AJANKOHTAISTA

Kuvassa näkyy hankkeen työntekijöitä työskentelemässä Haaga-Helian tiloissa.
Hankkeen väki kokoontui työstämään työpaketteja Haaga-Heliaan elokuussa -26. Katja Wirenius esittelee ammatillisten opettajien jatkuvan oppimisen tilannekuvan välityöskentelyä. (Kuva: Minna Fred).

AJANKOHTAISTA / 26.8 2026

Valtakunnallinen AOKK-verkostosta koostuva VALOHUB- tiimi kokoontui 24-25.8 -26 Haaga-Heliaan jatkamaan hankkeen työskentelyä kohti tavoitetta, joka voidaan kiteyttää yhteen johtoajatukseen: ”Ammatillisten opettajien osaamisen kehittäminen on tarpeisiin perustuvaa, johdettua ja jatkuvaa – koko työuran ajan.”

Tapaamisen työlistalla oli aikaisempien hankkeiden, kirjallisuuden ja tutkimusten pohjalta koota yhteen analyyseja opettajien jatkuvan oppimisen nykytilasta, jota tullaan jatkossa validoimaan ja päivittämään yhdessä oppilaitoskumppaneiden kanssa. Alustavissa yhteenvedoissa nousi esille mm. työelämälähtöisen ja käytännöllisen osaamisen kehittämisen merkitys, joka elää ajassa ja ajankohtaisissa teemoissa (mm. oppimisen tuki, tekoäly jne.).

Lisäksi käynnistelimme osaamisen johtamisen tilannekuvaan ja pilotointeihin tähtäävää työpakettia, jonka tuotoksena muodostuu viitekehystä ja suosituksia opettajien osaamisen johtamiseen – kentän erilaiset tarpeet huomioiden.

Työ jatkuu non-stoppina Teamsissa ja muissa digiympäristöissä, ja tänä syksynä tavataan myös oppilaitoskumppaneita ensimmäisen kerran. Joten pysy kuulolla ja ota verkkosivut seurantaan!

 

Terveisin VALOHUB-tiimi, Ammatilliset opettajakorkeakoulut

TAMK, Haaga-Helia, HAMK, Jamk & Oamk