkea pois affektiivisesta tarkastelusta. Ihminen ei ole koskaan irrallaan kulttuuristaan ja sen merkitysvälitteisyydestä. Ruumiillisen kokemuksen ei siten voida katsoa edustavan primaaria, ikään kuin autenttista affektia tai edeltävän sitä, vaan on aina kulttuurinsa läpileikkaama. Siksi myös jako ruumiilliseen affektiin ja kielelliseen tunteeseen on keinotekoinen ja kestämätön. Näin ollen Wetherelille kielenkäyttö on olennainen resurssi tunteita analysoitaessa.
Pohdittaessa verkkovälitteisyyden käyttöä yleisemmin tutkimushaastattelujen keruussa on hyvä palauttaa mieleen se syy, miksi haastattelu on aineistonkeruumenetelmänä ylipäätään arvokas. Hirsjärvi ja Hurme (2008) muistuttavat kirjassaan Tutkimushaastattelu: teemahaastattelun teoria ja käytäntö, että haastattelun motiivi on ensisijaisesti kerätä informaatiota kohteesta, ja tässä tehtävässä keskiössä on kieli. Siksi verkkovälitteisyys – tekniikan toimiessa – ei vähennä haastattelujen informaatioarvoa. Tutkimushaastattelun toteuttaminen verkossa on siten kelpo aineistonkeruumenetelmä.
Mutta kuinka silottaa alun haastattelutilanteen kuvauksessa esiintyvä ’nykivyys’ tai jähmeys verkkovälitteisten tutkimushaastattelujen alkuunlähdöissä? Tai pitääkö sitä edes silottaa vai muodostuuko haastattelun alun tunnusteleva ote verkkopohjaisten haastattelujen maneeriksi? Tämä selvinnee, kun verkkopohjaisten tutkimushaastattelujen käyttö edelleen lisääntyy.
Kirjallisuutta
Hirsjärvi, S., & Hurme, H. 2008. Tutkimushaastattelu: teemahaastattelun teoria ja käytäntö . Gaudeamus Helsinki University Press.
Massumi, B. 2002. Parables for the virtual: Movement, affect, sensation. Duke University Press.
Thrift, N. 2008. Non-representational theory: Space, politics, affect. London: Routledge.
Wetherell, M. 2012. Affect and emotion: A new social science understanding. Sage Publications.
Kirjoittanut: Johanna Hokka (Tutkijatohtori, Tampereen yliopisto)
Kuva: Andrew Neel / Unsplash