Virtuaaliteknologia kiinnostaa kuntoutusalan ammattilaisia

Vaaleatukkainen nainen virtuaalilasit päässä, taustalla näyttö.
VR-lasien avulla voi 360-kameran kuvaa hyödyntäen tutustua erilaisiin ympäristöihin virtuaalisesti. Kuva: Taina Jyräkoski, SAMK

Satakunnan ammattikorkeakoulussa järjestettiin syksyn 2021 aikana kaksi teknologiaan keskittyvää työpajaa, joihin kutsuttiin Satakunnan alueen kuntoutusalan osaajia niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta. Työpajat oli suunnattu kaikille kuntoutusalan osaajille, mutta työpajaan osallistuneet edustivat toimintakykykuntoutusta. Työpajat herättivät innostusta ja innovatiivista ideointia, joten niiden avulla saatiin paljon uutta ja tärkeää tietoa.

”Työpajassa kuntoutusalan ammattilaiset pääsivät tutustumaan SAMKin tiloissa VR-laseihin, 3D-tulostukseen ja 360-kameraan, sekä thinglink-palveluun. Osallistujat saivat työpajassa pohtia, miten asioita voisi hyödyntää työelämässä ja päivän päätteeksi pyysimme heitä vastaamaan kyselyyn. Kyselyn avulla selvitimme, minkälaista osaamista heillä oli jo entuudestaan ja kiinnostaisiko heitä jatkossakin testata uutta teknologiaa”, kirjoittavat Jani Lahti ja Taina Jyräkoski Satakunnan ammattikorkeakoulun RoboAI-sivuilla.

”VR-lasien käyttö oli mielenkiintoista ja niiden hyödyntäminen kuntoutuksessa monipuolista. Jäi innostus kokeilla konkreettisesti omassa työssä. Loistavaa käytännön tekemisen kautta harjoittelua”, totesi eräs osallistujista.

Lue juttu ”Virtuaaliteknologia kiinnostaa kuntoutusalan ammattilaisia” SAMKin RoboAI Health -verkkosivuilta.

 

Kuva: Taina Jyräkoski, SAMK