”Päivitämme itsemme ja yrityksemme uusimmalla tekoälytiedolla”, sanoo Dekati Oy:n Markus Nikka

Hymyilevä nuorimies valkoisessa paidassa, taustalla harmaa seinä ja viherkasvi.
”Päivitämme itsemme ja yrityksemme uusimmalla tekoälytiedolla”, sanoo Dekati Oy:n tekoälylähettiläs Markus Nikka.

Sisäisen tiedon ja ymmärryksen lisääminen tekoälystä ja data-analytiikasta kannusti Dekati Oy:n nimeämään oman AI-lähettilään. Markus Nikka toimii aerosolimittalaitteita suunnittelevan ja valmistavan yrityksen myynnin ja markkinoinnin teknisenä asiantuntijana. Hän kertoo, että hankkeessa mukana olo rikastaa niin omaa kuin kollegoiden ajattelua.

Dekati Oy sai alkunsa noin 25 vuotta sitten spin-offina Tampereen teknillisen yliopiston aerosolifysiikan labrasta.

− Valmistamme ilman pienhiukkasten eli aerosolien mittaamiseen tarkoitettuja laitteita, lähtien näytteistä ja aerosolin käsittelystä mittaamiseen. Niillä karakterisoidaan hiukkasten erilaisia ominaisuuksia, pääasiassa erilaisia pitoisuuksiin liittyviä suureita. Meitä on reilut 20 henkeä ja toimimme Kangasalla, jossa sijaitsevat tutkimus- ja kehityslabramme ja tuotevalmistus.

Yrityksen perinteinen asiakasryhmä on tutkimus, yliopistot ja tuotekehityslaboratoriot, mutta Nikka kertoo yrityksen keskittyvän nyt entistä enemmän teollisuuteen.

− Suomi on meille tosi marginaalinen markkina-alue. Jälleenmyyntiverkostomme ulottuu yli 30 maahan. Edustajat hoitavat myynnin Aasiaan, Amerikkaan, Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Keski-Eurooppaan.

Nikka on ”juuri sopiva mies tähän hommaan”

Nikan omakin tausta on Tampereen yliopistosta ja aerosolifysiikan labrasta, josta hän valmistumisen jälkeen siirtyi Dekatille töihin.

− Nämä kolme vuotta olen toiminut hiukkasmittauksen asiantuntijana tuotekehityksessä. Helmikuun alussa vaihdoin toimenkuvaa myynnin ja markkinoinnin tekniseksi asiantuntijaksi. Siinä mielessä data, datan käsittely ja visualisointi on aika tuttua jo yliopisto- ja labra-ajoilta. Toki se on vähän muuttanut muotoaan, mutta aika samanlaista tekemistä se on ollut töissäkin.

Tekoälypuoli tuli Nikan elämään 1,5 vuotta sitten, kun hän törmäsi LinkedInissä Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) avoimen amk:n kokonaisuuteen data-analytiikasta ja tekoälystä.

− Suoritin sen työn ohessa, laajuus oli 30 opintopistettä. Se lähti datan esikäsittelyn perusteista ja siinä käsiteltiin laajasti IoT- ja dataputkimaailmaa, syväoppimista, tekoälyä ja koneoppimista.

Nikka pitää perusohjelmoinnista, vaikkei hänestä koodaria tullutkaan.

− Ohjelmoinnin ja datan yhdistäminen kiinnostaa, ja erityisesti visualisointi. AI-puolesta en tiennyt mitään tuli vaan hypättyä spontaanisti mukaan. Se on kyllä ollut sen väärti, vaikka tekoälypuolta en ole suoraan pystynytkään töissä hyödyntämään. Perusdata-analytiikka on ollut tosi hyödyllistä. Python oli kova juttu, kun tulin Dekatille. Se oli alkuun sellaista itseopiskeltua touhua, mutta JAMKin kurssi kehitti taitoja paljon. Tajusin tehneeni asioita turhan monen mutkan kautta.

”Maailma on menossa tähän suuntaan ja päivitämme osaamistamme sen mukaan”

Nikka kertoo, että TAMK on tuttu toimija, jonka kanssa yritys on tehnyt yhteistyötä aiemminkin.

Kari Naakka otti esimieheeni yhteyttä ja tarjosi tällaista mahdollisuutta. Johto suhtautui asiaan myönteisesti, ja kertoi, että meillä on juuri sopiva mies tähän hommaan. Pöytä oli valmiiksi katettu. Keväällä 2019 olimme mukana TAMKin räätälöimässä koulutuspaketissa, jossa Kari ja muut asiantuntijat vetivät IoT-aiheisen luentosarjan. Siinäkin sivuttiin tekoälyä ja tehtiin labraharjoituksia.

Nikan mukaan Dekati Oy:ssä ei ole hankkeen suhteen selkeätä tavoitetta, vaan ajatuksena on enemmänkin yrityksen sisäisen tiedon lisääminen. Yrityksessä koetaan, että maailma on menossa tähän suuntaan, ja että on parempi pysyä kärryillä siitä, mitä se tuo tullessaan. Hän toteaa, että joillakin osallistuvilla yrityksillä on selkeä tavoite.

− He menevät isosti sitä kohti. Meillä on tavoitteena enemmänkin itsemme päivittäminen tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Uutta tietoa jaetaan aktiivisesti yrityksen sisällä ja myös tekoälyaiheista on keskusteltu. Yritys kouluttaa henkilöstöään jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.

− Meillä on tapana pitää Dekati kouluttaa -tilaisuuksia, joissa joku talon sisältä esittelee jotain aihetta. Pidin loppuvuodesta tilaisuuden, jossa jaoin AI-ymmärrystä. Vastaanotto on ollut positiivinen varsinkin ylemmällä johdolla. AI on monelle musta laatikko, josta vitsaillaan, että se ratkaisee mystisesti itsestään kaikki ongelmat. Kun kerrotaan, mitä tekoäly on oikeasti ja mihin se kerätyn datan ansiosta pystyy, se vie ajatusta oikeaan suuntaan kohti realistisia käyttötarkoituksia.

Hankkeessa mukana oleminen rikastaa omaa ajattelua

Nikka arvioi hankeyhteistyön isoimmaksi hyödyksi sen, että näkee muiden yritysten ideoita.

− Se rikastaa omaa ajattelua. Tulee elämys, että ai niin, tällaista kaikkea voi lähteä soveltamaan. Se on ehkä suurin hyöty. Vierailevien yritysten luennot ovat olleet laadukkaita, ja sieltäkin saa luvallisesti ”varastettua” toimivia ideoita omaan yritykseen.

Dekatissa on pyöritelty sopivaa AI-kehittämistehtävää siitä, miten tekoälyä ja mittausinstrumentin dataa voisi yhdistää, mitä saadusta datasta voisi nähdä ja mitä sillä voisi tehdä.

− Se on mielenkiintoinen aihe. Kokeiluja datankorjausalgoritmilla ja tekoälyllä on jo tullut tehtyä. On iso työ saada se toimimaan luotettavasti. Meille on tärkeää vastaanotto tutkimusmaailmassa, jossa arvostetaan sitä, että laskenta ja laitteen toiminta on läpinäkyvää. Tekoäly saattaa lisätä black box -elementin ja voi herättää joissain käyttäjissä jopa epäilyjä datan luotettavuudesta.

Hanke antaa uusia ideoita ja vinkkaa hyödyllisistä sisällöistä

Hanketoimijoiden kanssa on ollut rakentavia keskusteluja. Kehitysehdotuksiakin Nikalta löytyy.

– Olen palautteessa kertonutkin, että kun tuomme AI-tietoa talon sisälle, olisin kaivannut koulutusmateriaalia. Toisaalta olen hankkeen kautta löytänyt hyödyllisiä kursseja ja käyttökelpoista tietoa, joista JAMKin kurssilla ei puhuttu. Tästä esimerkkinä on Elements of AI, Reaktorin ja Helsingin yliopiston ilmainen online-kurssi. Sieltä sain uutta tietoa ja hyvää koulutusmateriaalia.

Nikka on varma siitä, että seuraava tekoälylähettiläskierros jalostuu entisestään ja lähettiläät saavat vielä valmiimman muotin.

− Seuraava kehittyy varmasti myös aikataulujen suhteen. Ja saatte selkiytettyä uusille AI-lähettiläille alusta lähtien sen, mitä odotetaan missäkin vaiheessa.

”Valmista ideaa tai kehittämistehtävää ei tarvitse olla, joten mukaan vaan”

Nikka kannustaa yrityksiä mukaan hankkeeseen. Valmista ideaa tai kehittämistehtävää ei tarvitse olla, eikä mitään asiaa tarvitse lähteä heti ratkomaan.

− Voi lähteä siitä, että saa muilta AI-lähettiläiltä ajatuksia, ja ylipäätään ymmärrystä aihealueesta ja siitä, mitä tekoälyllä ja data-analytiikalla voidaan tehdä. Huomattavien ajallisten resurssien käyttäminen ei ole välttämätöntä vaan tätä voi tehdä oman työn ohella ja nivoa omaan arkeensa.

Lisätiedot:
Markus Nikka
Technical Sales Specialist
Dekati Oy
markus.nikka@dekati.fi

Dekatin verkkosivut: https://www.dekati.com/

 

Kuva: Sini Leikkola
Teksti: Hanna Ylli