Verkostot-hankeväen pikkujoulutervehdys

Monivaiheisen ja antoisan vuoden päätteeksi pääsimme Verkostot-hankeväellä viettämään pikkujouluja teemaan sopivasti startup house Platform6:ssa 8. joulukuuta 2022. Tapaaminen aloitettiin lounaalla ja virittäytymisellä pikkujoulutunnelmaan tonttulakit päässä kynttilöiden ja jouluvalojen loisteessa. Vaiherikkaan vuoden kohokohtia ja tulevan vuoden suunnitelmia käytiin läpi yhteisessä juttutuokiossa. Tekemistä onkin ollut monenlaista ja kussakin organisaatiossa tutkimuksen ja kehittämisen toimenpiteet jatkuvat kokeilujen, selvitysten, koulutusten ja muun verkostoyhteistyön muodossa.

Verkostot-hankeväkeä pikkujouluissa.
Verkostot-hankeväkeä pikkujouluissa 8.12.2022.

Päivän aikana pääsimme myös testaamaan joululaulun tekemistä tekoälyn avulla. Toni Pippola esitteli, miten eri teknologioita ja ohjelmistoja hyödyntämällä voimme luoda joululaulun alusta asti sanoituksia myöden.

joululaulujen tekemistä tekoälyn avulla
Toni Pippola tekee joululaulua tekoälyn avulla.

Hankkeen toimintaa konkretisoivat kokeilut olivat esillä myös pikkujouluissa, kun hankeväki pääsi tutustumaan Rokoko-liikekirjastoon opiskelijoiden esityksen avulla. Opiskelijoiden kehittämä sovellus auttaa kuntoutujaa tekemään hänelle räätälöidysti sovittuja liikkeitä turvallisesti kotona.

Opiskelijoiden esitys liikekirjastosta
Opiskelijoiden esitys liikekirjastosta kuntoutuksen tueksi.

Hankeväen työ jatkuu vielä loppuvuoden paketointiin kussakin partneriorganisaatiossa ja töitä jatketaan taas ensi vuonna 2023. Tunnelma on odottava ja innokas; verkoston toiminta tulee konkretisoitumaan ja laajenemaan, aloitettuja toimenpiteitä saadaan valmiiksi ja uudet yhteistyökuviot odottavat syntymistään. Kiitos verkoston jäsenille ja hankkeessa mukana olleille tästä vuodesta, jatketaan samalla innolla myös ensi vuoteen!

Joulutunnelmaa pikkujouluissa
Joulutunnelmaa pikkujouluissa.

 

Teksti: Eeva Heikkilä
Kuvat: Eeva Heikkilä