Vierailimme Tampereen yliopiston TAUCHI-tutkimuskeskuksessa tutustumassa ihmisen ja koneen vuorovaikutukseen

Ihmisiä neuvottelutilassa, seinille heijastettu esitys.

Virtuaalikuntoutusverkoston hankeväki pääsi tutustumaan Tampereen yliopiston Ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimuskeskukseen (Tampere Unit for Computer-Human Interaction, TAUCHI) aamupäivällä huhtikuussa 2022. Oli erityisen hienoa tavata pitkästä aikaa kasvokkain, hyvää terveysturvallisuutta unohtamatta. Tarjolla ollut hybridimalli mahdollisti osallistumisen myös etäyhteyksin ja saimme samalla arvokasta kokemusta demojen striimaamisesta osallistujille, jotka eivät olleet paikan päällä.

Vierailun avasi vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen, joka esitteli TAUCHI-tutkimuskeskuksen ja TACCU-saavutettavuusyksikön toimintaa ja tutkimusta. Hän nosti esiin erityisesti monitieteisyyden ja vahvan historian vuorovaikutteisen teknologian ja multimodaalisen vuorovaikutuksen tutkimuksessa. TAUCHI:ssa tehdään paitsi perustutkimusta myös paljon soveltavaa konstruktiivista tutkimusta. Käyttäjäkokemus ja saavutettavuus ovat vahvasti mukana. TACCU on monitieteinen yksikkö, joka tuottaa saavutettavuuteen liittyvää koulutusta ja tutkimusta.

Turunen korosti, että virtuaaliteknologian hyödyntäminen kuntoutuksessa tulisi nähdä laaja-alaisesti, ei vain rajoittuen VR/AR-laseihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin. Teknologia tulisikin valita tarkoituksenmukaisesti – aina VR-lasit eivät ole paras vaihtoehto.

Demot houkuttelivat kokeilemaan ja ihmettelemään

Teemaan johdatuksen jälkeen pääsimme tutustumaan ryhmissä demoihin.

Ludus-laboratoriossa pysähdyttiin tuoksuteknologiaa hyödyntävän VR-demon äärellä pohtimaan, miten kuntoutuksessa voisi hyödyntää tuoksun lisäämistä VR-kokemukseen. Virtuaalisen omenan poimimiseen yhdistetty ihana omenainen tuoksu herätti keskustelun tuttujen ja tärkeiden tuoksujen tuomisesta esimerkiksi muistisairaiden kuntoukseen. Millaiset tuoksut yhdistyvät sinulle tärkeisiin paikkoihin tai kokemuksiin?

Lisätyn todellisuuden (AR) mahdollisuuksia kokeiltiin anatomisen mallin avulla. Varjon teknologia mahdollistaa omien käsien käyttämisen perinteisten ohjainten sijaan. Näin saimme omin käsin napattua kiinni vaikkapa anatomisen mallin sydämestä ja tuotua sen lähempään tarkasteluun. AR-lasien hyödyntäminen ja lisätyn todellisuuden soveltaminen nähtiin monipuolisina niin kuntoutuksen kuin opetuksen/koulutuksen kentässä.

Mies VR-lasit päässä, nainen tarkkailee taustalla.

VirNE-demo (Virtual Natural Environment) tarjosi rentouttavan hetken ohjattuun syvähengitykseen valitussa luontomaisemassa. VR-laseihin tai näytölle tuodut 360-videot vievät kuntoutujan mukanaan mm. meren rannalle, jylhään mäntymaisemaan tai polulle lehtimetsään. Immersiiviseen kokemukseen uppoutumisen nähtiin tuovan uusia mahdollisuuksia niin rentoutumisen kuin hengityksen rytmityksen ohjaamiseen kuntoutettavilla.

VR-raitiotieskenaario ViRRAKE-ympäristössä esiteltiin työkaluja muun muassa erilaisten tilanteiden, esteettömyyden ja erilaisten näkövammojen simulointiin. Keskeistä simuloinnissa on se, että esimerkiksi palveluiden suunnittelijoilla on mahdollisuus kokea ja asettua käyttäjien asemaan. Tämä koettiin yleisesti mielenkiintoisena ja hyödyllisenä, myös opetusvälineenä.

Tulevaisuuden teknologisista mahdollisuuksista saimme maistiaisia ultraäänihaptiikka-demon muodossa. Saimme kokeilla, kuinka ultraäänen keinoin voidaan antaa tuntopalautetta ilman varsinaista fyysistä kosketusta. Kiintoisaa tulevaisuuden kuntoutuksen näkökulmasta!

Multimodaalisuus vahvistaa immersiota ja aktivoi kuntoutusta

Demokierroksen jälkeen oli hyvä hetki purkaa ajatuksia työpajan muodossa. Työpajan teemoiksi oli nostettu vuorovaikutus ja multimodaalisuus sekä personointi ja saavutettavuus.

Multimodaalisuus eli useamman aistin samanaikainen käyttö teknologiassa nähtiin keinona vahvistaa immersiota ja aktivoida kuntoutusta. Erilaiset modaliteetit tukevat saavutettavuutta tarjoamalla erilaisia tapoja esittää informaatiota. Modaliteetteja valitessa tulee kuitenkin huomioida erityisen tarkasti konteksti ja kuntoutujan tarpeet. Esimerkiksi tuntoaisti voi tietyssä tilanteessa ja tietylle kuntoutujalle olla avain immersiiviseen kokemukseen, vaikka yleisesti ottaen sen ilmaisuvoima ei olekaan yhtä hyvä kuin näkö- tai kuuloaistin kautta tarjottu informaatio. Toisaalta hajuaisti on korostunut korona-aikana enemmän kuin aiemmin ja sitä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi neurologisessa kuntoutuksessa.

Teknisen saavutettavuuden lisäksi työpajassa keskusteltiin kuntoutujasta subjektina, jota määrittää osallisuus ja toimijuus. Tarvitaan personoituja materiaaleja ja paljon tukea. Parhaimmillaan valitun teknologian tulisi tuottaa kuntoutujalle turvallisuuden tunnetta ja voimaantumista. VR-teknologian käyttö voi olla haastavaa monille asiakasryhmille, kuten kehitysvammaiset ja muistisairaat vanhukset. Lisää tutkimusta ja kehitystyötä tarvitaankin ja se maksaa, joten on tärkeää kohdistaa panostus oikein. Miksi kehitystyötä alun perin tehdään? Mihin saakka päästään ilman VR-laseja? Muun muassa näitä kysymyksiä jäimme pohtimaan.

Innostavat demot ja työpajakeskustelut veivät mukanaan, joten onnistuneen aamupäivän jälkeen kiinnostavaa esiteltävää ja keskusteltavaa jäi vielä tulevan syyskauden Virtuaalikuntoutusverkosto-hankkeen tapahtumiin. Hankeväki pääsee silloin kanssamme ainakin virtuaaliselle ratikkamatkalle kokeilemaan VR-teknologian ja 360-videon mahdollisuuksia kuntoutuksessa!

Vieraile TAUCHI-tutkimuskeskuksen verkkosivuilla

Teksti ja kuvat: Hanna Samposalo, Tero Avellan ja Päivi Majaranta, Tampereen yliopisto